ISKEEKÖ KOTI-IKÄVÄ?

Huomenna on aika tulla melkein viikoksi kotiin ja osa minusta on äärimmäisen fiiliksissä siitä, että pääsen näkemään perhettäni sekä ystäviäni, mutta osa minusta on myös vähän ehkä levoton. Tämä on pisin aika, jota olen koskaan ollut pois omasta kodista Helsingissä ja jotenkin pelkään sitä, että kotiin paluu laukaisee tutun ympäristön kaipuun. En tiedä miltä tuntuu yhtäkkiä olla taas kotona.

Viihdyn Sveitsissä äärimmäisen hyvin, olen onnellisempi kuin koskaan ja olemmekin kahdestaan poikaystäväni kanssa muodostaneet tänne myös oman kodin. Asunto, jossa asumme on kuitenkin väliaikainen ja valmiiksi kalustettu, joten kaikki tutut tunnearvoa sisältävät esineet, huonekalut ja tavarat ovat kotona Helsingissä. Ne ovat toki kaikki vaan materiaa, mutta jotenkin jännittää miltä tuntuu yhtäkkiä olla taas kaiken sen keskellä. Varsinkin kun on tottunut asumaan täällä meidän Sveitsi kuplassa, miettimättä asiaa liikaa.

Olen asunut Helsingissä samassa asunnossa jo yli 10 vuotta ja se oli ennen isovanhempieni sekä isäni lapsuudenkoti, joten asuntoon liittyy paljon muistoja ihan koko elämäni ajalta. Ei ole siis ihan helppoa minulle päästää siitä irti. Nyt ystäväni asuu siellä väliaikaisesti, kunnes palaamme keväällä takaisin, mutta tulevaisuudessa on varmaan järkevintä tyhjentää asunto kokonaan ja laittaa se kunnolla vuokralle. Mitä todennäköisimmin tulemme kuitenkin olemaan ulkomailla suurimman osan ajasta vielä lähivuodet, joten sen kokoisen asunnon tyhjänä pitäminen olisi ihan hölmöä. Sää nähdä! Kaikki tässä meidän tilanteessa on lopulta aika epävarmaa, joten turha sitä on kai liikaa stressata. Yksi asia kerrallaan.

Mietin myös, että laukaiseeko perheen sekä ystävien näkeminen minussa jotain tunteita, sillä ikävä on tässä kesän jälkeen ehtinyt jo kyllä muodostumaan. Onneksi ydinperheen kesken ollaan kyllä aika hyvin totuttu siihen, että joku meistä on ulkomailla. Tuntuu vaan todella oudolta, että se on tällä kertaa minä ja molemmat siskoni ovat vuorostaan Helsingissä. Tuntuu oudolta tulla vaan käymään ja lähteä sitten taas pois. Olen aina itse ollut toisella puolella tilannetta ja odottanut omia siskojani tai äitini kotiin Suomeen.

Paljon on minulla siis vielä totuteltavaa, mutta loppujen lopuksi olen äärimmäisen kiitollinen siitä, että ollaan päästy asumaan ja elämään täällä Sveitsissä. Kuten sanoin, tunnen oloni täällä todella onnelliseksi ja tulen varmasti muistelemaan näitä aikoja täällä aina suurella lämmöllä. Pyrin siis nauttimaan tästä kaikesta myös täysin rinnoin, vaikka tulisikin pahempi koti-ikävä. Pitää vaan vetää kauheat karjalanpiirakka, ruisleipä ja pullaöverit haha.