PÄÄTTÖMIÄ UNIA JA PAINAJAISIA
Lifestyle

Ehkä pahimmat painajaiset tähän mennessä ovat olleet se kun juoksin paniikissa karkuun ihmiskokoista Chucky-tappajanukkea vanhan kouluni käytävillä. Tiesin jotenkin koko ajan, että kyseessä oli painajainen ja jokainen kerta kun onnistuin herättämään itseni unesta ja nukahdin uudelleen niin palasin vaan heti takaisin painajaisen samaan kohtaan. Tätä jatkui koko yön läpi, kunnes pääsin siihen pisteeseen, että ehkä annan vaan tuon Chucky-nuken tappaa minut ja tämä kaikki vihdoin loppuisi. Päätinkin unessa avata vihdoin oven, jonka takana Chucky heilui puukkonsa kanssa ja painajainen päättyi. Talk about facing your fears.


Yhtäkkiä tajusin katsoa rintsikoideni välistä johon hän oli jäänyt jumiin... Pieni rakas siskonpoikani oli ihan valkoinen eikä saanut henkeä ja sydämeni vaan pysähtyi. Tämä oli kaikista painajaisistani pahin. Aloimme hätäisesti elvyttämään häntä siskoni kanssa, jonka hetket tuntuivat ikuisuudelta. Onneksi minimies haukkasi sitten henkeä ja väri palasi pikkuhiljaa hänen kasvoilleen. Olin aamulla vielä niin tuskissani tästä unesta, että teki mieli heti laittaa siskolleni viesti, että lähettää kuvan, että kaikki on varmasti hyvin. Kerroin unesta eilen siskolleni autossa ja purskahdin vieläkin vaan kyyneliin.


Painajaisten lisäksi olen nähnyt muutenkin kaikkea ihan hullua. Kemissä näin esimerkiksi unta, että meidän matkanjohtaja ja Lumenen edustaja tuli kesken yötä herättämään minut ja siskoni tuolta lasikopista ja sanoi, että luvassa on seikkailu johon pitäisi lähteä heti. Kello oli neljä aamulla. Tämä tuntui niin oudolta koska uni sijoittui täysin siihen hetkeen missä oikeasti olin! Seikkailu oli lumikelkkaseikkailu tuon jäisen meren yli, mutta pinta ei ollut tasainen vaan kunnon jäävuoristo, josta yritettiin selvitä siskoni kanssa. Tätä seikkailua myös johti ystäväpariskuntani Anna ja Matti, jotka odottivat meitä kelkkojen kyydissä. Olin nähnyt Annan Northoutdoor-pakkausten kannessa samana päivänä, josta tämä varmasti johtui.
Viime yönä näin sitten unta, että maapallolle oli tulossa iso kivivyöry, joka peittäisi kaiken alleen. Kaikki alkoivat paniikissa valmistautumaan kivivyöryä varten, koska sanottiin, että jos kivien alla pystyy selviämään kaksi vuotta, niin pelastut. Tätä varten kaivettiin sitten kuoppia ja kerättiin ruokaa ja vettä sen verran mitä ehdittiin. Tein tätä ruokien keräystä mm. Instgramista tutun mallin Alexis Renin kanssa. Juuuu.
Sellaista siis täällä! Mitäköhän ensi yönä on taas luvassa... :D