Työuupumus -postaukseni taitaa olla tähän mennessä luetuin postaukseni, jonka olen kirjoittanut. Aihe herätti useissa teissä tunteita ja moni jakoi minulle myös pienen palan omaa tarinaansa. Kiitos siitä. Sain kommenteistanne paljon tukea ja rohkaisua omiin valintoihini.
Yksi asia minua jäi vaivaamaan tästä postauksesta. Kommentti, jossa ihmeteltiin, miten jotkut lukijani voivat pitää esikuvanaan henkilöä, joka kirjoittaa pelkästään muodista ja materiasta. Muotibloggaajathan kun ovat pahuuden perikuvia. Pelkkää kulutushysteriaa, meikkejä, tukkaa, kenkiä ja Macaroons -leivoksia Pariisin puistoissa. Ko. postauksessa kun puhuttiin jostain paljon vakavemmasta.
Aloin pohtimaan paljonkin tätä kommenttia ja sitä, mitä kaikkea täältä blogista oikein välittyy ulkomaailmaan ja miten erilaiset ihmiset sen kokevat ja näkevät. Itselleni esimerkiksi vaatteet, kauneudenhoito, ruoan laitto, kauniit esineet ja asiat ovat vain osa naisellisuuttani. Asoita, joilla toteutan itseäni ja tuen omaa kokonaisvaltaista hyvinvointiani. Se on osa minua, mutta vain osa.
Tätä on mielestäni tärkeätä korostaa, koska paljon on ollut puhetta juuri nuorien tyttöjen epärealistisista käsityksistä, mitä tulee esimerkiksi juuri tämänkaltaiseen työhön. Ystäväni kertoi, että heillä on töissä 15-vuotias TET-harjoittelija, kenen tulevaisuuden unelmatyö olisi olla bloggaaja, koska bloggaajat saavat vaatteita ja meikkejä ilmaiseksi, ja ottavat niistä vaan kuvia. Tämä ei missään nimessä ole se ilmiö, mitä minä haluan saada blogillani aikaan.
Blogien tarkoitus on mielestäni inspiroida ja antaa ideoita niihin arkipäivän pieniin pulmiin ja hetkiin. Kuten esimerkiksi vaateongelmiin. Se ei kuitenkaan tarkoita, että blogissa näkyvät asiat muodostavat sen koko totuuden ja elämän. En minä vietä päiviäni virittelemällä erilaisia asukokonaisuuksia chai latte kädessä, vaan ihan yhtä lailla minä heittelen aamulla farkkuja nurkkaan ja kiroan turvonnutta vatsaani kauheessa kiireessä. Minä menen vaan vielä kuvaamaan sen mitä päätyi päälle toivoen, että joku muu välttyy samalta taistelulta ja saa omasta vaatetaistelustani idean vaikka seuraavaan aamuunsa.
En itse myöskään kerro henkilökohtaisia asiota juurikaan blogissani, vaan tarkoitus olikin alunperin pitää tämä pelkkänä inspiraation paikkana. Helposti mielestäni unohtuu, etteivät kaikki blogit ole päiväkirjoja. En kerro täällä niistä asioista, jotka oikeasti muodostavat merkityksen elämääni. Kuten parisuhteeni, ystäväni ja perheeni. Siksi välillä ihmetyttää, miten ei edes jakseta katsoa pintaa syvemmälle ja miettiä asioita hieman eri näkökulmasta. On helpompi pyörittää silmiä ja todeta "Tommonen perus pinnallinen muotibloggaaja".
Photos: Hanna Väyrynen @ Strictly Style
Joskus on vaan kiva pysähtyä ja katsoa esimerkiksi kauniita kuvia. Ei sen tartte olla aina niin ihmeellistä. Pyrimmekin siskoni kanssa siihen, että blogimme olisivat sellaisia pieniä pakopaikkoja, kun haluaa tauon siltä oikealta elämältä. Elämässä on paljon muutakin kuin materiaa ja pintaa, mutta emmekö naisina saa välillä luvan toteuttaa näitä puoliamme hyvällä omallatunnolla? Mielestäni saa. Tätä on blogini.
