Me in a movie?
Lifestyle

On the set of ONNENONKIJA
Toissapäivänä minulla oli pieni työreissu Turkuun! Oletteko kuulleet jo elokuvasta Onnenonkija? Tämä elokuva tulee alkuvuodesta teattereihin ja se on ensimmäinen suomalainen elokuva, joka käsittelee millään tavalla blogimaailmaa. Elokuvan juoni kiteytyy köyhän tytön (Minka Kuustonen) sekä rikkaan pojan (Olavi Uusivirta) väliseen rakkaustarinaan ja kantavana teemana on pääroolia esittävän Marjan unelma-ammatti, joka on olla menestynyt muotibloggaaja! Marja ei pysty mitenkään ylläpitämään haluamaansa elämäntyyliä ja kärsii jatkuvasti maksuhäiriöistä blogin ulkoasun ylläpitämisen vuoksi. Oikeasti hänen rahatilanteensa on jotain aivan muuta, mitä hän antaa ymmärtää. Koko tarina ja sen ympärillä olevat sivuroolit esittävät blogimaailmaa ympäröiviä ennakkoluuloja ja sen arkea todella hauskalla ja sarkastisella tavalla! Meinasin kuolla nauruun, kun pääsin katsomaan muutamia kohtauksia. En malta odottaa elokuvan lopputulosta.
Elokuvan tuottajat ottivat minuun yhteyttä ja kyllä meinasi leuka tippua maahan, kun minua pyydettiin tekemään pieni cameorooli elokuvassa. Esiinnyn siis nopeasti elokuvassa ihan omana itsenäni eräässä showroom kohtauksessa. Tämä oli mielestäni niin hauska ja ainutlaatuinen mahdollisuus, että lähdin ehdottomasti meininkiin mukaan.
Terkut vielä koko leffajengille ja tsemppiä loppurutistukseen sinne Turkuun! Olette mahtavia! Ensi-illassa nähdään.
//I had the chance to do a small cameo role in a movie they are shooting here in Finland! The movie is about a poor girl who desperately wants to be a succesful fashion blogger, haha. The girl meets a rich boy who doesn't want any of his money and than everything just starts to escalate. This is the first movie ever in Finland that dives in to the world of blogging and all the things around it. There is a lot of assumptions about our line of work and I think this movie shows that in a very funny and sarcastic way. I can't wait to see the result next year!
Just want to say thank you to everybody involved in the film! I had a super fun day and I wish the best of luck for the final weeks of shooting! See you in the premiere.