Meillä oli siunatun onnellinen lapsuus, mutta jaksossa pureudutaan myös vähän pintaakin syvemmälle ja vierailessamme mm. vanhalla koulullamme Kauniaisissa ainakin itselläni nousi todella vahvasti tunteet pintaan. Minulla on todella ristiriitaiset muistot peruskoulusta ja jaksossa tulikin ensimmäistä kertaa avauduttua myös siitä miten olin ala-asteella koulukiusattu ja miten sen jälkeen minusta tuli ylä-asteella itse koulukiusaaja. Tai ainakin koen olleeni molemmissa rooleissa jossain vaiheessa peruskouluani.

Paljon asioita, joista en ole ylpeä, mutta se häpeä pitää vaan ottaa käteen ja katsoa sitä suoraan. Pahasta olosta sekin kaikki kuitenkin kumpusi. Tuntuu hyvältä, että pääsin käsittelemään asiaa tämän ohjelman myötä. Tämä on itseasiassa asia, joka käsiteltiin meidän perheessä vasta muutama vuosi sitten. Vanhemmillani tai siskoillani ei ollut kellään mitään tietoa siitä, mitä kaikkea ala-asteella kävin mm. läpi. Tiedän, että tämä aihe saattaa aiheuttaa jakson jälkeen jonkin verran keskustelua, joten palataan vielä aiheeseen tarkemmin jos ihmiset sitä toivovat! Kaiken kaikkiaan uskon, että jaksossa on kuitenkin todella lämmin sekä rakastava tunnelma. Juuri sellainen, millainen suhteemmekin siskojeni kanssa on. ♥

Ihanaa sunnuntai-iltaa jengi! Täällä ollaan takaisin linjoilla ennätyspitkän (4 päivän) postaustauon jälkeen. Syy tähän sekä melkein viikon mittaiseen Instagram hiljaisuuteen on ollut kaikessa yksinkertaisuudessaan se, että halusin kokeilla reissata yhden kokonaisen viikon ilman sosiaalista mediaa. Halusin nähdä, tuntea, maistaa, haistaa ja kokea KAIKEN koko kehollani ja kaikilla aisteillani ilman kameraani, ilman puhelintani ja ilman ajatusta siitä, että se pitäisi taltioida. 

Älkää ymmärtäkö väärin, rakastan yli kaiken valokuvaamista, kuvankäsittelyä ja kaikkea mitä työhöni kuuluu, mutta olen tämän kuluneen kevään aikana pohtinut todella paljon läsnäolon merkitystä ja huomannut hakevani sitä enemmän ja enemmän ihan kaikkeen mitä teen. Tästä inspiroituneena päätin hetkeksi irtautua normaaleista tavoistani ja kokeilla mitä päässäni ja kehossani tapahtuu, jos en yhtäkkiä teekään sitä mihin olen tottunut. Päätin laskea kamerani alas ja vaan... kokea.

Jäinkin sitten reissun päälle vielä viikoksi yksin Julian lähdettyä kotiin ja lyöttäydyin muutaman suomalaisen ystäväni seuraan Balille (!!!) ja jätin koko somen maailman hetkeksi taakseni. Puhelimeni kamerarullalla oli viikon jälkeen tasan 5 valokuvaa koko reissusta, joista yksi oli tämä upea viimeisen iltani auringonlasku Canggun rannalla. Muuta materiaalia minulla ei ole koko viikosta teille edes oikein jakaa ja se tuntuu minusta nyt täällä Suomessa ihan absurdilta. Varsinkin kun Balilta olisin saanut teille varmasti kymmeniä postauksia tehtyä. Tällä reissulla päätin kuitenkin jättää kamerani ja jopa puhelimeni aina hotellille ja mennä vaan virran mukana. Suunnittelematta tai miettimättä yhtään mitään ja ai että se tuntui hyvältä. Todella oudolta aluksi, mutta hyvältä. 

En pysty vielä oikein edes sanoin kuvailemaan sitä miten merkityksellinen tämä koko päätös reissulleni oli, mutta eiköhän se kaikki pulppua tuleviin postauksiini. Sen verran voin sanoa, että juuri tällä hetkellä oloni on rauhallisempi ja raukeampi, kuin vuosiin. Tekee kyllä ihmeitä olla vaan hetki oman päänsä kanssa ja tuntea läsnäolon voima. ♥