CATEGORIES
2.9.2020

RASKAANA

Lifestyle

Minä olen raskaana. Tuntuu niin hullulta sanoa se nyt julkisesti ääneen sen jälkeen, kun pidettiin tätä tietoa koko kesän yli salaisuutena! Meidän tulevasta vauvasta ei tosiaan tiennyt muut kuin meidän molempien perheet sekä ihan muutama ystävä, joten tällä hetkellä tuntuu vielä aika absurdilta puhua edes koko asiasta.

Nyt toissapäivänä saatiin vaan hauska idea raskausuutisen paljastukselle ja siinä sitten kuva vaan itselaukaisimella kamerarullalle ja hauskan editointihetken jälkeen suoraan liveksi Instagramiin. Vastaanotto uutiselle oli kyllä aivan mieletön ja olen lukenutkin kaikkien viestejä nyt pari päivää ihan kyynelissä täällä. Niin kiitollinen kaikista onnentoivotuksista ja tuesta! <3
En tiedä miksi koko asiasta puhuminen tuntuu minusta vähän aralta julkisesti, vaikka olenkin tehnyt somea työkseni niin pitkään ja jakanut täällä lähes kaikki elämäni isoimmat mullistukset viimeisten 7 vuoden ajalta. Tätä isompaa mullistusta ei kyllä ole ja ehkä siksi sen jakaminen on ollutkin itselleni jonkinlainen kynnys. Asiaan vaikuttaa luonnollisesti myös ensikertalaisena ajatus siitä, että meneekö kaikki hyvin ja se pelko on koko ajan jotenkin läsnä. Uskaltaako tässä edes täysillä iloita ennen kuin hän on terveenä sylissämme? Äitini tokaisi tosin tähänkin aatteeseen, että ”Voi rakas, siitä se huoli vasta alkaakin”.

Ilo raskaudesta on kuitenkin ollut suunnaton ja olemme molemmat äärimmäisen kiitollisia siitä, että ylipäätään olemme tässä pisteessä. Raskaaksi tuleminen ei missään nimessä ole itsestäänselvyys ja koen äärimmäistä kiitollisuutta siitä, että asiat etenivät toiveidemme mukaan. Itselläni oli ainakin paljon pelkoa ja epävarmuutta siitä tuleeko tämä onnistumaan ja positiivisen tuloksen tehtyäni päällimmäinen tunne olikin helpotus. Istuin yksin kylyphuoneemme lattialla ja purskahdin vaan valtavaan itkuun. Siitä se matka sitten alkoikin.
Raskaus on ollut tähän mennessä kyllä todella iso fyysinen sekä henkinen vuoristorata, josta tulen puhumaan varmasti enemmän tulevissa teksteissä! Osasin kyllä odottaa pahoinvointia, väsymystä ja muita raskauteen liittyviä fyysisiä oireita, mutta en ehkä osannut odottaa kaikkea sitä mitä kokisin henkisellä puolella. Tie vanhemmuuteen on selvästi alkanut ja parasta tässä vaiheessa on olla itselle ja omille ajatuksille sekä olotiloille vaan armollinen. Ymmärtää kehoa ja sitä valtavaa muutosprosessia, joka on siellä nyt käynnissä.

Yksi asia, jonka myös ymmärrätte nyt ehkä paremmin oli iso huoleni siitä, koska näemme seuraavan kerran läheisiä. Tulen siis synnyttämään täällä Sveitsissä ja luonnollisesti olisi ihanaa saada perhettä/ystäviä silloin tänne tai tulla Suomeen vauvan kanssa näytille. Laskettu aikamme on tosiaan helmikuussa ja näillä näkymin paluu Suomeen häämöttelee vasta ensi kesänä, joten tuntuu ihan hullulta, että pahimmassa tapauksessa kaikki näkisivät meidän vauvan vasta sitten. Sekin on kuitenkin mahdollisuus ja senkin faktan kanssa olen joutunut tekemään rauhan.

Tärkeintä nyt kuitenkin on se, että me olemme Petterin kanssa samassa paikassa ja saamme kokea tämän matkan yhdessä. Se on jo maailman isoin asia. <3 Eikä Sveitsi ole kuulemani mukaan yhtään pöllömpi paikka synnyttää, joten myös siitä olen nyt äärimmäisen kiitollinen. Pieni paperisota ja selvitys tässä on ollut käynnissä siitä saakka kun tultiin, mutta nyt aletaan olemaan pikku hiljaa voiton puolella. Huomenna minulla on itseasiassa ensimmäiset verikokeet meidän paikallisessa sairaala/neuvolassa ja eikä rakenneultraankaan ole enää kovin pitkä matka! Niin jännä nähdä kumpi sieltä sitten tulee. 

Kiitos, että jaatte myös tämän matkan kanssani. 

28 comments

Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*