2020 PÄÄSIÄINEN PUHELINRÄPSYINÄ
Lifestyle

Pidin koko viikonlopun kameran piilossa, mutta tässä muutamia puhelinräpsyjä, joita tuli napattua viikonlopun aikana! Paljon hyvää ruokaa, lepäämistä, siivoamista, yhdessäoloa ja kikattelua. Muistelen tätä pääsiäistä kyllä lämmöllä kaikesta huolimatta.






Pääsiäissunnuntain kruunasi edellisillan Farang jämät sekä Andrea Bocellin live-konsertti #MusicForHope tyhjästä Duomo di Milanon kirkosta. Tunnelma lähetyksessä oli niin herkkä, että pari kyyneltä siinä kyllä vierähti poskia pitkin alas. Tämä oli tosin kyllä odotettavissa, sillä Bocellin musiikki nostaa muutenkin omat tunteet aina pintaan. Olenkin tänään kuunnellut toistolla mm. Andrean duettoa hänen poikansa Matteon kanssa - Fall on me. Oletteko kuulleet tämän? Jotenkin niin koskettava, että kyyneleet meinasivat virrata jo aamupuuron äärellä taas.
On ollut kyllä kertakaikkisen ihana pääsiäinen, vaikka vähän erilainen tästä nyt tulikin. Viikonlopun paras uutinen oli myös se, että äitini pääsee isäpuoleni kanssa vihdoin kotiin Suomeen Espanjasta tällä viikolla. He ovat olleet siellä täyseristyksissä jo tovin, mutta nyt pääsevät onneksi tänne. Minua ainakin helpottaa idea siitä, että sitten kaikki perheenjäsenet ovat samassa paikassa ja mamma myös lähellä. <3