CATEGORIES
5.3.2020

PLANEETAT VINKSIN VONKSIN

Lifestyle

Onko kukaan muu huomannut viime viikkoina pientä yllättävää kaaosta elämässään? Täällä on ainakin ollut todella kummallinen pyörre nyt meneillään ja aina niin ihanan seesteinen Sveitsi-arki on saanut kyllä aikamoista väritystä yhtäkkiä osakseen. Tällä hetkellä täällä eletään aika epävarmoja aikoja kaiken suhteen, josta nyt isoimpana kummajaisena jylläävä Koronavirus.

Viruksen takia kaikki yli 1000 hengen tapahtumat ovat kiellettyjä Sveitsissä ainakin 15.3. saakka, joka pitää sisällään tietysti myös kaikki jääkiekkopelit. Pelit ovat siis tauolla tuohon saakka ja on myös täysin mahdollista, että koko loppu kausi hyllytetään epidemian takia. Samalla vaarassa on myös toukokuussa pelattavat MM-kisat, joiden olisi tarkoitus sijoittua juuri Lausanneen sekä Zürichiin. Kaikki on siis yhtäkkiä pysähtynyt paikoilleen/ottanut takapakkia ja ei auta muu kuin odottaa. Tuntuu ihan hullulta, että jos tilanne ei helpotu, niin Suomeen paluu saattaa olla meillä tänä keväänä paljon odotettua aikaisemmin. Toki siinäkin on hyvät puolensa, mutta olisi kyllä todella ikävä lähteä täältä näissä merkeissä. Ei tosiaan auta muu kuin odottaa.
Epävarmuus luo aina tietynlaista ahdistusta ja se nyt on muutenkin aina olemassa oleva elementti tässä meidän tämänhetkisessä elämäntyylissä, mutta kyllä näin iso ekstra pyörre laittaa pakan aika sekaisin. Muutenkin tuntuu, että tietynlainen kaaos vallitsee nyt vähän kaikkialla, kun lentoja perutaan ja ihmiset joutuvat muuttamaan suunnitelmiaan nopeasti. Olen myös itse ollut jotenkin aivan all over the place ja unohdellut asioita (mm. käsilaukkuni eilen ravintolaan) ja ollut jotenkin super levoton. Muutenkin koko ajan tulee yllättäviä ”mutkia matkaan”.

Aloin sitten eilen illalla pohtimaan, että onkohan Korona-kaaoksen lisäksi planeetat jotenkin ihan vinksin vonksin, kun tunteet ovat olleet aikamoista vuoristorataa nyt pari viikkoa. Tiedän, että olen vähän ekstra herkkä näille asioille, mutta uskon vahvasti astrologiaan ja planeettojen vaikutukseen, josta syystä aloinkin sitten tutkimaan, että mitäs hittoa on nyt meneillään. Noh, Mercury Retrograde eli Merkuriuksen perääntyminen. That’s whats going on.
Tämä tarkoittaa lyhyesti sitä, että Merkurius ohittaa nyt maapalloa ja ei oikeasti peräänny minnekään, mutta sen vauhti on hidastunut kolmeksi viikoksi. Kun muut planeetat jatkavat normaalia vauhtia ja ohittavat Merkuriuksen, näyttää siltä, että Merkurius peruuttaisi taaksepäin. Tämä kolmeviikoinen ajanjakso on nyt 16.2.-10.3. eli viiden päivän päästä pitäisi helpottaa, mutta juuri nämä viikot ovatkin olleet jotenkin todella outoja. Onko kukaan muu huomannut vastaavaa?

Sanotaan, että Mercury Retrogaden aikaan juuri mm. lentoliikenne, matkustus, rutiinit sekä kommunikointi vaikeutuvat. Jos elämässäsi on siis tapahtunut yllättäviä muutoksia/käänteitä, ne voi johtua tästä. Myös puhuminen, kuunteleminen, lukeminen, kirjoittaminen, neuvottelut ja mm. opiskelu vaikeutuvat, joka ainakin selittää myös vähän omaa tukostani luovuuden osilta. Tämä aika herättää myös parisuhteissa helposti väärinymmärryksiä, joten pieni ekstra maltti on ehkä paikoillaan. Itsekin huomaan, että olemme poikaystäväni kanssa joutuneet käymään huomattavasti enemmän perusteellisia keskusteluja väärinymmärrysten selättämiseksi nyt viime viikkojen aikana.

Jos kiinnostuit aiheesta, niin hyvän artikkelin ilmiön selittämiseksi löydät täältä. Tässä muutamia otteita tekstistä, jotka ainakin pistivät omaan silmääni.

”When a planet retrogrades, astrologically it is in a resting or sleeping state. Therefore, while Mercury naps, the activities that it governs don’t have the benefit of a well-functioning, wide-awake planet to supervise them. Expect a certain degree of pandemonium to ensue!”

”When this planet retrogrades, computer codes, as well as transportation, shipping, and travel tend to get scrambled or spin out of control.”

”Don’t make any important moves when Mercury is retrograde. Nothing will be settled successfully for the future during these periods anyway – you will find it nearly impossible to nail down a plan.”

”During a retrograde period, it is hard to get decisions from others. Even if a decision is made, it will be subject to change, either just after Mercury turns to direct motion or much later.”

”Retrograde period is not a good time to sign any contracts or even to shake hands on any new agreements. Do not close on a house during this time nor sign a lease. Verbal agreements are considered the same as written ones.” 

”Mercury retrograde periods are notorious for causing computers to crash and for machines, appliances, and other electronic devices to show signs of wear, requiring urgent repair. Backup your computer in advance of any Mercury retrograde period.” 

Tunnistaako kukaan omaa elämäänsä näistä? Jos tämä pitää paikkansa, niin 5 päivää pitäisi vielä sinnitellä kunnes helpottaa! Ehkä sitten kaikki tuntuu taas menevän eteenpäin omalla luonnollisella tavallaan, kun Merkurius lopettaa peruuttamisen. 

18 comments

Comment

Your email address will not be published.

*

  • May

    Vau, mielenkiintoista! Tämä teksti tuli todella hyvään aikaan, mullakin todella tahmeat ja oudot viikot takana. Aivot yhtä sumua :). Tänään viimeksi autoreissuun lähtiessä huomattiin, että osa kamoista aivan väärässä paikassa eikä kenelläkään meistä kolmesta ollut tullut mieleenkään… Olen herkkä aistimaan ihmisten fiiliksiä, kai sama herkkyys voi herkistää aistimaan planeettojen liikkeitäkin. Kiitos kun kirjoitat!

  • Minna

    Vau!! Tämä selittää viime aikojen erikoiset fiilikset. Ihan ihmeellinen saamaton olotila ja tunne kuin oltaisiin jossa on usvassa eletty viime ajat. Olen joutunut jopa miettimään että oliko yksi asia unta vai totta ?

  • Aino

    Vau! Kiitos tämän jakamisesta :) en ollut aiemmin kuullutkaan tästä, ja oon ollut tosi hämmentynyt viime aikoina selittämättömästä sekavuudesta, päätöksenteon vaikeudesta ja aikaansaamisen vaikeuksista. Ehkä tämä selittää outoa tilannetta! Kiva kun kirjoittelet nykyään tällaisia syvällisempiä juttuja, näitä on tosi mukava lukea. :)

  • Inka

    Kiitos tästä… Selittää paljon ja ihana tietää, että pian asiat tasoittuvat ja tää erittäin erikoinen ajanjakso jää taakse!?

    T. Tänään lento 3h myöhässä

  • Sandy

    Tunnistan teemat omassa elämässäni myös täysin! ✨ Seuraan itse astrologiaa aktiivisesti (jo noin kuuden vuoden ajan), ja yritän nykyään tietoisesti vähän ”hellittää”, kun Mercury Retrogade alkaa. Joka kerta jälkikäteen ajanjaksoa pohtiessaan on saanut todeta, että olipahan taas osittain absurdiakin meininkiä. ?

    Astrologia on itselleni antanut paljon ainakin eri näköaloja omaan toimintaan, persoonaan ja sitten yleisesti maailmassa tapahtuviin asioihin. Helpompi säilyttää jonkinlainen tasapaino omassakin elämässään, kun muistaa kaiken olevan osa isompaa kuviota – välillä käydään läpi kipeitä ja vaikeita muutos- ja kasvuprosesseja, myös kollektiivisesti. Jossain määrin helpottavaa ajatella, että lopulta vain omaan käytökseensä ja energiaansa voi vaikuttaa. ✨??

    Koen itse, että olisi jopa naiivia ajatella etteivät planeetat vaikuttaisi, tai että olisimme jo jotenkin tietoisia ”kaikesta” tästä elämään ja sen kiertokulkuun vaikuttavasta. Sääteleehän pelkkä kuukin jo vuorovesiä. ☺️? Järjen käyttö on tärkeää, mutta meissä on myös se intuitiivinen ja osittain mystinen puolemme – ainakin omasta mielestäni. ??

  • Emilia

    Omg! Siis tässä on selitys kaikkeen mitä on tapahtunut elämässäni viimeisten viikkojen aikana! Todella kiinnostava aihe ?

  • Minna

    No tästäkö kaikki johtuukin?! Oma elämä on tuntunut jämähtäneen jollekin seisakkeelle eli mitään ei tapahdu tai sitten asiat menevät jotenkin oudosti. Ennen niin selkeätkin jutut tuntuvat takkuavan ja kyseenlaistan lähes kaikki valinnat aina parisuhteesta uraan. Huomasin tyttärenkin elämässä olevan jotakin outoa kun hän, joka ei koskaan unohtele mitään, on viimeiset pari viikkoa unohdellut tavaroitaan ympäriinsä (juuri muuten käsilaukkunsakin), myöhästellyt työtapaamisista ja on itsekin ihmeissään. Kiitos tästä infopläjäyksestä. Kohta siis helpottaa.

    • Kira Kosonen

      Kaiken kyseenalaistaminen on ollut täälläkin vahvasti pinnassa ja on ollut ihan sellainen olo, että mitä tässä nyt pitäisi tehdä esimerkiksi urallaan! :D Toivottavasti tosiaan kohta helpottaa ja hommat alkaa pyörii normaalisti taas eteenpäin <3

  • Kaisa-Maria

    Hui kylläpä sattui kun just tänään puolisolle ihmettelin omaa muutaman viikon kirjoitusblockia blogin puolella. Keskittyminen on ollut myös vähän niin ja näin parin viikon ajan. Lisäksi ollaan kyllä jouduttu täälläkin keskustelemaan oikein perusteellisesti monestakin asiasta ?
    En kyllä näihin juttuihin yleensä usko (ainakaan tähän mennessä), mutta ehdottomasti mielenkiinnon kääntävä pointti tässä sinun kirjoituksessa! Pitääpä tutustua lisää tuohon laittamaasi linkkiin ja aiheeseen ? Kiitos tästä!

    • Kira Kosonen

      Ihanaa jos saa tämän myötä “helpotusta” kaikkeen kun tietää, mistä voi olla kyse! Ettei tässä kaikki olla vaan sekoamassa :D Eipä kestä <3

  • Hanna

    Nyt kyllä kolahti! Itsekin jossain määrin uskon kaikkeen tälläiseen “hömppään”, ja tämä vaikuttaisi kyllä hyvältä syyltä siihen, miksi olen itsekin ollut jotenkin ihan sekaisin viime aikoina. Viime yönä heräsin kahdelta ihan pirteänä, valmiina lähtemään töihin (ei ole tapaistani), toissapäivänä aloin randomisti itkeä työmatkalla, kotona tehdään remppaa, joka osaltaan on varmasti kiristänyt tunnelmia, mutta muutenkin koko ajan täytyy miehen kanssa vääntää joka asiasta, ihan turhistakin! Tuntuu ettei ole kenenkään kanssa samalla aaltopituudella. Toivottavasti alkaa helpottamaan, Tsemppiä myös sinne! :D

    • Kira Kosonen

      Siis täysin tuo sama, että aaltopituudet eivät tunnu kohtaavan juuri missään nyt :D Onneksi ollaan jo voiton puolella! <3

  • Ansku

    Todella mielenkiintoinen näkökulma.
    Kiitos Kira postauksesta❤️
    Tunnistan omassa elämässä täysin noita samansuuntaisia haasteita. Todella outoja juttuja ja ”takapakkeja” on tapahtunut. Ihmeellinen levottomuus ja väsymys vaivannut. Kaikenlaisia keinoja olen pyrkinyt ottamaan käyttöön, jotta huomaisin myös ne ihanat asiat elämässäni, mitä myös on hurjasti❤️
    P.s Merkuriuksen peruuttamista odotellessa, jospa sitten helpottaa?

    • Kira Kosonen

      Joo kyllä nyt on pitänyt meditoida ja ottaa omalle päälle vähän enemmän aikaa kuin normaalisti, että on pystynyt keskittyä olennaiseen tän oudon usvan ja “kaaoksen” keskellä. Onneksi kaikki on kuitenkin enemmän kuin hyvin ja kaikki varmaan tasaantuu tästä pian <3

  • Jonna

    En itse tiedä uskonko horoskooppeihin ylipäätään mutta tää oli kyllä mielenkiintoinen! Pitääkin mennä googlaamaan lisätietoa?

    • Kira Kosonen

      Ymmärrän, että joillekin kuulostaa ihan huuhaalta, mutta kiva jos tästä saa myös vähän uudenlaista näkökulmaa!

  • Mona

    Omg- TUNNISTAN! :D Tämähän selittää vaikka ja mitä. Linkkasin heti Eetulle tän sun postauksen :D Toivottavasti se ymmärtää mun tunnepurkauksia viime päivinä nyt paremmin. :’D

    • Kira Kosonen

      Haha eikä! Eetulle ja sulle tsempit, että pari päivää enää ja pitäis palautua normaali tasapaino ja energiat <3