TOIVO ELÄÄ
Lifestyle
Rajoitusten höllentyessä aion vähän laajentaa omaa kontaktipiiriäni, mutta hillitysti. Teen vielä kotoa käsin töitä, mutta alan taas kuvailemaan yhdessä siskoni kanssa, jotta saadaan tiettyjä työprojekteja eteenpäin. Samalla voidaan alkaa taas olemaan muutenkin yhdessä lähiperheen kesken ja nähdä muutamia ystäviä kuitenkin aina noudattaen voimassa olevia ohjeistuksia. Edelleen ei siis kokoonnuta yli 10 ihmisen voimin, ei nähdä riskiryhmään kuuluvia, pidetään etäisyys muihin ihmisiin julkisilla paikoilla, vältetään muutenkin ihmismassoja, huolehditaan käsihygieniasta sekä yskitään/aivastetaan aina hihaan. Näitä ei missään nimessä pidä nyt unohtaa.
Ajoimme mm. Roihuvuoren kirsikkapuiston ohi yksi päivä ja se oli aivan täyteen ammuttu ihmisiä. Pelkkä näky ahdisti minua välittömästi ja ajoimme vaan ohi. Jos menette siis pienellä porukalla vaikka piknikille ulos, niin suosikaa ehkä vähän tuntemattomampia paikkoja tai välttäkää suosittujen paikkojen ruuhka-aikoja. Roihuvuoren kirsikkapuisto oli ainakin vielä illalla 19 aikaan ihan tukossa, mutta aamuisin ehkä hiljaisempi! Nämä kauniit puut löytyivät Kauniaisista.
Järki vaan kaikilla päässä, niin ensimmäisten rajoitusten purkaminen voi johtaa mahdollisesti seuraavaan. En itse ainakaan malta odottaa, että pääsisin jossain vaiheessa ravintolaan taas syömään sekä ehkä jopa mahdollisesti tanssia kesän lopussa muutaman rakkaan häissä. Niin monet meidän ystävämme ovat joutuneet jo siirtämään häitänsä, mutta tällä viikolla toivo vähän jo elää kesän loppupäässä häämöttävien häiden suhteen.
Muuten kesä menee varmaan enimmäkseen mökillä perheen sekä lähimpien ystävien kanssa jos olemassa olevat sekä tulevat ohjeistukset pysyvät samana tai jopa hellittävät. Mitään sen isompia suunnitelmia ei ole enää luvassa tätä kesää varten Koronan pyyhittyä kalenterit puhtaaksi :D Minulla olisi ollut tässä ainakin viidet polttarit (osa ulkomailla) sekä KAHDEKSAT häät tiedossa yhden oman lomamatkan lisäksi. Alkuun kaikkien kivojen juttujen peruminen tietysti harmitti, mutta nyt itseasiassa nautin siitä, että kesän kalenteri on näin tyhjillään. Ehkä sitä ehtii kerrankin tekemään vähän erilaisia kesäjuttuja, kuin normaalisti. Ehkä tästä kesästä tulee paras koskaan. Kuka tietää, mutta toivo elää!