CATEGORIES
24.1.2015

Arabian nights

Abu Dhabi

 

Photos: Hanna @ Strictly Style

KENZO Silk scarf

ODD MOLLY Dress (SS15 borrowed)

STEVE MADDEN Sandals

YSL Bag (Strictly Style Steal)

 

Arabimaissa pukeutuminen ei ole itselleni yhtään niin tuttua, kuin siskolleni. Olen kerran aikaisemmin ollut Dubaissa, kun siskoni perheelle tämä taitaa jo olla kahdeksas kerta näillä seuduilla. Ennen reissuun lähtöä siskoni muistutti minua maan pukeutumisuosituksista. Paikallista kulttuuria kunnioittaen pitäisi olkapäät ja polvet olla aina peitettynä hotellialueiden ulkopuolella. Aluksi tämä tuntui minusta haasteelliselta, mutta pian innostuin ihan uudella tavalla esimerkiksi huivien käytöstä. Helppo ja kevyt tapa saada peittävyyttä kauniiden kesämekkojen kanssa. Dubaihin verrattuna Abu Dhabi on vielä konservatiivisempi, joten kaupungilla ei paljon sääriä vilise. Silmät huntujen alla ovat muutenkin paljasta pintaa paljon kiehtovammat.

Jollain saattaa olla vahvojakin mielipiteitä paikallisesta kulttuurista ja naisten asemasta muslimimaissa. Jonkin verran olemme siskoni kanssa myös keskustelleet aiheesta. Varsinkin erään hissitapahtuman jälkeen pari päivää sitten.

Minulle kävi täällä nimittäin todella mielenkiintoinen tilanne, kun olin yksin hississä kahden hunnutetun naisen ja paikallisen miehen kanssa. Tullessamme pohjakerrokseen oli mies astumassa ekana hissistä ulos, kunnes toinen hunnutetuista naisista kiskaisi miehen hänen kaavustaan takaisin hissiin ja murahti. Tällä tarkoittaen, että minä pääsisin astumaan ennen häntä ulos hissistä. Katsoin naista ja hymyilin hänelle pieni ihmetyksen ilme varmasti kasvoillani. Tämä nainen ei todellakaan ollut mikään ovimatto. Hän myös kunnioitti eleellään naiseuttani. Tämä tilanne jäi mietityttämään minua. Se oli jotenkin odottamatonta. Mietin myös syitä miksi itse olin valmis päästämään miehen ensin. Ehkä jollain tavalla yritimme molemmat kunnioittaa toistemme kulttuureja samanaikaisesti.

 
0 comments

Comment

Your email address will not be published.

*