CATEGORIES
5.5.2015

Random and crazy week

Lifestyle

Hain juuri Julian lentökentältä. Hän oli kuukauden Kapkaupungissa, mutta kuukausi tuntuu ihan puolelta vuodelta. Julian mielestä kuukausi meni viikossa ohi. Neidillä oli ilmesesti siis ihan hyvä reissu takanaan!

Picked Julia (Jölli) up from the airport

Hain juuri Julian lentökentältä. Hän oli kuukauden Kapkaupungissa, mutta kuukausi tuntuu ihan puolelta vuodelta. Julian mielestä kuukausi meni viikossa ohi. Neidillä oli ilmesesti siis ihan hyvä reissu takanaan! Luin viime viikolla Eevin postauksesta miten ei ole mitään kivempaa kun, että joku on kyltin kanssa kentällä vastassa. Kyllähän kylttini saikin kivan hymyn Jöllin kasvoille. Kuitenkin kevyet 24 tuntia matkustusta takana.

Tämä viikko on todella outo, sekava ja äärimmäisen kiireinen. Perustöiden ohella teen keskiviikon ja torstain välisenä aikana ison kuvauksen yhdelle asiakkaalle. Tämä ei liity blogiin mitenkään ja toimin videossa vain mallina. Roolini on projektissa kuitenkin todella iso ja kuvaukset pitkät. Kuvaamme myös yötä vasten. Eilen minulle kävi ilmi, että torstain kuvaukset ovat ajoitettu loppumaan 05:00 perjantaiaamuna. Kiinnostavaa, koska minun tulee olla 05:45 Helsinki-Vantaan lentokentällä valmiina astumaan Tukholman koneeseen. Nelly.com lentokone nimittäin nousee matkaan salaiseen kohteeseensa perjantaina 9:30 Tukholman kentältä. Siitä pitäisi sitten jaksaa päälle 24 tunnin kestoinen seikkailu samoilla silmillä. Ei niinku mitään hajua, miten ajattelin tästä nyt selvitä. Käytännössä minun tulee siis valvoa kaksi vuorokautta putkeen. Pakko yrittää nukkua lentokoneessa pieniä päikkäreitä, että pysyn mukana matkassa.

Tämän kaiken takia tiedän, että tällä viikolla blogin postaukset hieman kärsivät. Pyrin koko ajan päivittämään tälläisiä pieniä tilanteita, jotta tänne ei tulisi pitkää hiljaiseloa. Valitettavasti asukuvia ja perinteisiä pitkiä postuksia en välttämättä kerkeä postaamaan. Noh, ainakin vähän erilainen viikko täällä blogissa jos ei muuta! Toivottavasti ymmärrätte.

//I just picked Julia up from the airport. She was in Cape Town for a month. Oh how I miss that place too! This week is going to be super crazy. I have all my work, deadlines and one big photoshoot from wednesday to thursday! We are shooting this project during the night so I'm on duty around the clock. The sickest thing is that we end the shoot friday morning at 05 and I have to be at the airport at 05:45, because we are off to our Nelly.com adventure!! I basically have to stay awake for 48 hours straight. I'm going to die, but I bet it's worth it.

Because of this insane week the blog will surely suffer a bit. I'll try to do quick posts like this to keep you guys along. Wish me luck! It's going to be a crazy one.

0 comments

Comment

Your email address will not be published.

*