JOULUN ERI OSOITTEET
Lifestyle

Koko tämän jouluhässäkän jakoi kanssani pikkusiskoni, joka asui luonani koko joulun ajan ja yhdessä hänen kanssaan sitten kruisailtiin paikasta toiseen. Jouluaamu alkoi esimerkiksi aluksi äidilläni Kauniaisissa, johon kokoontui meidän siskokset + isosiskon perhe sekä isäpuoleni lapset perheineen. Tästä matka jatkui takaisin keskustaan isosiskoni luokse, jonne tuli sitten joulupukki paikalle sekä siskoni miehen perhe. Oli meille kaikille tärkeää nähdä siskonpoikien joulupukki riemu, joten tänne saapui myös mm. äitini, isäni sekä ranskalainen suku hetkeksi.








Mahtavan pukkishown jälkeen porukka sitten hajaantui siten, että isosisko jäi perheineen kotiin viettämään aattoiltaa siskoni miehen perheen kanssa, äiti lähti isäpuoleni kanssa kotiin ja minä ja pikkusisko lähdettiin isäni luo ranskalaisen suvun kanssa. Aikamoinen palapeli, mutta hyvin se saatiin lopulta toimimaan! On tää joulunaika kyllä aikamoista ketkuttelua silloin, kun omat vanhemmat ovat eronneet ja uusista liitoista tullut lisää perhettä ja sitten on vielä molempien puolien sukulaiset joulusopassa mukana. Myös tietty nyt isosiskoni miehen perhe on myös meille kaikille läheisiä, joten myös heidän kanssaan on kiva viettää pyhinä aikaa. Kyllä sitä välillä mietti tossa paikasta toiseen ajaessa, että minkälaista olisi joulut tänä päivänä jos vanhemmat olisivat vielä yhdessä. Tulisiko sitä ajettua aina aattona meidän vanhaan kotiin Kauniaisiin ja oltua siellä koko pyhien läpi? Tähän pikkusisko kyllä tuumasi heti viisaana, että siinä tapauksessa meiltä puuttuisi aika monta ihanaa ihmistä myös meidän elämästä. Onni on kyllä vanhempien uudet hyvät puoliset ja heidän perheensä tällä hetkellä. Asia, jota en missään nimessä pidä itsestäänselvyytenä.
Joulupäivänä mentiin sitten pikkusiskon kaa heti aamusta vielä isosiskoni perheen luokse katsomaan jouluelokuvia ja ottamaan vähän happea ennen toisen päivän joulurumbaa vuorostaan äitini luona. Siskoni on aloittanut uuden NIIN ihanan perinteen perheensä kanssa ja he rakentavat aina joka joulu mahtavan "leffapesän" olohuoneeseen kaikista patjoista ja tyynyistä. Siinä sitten syödään aina herkkuja ja katsotaan mm. Home Alone tyylisiä leffaklassikoita. Ihan paras joulujuttu, mihin ängetään aina pikkusiskon kanssa nykyään mukaan. Toiseksi jouluperinteeksi on muodostunut myös joulupäivän sauna + avanto isäni luona, josta nautin kyllä aina niin paljon! Miten hyvä fiilis siitä voikaan tulla, varsinkin kaiken sen jouluähkyn keskellä.
Toivottavasti siellä oli myös ihana (mutta ehkä astetta rauhallisempi) joulu! <3