What’s happening
Lifestyle




Mitäs kaikkien maanantaihin kuuluu? Täällä on aikamoinen väsymys painanut koko päivän päälle, koska viikonloppu oli niin töidentäyteinen. Tajusin tässä, että Snapchattia ja Instagramia seuraavat ovat varmasti huomanneet, että paljon on ollut tekeillä ja koneella istumiselle ei ole paljon jäänyt aikaa. Se ei ole kuitenkaan ehtinyt välittyä tänne blogin puolelle, niin ajattelin vähän kertoa, mitä kaikkea olen ollut puuhaamassa ja mitä kaikkea on esimerkiksi tässä kuussa luvassa!
Toissa viikonloppuna kuvasimme JVG:lle musavideota uutta Takajeejee singleä varten. Superhauska kuvauspäivä, joka varmasti välittyy kaikille myös lopputuloksesta. Video julkaistiin juuri ja sen pääsee näkemään tästä. Kuvausten jälkeisenä päivänä lähdinkin Saksaan ja sieltäkin on vielä näyttämättä materiaalia. Mm. muutamia street style kuvia, mitä ehdin siellä napsimaan. Niitä siis pian luvassa! Saksan reissun jälkeen loppuviikko menikin koulussa luennoilla ja muissa kuvauksissa. Eilen kuvasimme mm. aika ison mainoskampanjan Radisson Plazalle, jossa olen mukana! Kuvia kampanjasta pitäisi ilmestyä lokakuun lopulla naistenlehtiin, päivälehtiin ja esimerkiksi lentokentän mainostauluille... Jännittävää! Toivotaan siis, että saatiin onnistuneet kuvat vaikka pieni väsymys painoi jo eilen vilkkaan viikon vuoksi.
Huomenna osallistun Optio gaalan muotinäytökseen Lancomen puolesta, josta lisää tarinaa huomenna. Perjantaina olisi luvassa vuorostaan The Blog Awards Finland blogigaala, jossa olen ehdolla Vuoden Muotiblogiksi! Viime viikko oli niin hässäkkää täynnä, että en edes muistanut tehdä sitä perinteistääänestä tästä postausta blogiin. Noh. pidetään sormet ristissä, että ääniä olisi tullut tästä huolimatta! Näitä blogigaaloja onkin tämän vuoden puolella kerennyt olemaan, mutta ensimmäistä kertaa järjestettävän The Blog Awards Finlandin tuomaristossa istuu kaikkien kilpailevien mediatalojen edustajat yhdessä, joka on mielestäni todella mielenkiintoista. Kategoriat ovat myös todella selkeät muoti, lifestyle, perhe, sport, hyvinvointi, ruoka, politiikka jne. Gaalaan ja ehdokkaisiin pääset tutustumaan tästä.
Jos ei tässä kaikessa olisi jo tapeeksi sulattelemista, niin tulevalle kuukaudelle on suunnitelmissa myös muutama reissu, joista yksi vie minut vähän pidemmäksi aikaa pois Suomesta. Paljon on siis tekeillä, joten pahoittelut epäsäännöllisestä postaustahdista! Yritän paremmin pitää myös blogin mukana kaikissa menoissa muiden somekanavien kanssa. Sen verran voin luvata, että kaikkea siistiä on tänne luvassa, joten malttakaa kanssani!
//So much has been going on that I wanted to just brake it down for you guys. For the past weeks I've been working, studying, filming a music video and shooting some cool campaigns! On top of all this there are two big gala events this week in Helsinki that I'm attending. First Optio gala tomorrow and than The Blog Awards Finland gala on friday. I'm nominated as Best Fashion Blog of the year! Weeeee exciting! I'm also planning my upcoming travels this month that will take me away for a while, but more about that later... Just wanted to apologize if my updating has been weird! I promise some cool stuff is coming in the blog, so be patient with me. Lot of love your way!