CATEGORIES
1.2.2017

Keitä bloggaajia kadehdin?

Lifestyle

Sosiaalinen media on pullollaan varsinaisia monitoimijoita, jotka häkellyttävät visuaalisella osaamisellaan ja tekemisillään. Myös minä ammatistani riippumatta katson ylös päin todella monia kolleegoitani ja niitä taitoja sekä asioita, joita he omaavat. Kateus on vahva sana ja se usein mielletään negatiivisena asiana, mutta kyllä minä myönnän kadehtivani välillä heitä ja heidän ominaisuuksiaan. Halusinkin asettaa itseni hetkeksi blogilukijan rooliin ja kertoa teille, ketä ja mitä ihailen meidän upeassa kotimaisessa blogosfäärissä. 

SANDRA HAGELSTAM / 5 INCH AND UP

Ensinnäkin. Miten joku voi aina näyttää niin upealta jokaisessa kuvassa? Ulkonäkö, tyyli, kuvat, miljöö ja kaikki aspektit jokaisessa postauksessa ovat aina 6/5. Sisältöä tukee myös Sandran käsittämätön vaatekaappi, josta me kuolevaiset voimme vaan haaveilla. Sandraa ei välttämättä voi edes luokitella enää kotimaisten bloggaajien joukkoon, mutta minun oli pakko sisällyttää hänet tähän listaan. Kateusblogi #1. 

ALEXA DAGMAR

Alexan visuaalinen silmä niin sommittelussa kuin sisustamisessa on ihan omaa luokkaansa. Pärjäisin edes hippusella sitä tähtipölyä, jota Alexa aina ripottelee kotiinsa ja blogiinsa. Olen itse ollut aina maailman huonoin laittamaan kotia kauniiksi ja tätä kadehdin Alexassa suuresti. Usein selailen Alexan kotipostauksia pää masentuneena käteen nojaten.

ELISA LEPISTÖ / START LIVING YOUR BEST LIFE

Elisan taito kirjoittaa mielen sekä kehon hyvinvointiin liittyvistä asioista on aina puhutellut minua. Elisa taitaakin olla yksiä niitä bloggaajia, keitä olen itse seurannut ihan blogiaikojen alusta saakka siskoni sekä Julian ohella. Nykyään Elisan Instagram-tili aiheuttaa minussa myös ihan valtavia sydämentykytyksiä. Ehkä tämänhetkinen lempi IG-tilini kaikista suomalaisista bloggaajista.

DIDEM ÖZGÜN / BY DIDEM

Didemin kauneus on ihan käsittämätöntä! Ihan sama missä ja milloin häneen törmää, niin hän näyttää aina ihan yhtä upealta. Kauneutta vaan korostaa se, että hän ei useimmiten edes käytä mitään meikkiä. Harva ihminen on luonnostaan näin kaunis. Joskus vaan tuijotan hänen täydellistä, meikitöntä naamaansa Snapchatissa. Kerrassaan häkellyttävä. 

JENNI ROTONEN / PUPULANDIA

Jenni jos joku osaa kirjoittaa. Olen aina itse ollut maailman huonoin tuottamaan minkäänlaista asiatekstiä ja huomaan usein vaan nyökyttäväni voimakkaasti päätäni kun luen hänen tekstejään. Mikä taito onkaan ilmaista itseään kirjallisesti sekä suullisesti. Tuntuu, että Jenni on jotenkin aina kaikessa ihan ajan hermolla ja hänen suustaan (sormista) vaan pulppuaa asioita, joihin haluaisin itsekin puuttua, mutta en osaa vaan muotoilla ajatuksiani järkeviksi lauseiksi. Jenni on äärimmäisen viisas nainen, keneltä me kaikki voisimme oppia yhtä sun toista. 

SOFIA RUUTU / THE OOTD DIARY

Sofia on ehdottomasti yksi isoin tyyliguruni Suomessa. Tänne blogiin minä menen jos kaipaan lisäinspiraatiota pukeutumiseen! Sofian tyyli on ihanan naisellinen, mutta rouhea samaan aikaan ja voisin pukea lähes kaikki hänen asunsa sellaisinaan myös itseni päälle. Sofian raskausajan tyyli oli myös ihan out of this world! Kuinka kukaan voi olla niin tyylikäs ja näyttävä raskaana. Myönnän, että mieleni teki kuvakaapata kaikki Sofian raskausajan tyylit tulevaisuutta varten.

MARIANNA MÄKELÄ / MARIANNAN

Mariannassa on monta asiaa, joita katson ylöspäin. Ensinnäkin hän on aina ihan äärimmäisen ihana ja ystävällinen kaikille ketä tapaa, enkä ole varmaan koskaan kuullut hänen sanovan pahaa sanaa kenestäkään. Hänen seuraajamääränsä saavat myös oman blogin tuntumaan ihan kärpäsen kakalta. Pinnallisemmalla puolella minussa herättää kateutta myös hänen aivan käsittämätön laukkukokoelma, jonka haalimiseen menisi minulla varmaan 3 elinikää! Siis herregyyd sanon.  

AINO ROSSI / UINO

Uino hyppäsi blogimaailmasta myös vlogimaailmaan ja valloitti sen ihan 6-0. Uinon Youtube -kanavalla on nyt melkein 100 000 tilaajaa ja kaikki videot keräävät ihan älyttömiä katselukertoja! Olen itse jo pitkään halunnut tehdä enemmän videoita, koska puhuminen on minulle helpompaa, kuin kirjoittaminen, mutta vlogimaailmaan kunnolla hyppääminen pelottaa. Ihailen Uinon rohkeutta vaan mennä ja tehdä. Hän on myös aina täysin oma itsensä, joka on varmasti yksi iso syy hänen valtavaan suosioonsa myös vlogimaailmassa. 

JULIA TOIVOLA

Julian hauskuus ja nokkeluus yllättää minut edelleen, vaikka ollaan tunnettu jo yli vuosikymmenen ajan. Hän on ehdottomasti yksi hauskimmista ihmisistä ketä tunnen ja se näkyy myös hänen blogissaan. Olen aina ihan superkateellinen kaikille Julian jutuille esim. meidän yhteisistä reissuista, koska en itse osaa yhtään pukea sanoiksi kaikkia kommelluksia ja tilanteita, joita on tapahtunut. Julian teksteissä ne vasta tulevat ansaitsemallaan tavalla esille. Julian kroppa ja sen muodot aiheuttavat minussa myös aina haikeita katseita. Julia = bootylicious.

SARA VANNINEN / TICKLE YOUR FANCY

Nyt kun päästiin kroppa-aiheeseen, niin mites toi meidän Tikkeli! Morjensta pöytään. Sara on ehdottomasti yksi isoin motivaattorini siihen, että voi näyttää ihan törkeän hyvältä jos treenaa ja syö hyvin, mutta silti säilyttää rennon asenteen kaikkeen. Sara on aina ihan yhtä paljon mukana kaikissa herkuttelujutuissa kuin muutkin, eikä ikinä esim. paasaa treenaamisesta. Hän vaan tekee ja elää omien arvojensa mukaisesti. Sara on mun #body sekä #lifestyle goals. Saran postaustahti on myös ihan käsittämätön, en voi käsittää miten siltä naiselta tulee jokaikinen päivä 1-2 superkiinnostavaa ja inspiroivaa postausta ulos. 

ANNIKA OLLILA

Annikan hymy on musta ihan vertaansa vailla. Itse en melkein koskaan hymyile hampaillani (koska en pidä niistä) ja aina kadehtien ihailen Annikan supersuloista, ihastuttavaa ja valkoista hymyä. Se nainen on vaan niin käsittämättömän kaunis ja hymy jotenkin pysäyttävä. Voisin tuijottaa tota vesisadekuvaa Annikasta ikuisuuden. Okei kuulosti vähän friikiltä, mutta ymmärrätte mitä tarkoitan. 

NATALIA TOLMATSOVA / WHITE TRASH DISEASE

Nata on monitoimijoiden kiistämätön kuningatar. Muija painaa täyspäivätöitä aamusta iltaan ja onnistuu silti tuottamaan 7 blogipostausta joka viikko. Niinkuin anteeksi MILLÄ! MITEN SÄ TEET SEN NATA! Natan draivi, ammattitaito, osaaminen ja ymmärrys koko media-alasta on niin huikeeta, että olen yleensä kiltisti pienen oppitytön roolissa hänen seurassaan. Nata paukuttaa myös blogiyhteistöitä ihan Zlatanina maaliin koko ajan. Itse kerkeen tuottamaan yhden kamppiksen samassa ajassa, kuin Nata 10. 

VILMA PELTONEN / VILMA P.

Vilman notkeus ja kehonhallinta on ihan mieletöntä. Hänen kuviaan katsellessa tulee kyllä kirottua sitä, että pienenä ei telinevoimistelut paljoa innostanut! Vilman blogista jää myös aina ihana fiilis, kun siellä vierailee. Voisin kuvailla sitä Suomi-blogien spaksi. Kaikki on jotenkin aina niin ihanan harmoonista, rauhallista ja zenia siellä. Haluan samaa zeniä myös omaan elämääni ja blogiini. Vilma on varmasti myös yksi lahjakkaimmista valokuvaajista koko ammattikunnassamme. 

KAISA TURUNEN / SI MODA

Toinen "spa-blogi" minulle on myös Kaisan Si Moda. Kaikki postaukset ovat aina yhtä esteettisesti ja kauniisti toteutettu ja silmä vaan jotenkin lepää siellä. Myös Kaisan kirjoitustyyli on jotenkin ihanan maanläheinen, lähestyttävä ja lämmin. Ihailen sitä kauneutta ja lämpöä, joka tästä blogista aina hehkuu.

HANNA VÄYRYNEN / STRICTLY STYLE

Viimeisenä, mutta ei todellakaan vähäisimpänä siskoni Hanna. Jos luet hänen blogiaan ja ajattelet, että "moni kakku päältä kaunis" ja "ei hänen perhe-elämänsä voi olla niin täydellistä", niin voin kertoa... se on. Siskollani on ehkä maailmankaikkeuden upein sekä lojaalein aviomies ja he ovat yhdessä onnistuneet luomaan 3 täydellisen kaunista, ihastuttavaa ja hauskaa poikaa. He ovat loistava tiimi yhdessä niin vanhempina, kuin myös kumppaneina. Toivon, että pystyn jonain päivänä viemään heiltä saadut opit myös omaan perheeseeni. He ovat todella isosti #familygoals. Siskoni on myös oma isoin esikuvani kaikessa mitä teen tähän ammattiin liittyen. Melkein kaiken mitä osaan, olen oppinut häneltä. 

Kiitos, että olette ja teette! Ootte upeita kaikki. ♥

17 comments

Comment

Your email address will not be published.

*

  • Miia

    Puhut todella ihanasti muista! Suomessa kehutaan ihan liian vähän muita, joten pitäs muistaa useemmin sanoo jotain hyvää toiselle, tietty jos siihen on syytä, inhoon turhaa feikkiä kehumista. :)
    Ja vaikka kehutkin muita, niin sä ansaitset itse myös isot kehut ja kiitokset. Oot itsevarma, tyylikäs ja lämmin ihminen. Sellaisen kuvan olen susta saanut ja kun sut tapasin kerran, niin mietin jälkeen päin ittekseni et miten Kira voi ollakki niin mukava ja just sellanen “lämmin” ihan tuntemattomalle blogin lukijalle :)

    • Kira Kosonen

      Ihanasti sanottu! <3 Kiitos <3 Teit kyllä nyt päiväni :) Tuli ihan super hyvä mieli!!

  • Elina

    Tulipas hyvä mieli tästä :) Ja muutama uusi blogi lukulistalle! Tiedän täsmälleen mitä tarkoitat tuolla kommentilla Annikan vesisadekuvasta <3

  • Sanna Inspired by love

    Ihania blogeja kaikki, joita itsekin seuraan. <3 Myös sun. Ja myös samaa mieltä siskosi blogista siinä, että todellakin monesta voi tuntua kahdettivalta että elämä on mallillaan, nainen näyttää hyvältä ja on vielä todella ajattelevainen ja syvällinen! :)

  • Tartsa

    Ihan kivoja juttuja, mutta ihmettelen tuota kommenttia Mariannan laukuista. Onko siinä hänen kokoelmassaan todellakaan mitään järkeä ja kadehdittavaa? Sanoisin päinvastoin, jotenkin outoa ihannoida tuollaista. Mielestäni osoittaa jopa jonkinlaista epävarmuutta, jota pitää pönkittää aina vaan uudella kalliilla laukkuostoksella. En kadehtisi.

  • Pirpu

    No huh miten kauniisti kirjoitit kaikista..! Tuli heti hinku mennä tsekkaan noita blogeja mitkä ei ole vielä tuttuja.

    Entäs sinun blogi? Upeat kuvat, mieletön katu-uskottava tyyli ja rohkea, hyvällä itsetunnolla varustettu sinä! :)

  • Hemppe

    Iiiihana postaus! ♥ Tuli itsellekin hymy huulille, ja vikassa kohdassa siskoasi kuvaillessa saatoin tirauttaa pari kyyneltäkin… :D

  • maiju

    Luin hymy korvissa tätä postausta ihan viime metreille asti, kunnes kuvailusi siskostasi ja tämän perheestä avasi jotenkin ihan totaalisesti kyynelkanavat täällä päässä :D herkkis mikä herkkis! Vaikka omaa kirjoitustaitoasi niin kovasti postauksessa “mollasitkin” niin ainakin kehujen kirjoittamisessa oot ihan 5/5. ihana Kira <3

    • Kira Kosonen

      Ihanasti sanottu <3 <3 <3 Kiitos. Tämä teksti oli kyllä poikkeuksellisen helppo kirjoittaa! Niin upeita tyyppejä.

  • Riikka

    Miten ihana postaus! Toisten kehuminen on aina hyvä idea, se saa niin kehujen kohteen kuin kehujankin näyttämään aina vaan kauniimmalta sekä sisäisesti että ulkoisesti. Kuten tässäkin tapauksessa, Kira olet upea!?

    • Kira Kosonen

      Ihana olet <3 <3 Good vibes only!!

  • Haidi

    Olipas jotenkin ihanan hyvän tuulinen postaus! Ja niiden blogien osalta mitä itsekin lukee ei voi kuin kompata :)

    • Kira Kosonen

      Eikö!! On kyllä huikeeta osaamista meillä täällä. Parasta kaikessa on myös se ryhmähenki, joka näiden naisten kanssa on. Kaikki auttaa kaikkia.

  • Moppe

    Tällä postauksella päivä lähti todella positiivisesti käyntiin. Miten kauniisti ja vilpittömästi kirjoitat muista ihmisistä. Tuli ihan tippa silmään. Kertoo paljon sinusta <3

    • Kira Kosonen

      Ihana kuulla, että tästä välittyi positiiviset energiat myös sinne suuntaan! <3 Ei voisi olla parempaa palautetta!

  • Ines

    Ja sinä Kira, sinä osaat sitten kirjoittaa kauniisti kaikista näistä ihanista naisista!! Ihana postaus ja ihana osoitus siitä kuinka jokaisella on ne omat juttunsa. Mutta ennen kaikkea meinasin (ihan oikeasti :DD) alkaa itkemään sun tavasta puhua näistä kaikista!! Sun blogi on ehdottomasti yks mun lemppareista – niistä lemppareista joihin kuuluu tosi moni näistäkin blogeista. <3 Mukavaa päivää <3

    • Kira Kosonen

      Hahahah olet ihana! On kyllä helppo antaa ansaittuja kehuja :) Ja KIIITOS!!! Ihanaa, että seuraat ja olet mukana täällä <3