CPH ROUND TRIP
Lifestyle
Tiistaina kävimme pikaisesti pyörähtämässä Tommy Hilfigerin sekä Calvin Kleinin pressipäivillä Kööpenhaminassa Marsaana PR-toimiston kutsumana! Matkassa meitä oli mukana Julian ja Mariannan lisäksi toimittajia mm. Trendistä, Ellestä sekä Cosmopolitanista.
Päivä alkoi aamulla aikaisin herätyskellon soidessa klo 05.30. Siitä sitten nopea hampaiden pesu, hiusten kikkailu ponnarille ja menoksi. Kireä samuraiponnari on kyllä lähes aina hiustyylini pitkinä päivinä. Se ei tartte korjailua loppupäivänä, kunhan suihkii ekaksi puoli pulloa lakkaa päälle.
Köpiksessä pääsimme tosiaan tutustamaan Tommyn ja Calvinin tuleviin mallistoihin. Tommyn kokoelmassa oli myös muutamia salaisuuksia, joita emme saaneet vielä kuvata. Sen verran voin kertoa, että ensi syksynä nähtävän Tommy Hilfiger näytöksen jälkeen mallisto tulee välittömästi myyntiin! Eli sitä ei tarvitse odottaa seuraavaan sesonkiin saakka. Olemme käyneet läpi tätä murroksellista ensiaskelta paljon läpi myös mm. koulussa. Ollaanko oikeasti tultu siihen, että kaikki pitää saada nyt ja heti? Mitä tämä tarkoittaa muiden muotitalojen osalta, lähteekö uuteen sykliin enemmänkin isoja muotitaloja mukaan vai yritetäänkö kynsin ja hampain pitää vanhasta mallista kiinni. Kokonaisvaltainen muutos vaikuttaisi radikaalisti koko muotialaan, mutta pelkän kuluttajan näkökulmasta pakko sanoa, että uusi sykli houkuttaa kyllä kovin. Jos näen esimerkiksi muotiviikoilla joitan itseäni kiinnostavaa, niin ostovimma on juuri silloin suurimmillaan. Puolen vuoden päästä tuskin edes muistan palata ko. vaatteen ostoon. Mielenkiintoisia aikoja eletään kyllä muotimaailmassa. Saa nähdä mitä tulevaisuus tuo tullessaan!
//On tuesday we visited the Calvin Klein and Tommy Hilfiger showrooms in Copenhagen! We had a really early morning, but the trip was super nice with great company. A lot of cool stuff coming from these brands in the fall as well!
One thing that raised a lot of discussion on our trip was the fact that Tommy Hilfiger is going to release its collection also in the stores after the fashion weeks show. This is a huge thing in the fashion world and it's going to be super interesting to see if other brands will join Tommys example. In the current world everything is happening and changing so fast that I totally understand the strategy behind this. As a consumer, if I see something I like during fashion week, I'm more likely to buy it straight away rather than in six months. We are living some interesting times in the fashion world.//