CATEGORIES
25.9.2018

TYÖMÄÄRÄ YHDEN INSTA KUVAN TAKANA

Lifestyle

Vaikka harvalle tulee enää uutisena, että somella voi tienata ja rakentaa isoakin yritystoimintaa, niin silti vastaan tulee lähes jatkuvasti vielä ennakkoluuloja ja vääriä käsityksiä esimerkiksi bloggaajan/instagrammaajan ammattiin liittyen. Kuulen jatkuvasti esimerkiksi ”Niin sä siis postaat kuvan Instagramiin ja saat siitä rahaa” -tyylisiä kommentteja. Totta, mutta hyvin HYVIN pelkistetyssä muodossa.

Minulla oli esimerkiksi muutamia viikoja sitten yksi Instagram yhteistyö, jonka maaliin saamiseen meni niin paljon aikaa ja veivaamista, että aloin konkreettisesti miettimään sitä työmäärää, joka saattaa olla yhdenkin Instagram kuvan takana. Tässä postauksessa ajattelinkin valottaa kaikille vähän sitä mitä kaikkia eri vaiheita yleensä liittyy esimerkiksi yhteistyökuvien julkaisemiseen Instagramin puolella. Samat vaiheet pätevät myös blogipostauksiin, mutta ehkä vielä vähän laajemmalla skaalalla.
Eri yhteistyötahot

Yhteistyöehdotukset voivat alkaa molemmin puolin joko suoraan asiakkaalta bloggaajalle tai bloggaajalta asiakkaalle. Tämä onkin ehkä suorin ja helpoin reitti yhteistyön aloittamiselle sekä toteuttamiselle. Mitä vähemmän välikäsiä pelissä mukana, sitä yleensä parempi. Tämä on kuitenkin harvemmin mahdollista, sillä yleensä kaikki isoimmat asiakkaat käyttävät markkinointisuunnitteluun (kuten kaikkiin some/IG kamppiksiin) erillisiä tahoja kuten mainos/mediatoimistoja. Myös bloggaajlla on useimmiten takanaan myös joku oma myyntitaho (blogiportaalit, agentuurit yms.), joten yhden yhteistyön sopimiseen tarvitaan yhtäkkiä helposti 3-4 eri tahoa, asiakas -> mainos/mediatoimisto -> bloggaajan myyntiedustus -> bloggaaja.

Sähköpostirumba

Koska harvemmin selvitään suoralla asiakas -> bloggaaja väylällä, niin sähköpostirumba yhdenkin IG kamppiksen suunnitteluun saattaa olla aikamoinen, kun useammalla taholla on lusikka sopassa mukana. Tällöin myös vastausten ja päätösten saaminen tiettyihin kysymyksiin kestää tietysti pidempään ja koko kampanjan suunnitteluprosessi pidentyy. Usein yhteistyöt tulevat myös kansainväliseltä tasolta, joten joskus myös pienet kielimuurit ja väärinymmärrykset ”rikkinäisessä puhelimessa” aiheuttavat mutkia matkaan, kun sama viesti liikkuu niin monen käden ja mantereen kautta. Yhdenkin Instagram yhteistyökuvan eteen saatetaan siis käydä useiden kymmenien ellei jopa satojen viestien sähköpostiketjuja.
Sopimusasiat / isot asiakkuudet

Isojen asiakkuuksien myötä yhteistyön suunnittelun rinnalle tulee myös sopimusasiat. Toissapäivänä luin taas mm. 15 sivun pitkän lakitekstin englanniksi erään yhteistyön tiimoilta, jossa käytiin läpi bloggaajan sekä asiakkaan vastuut ko. yhteistyössä. Suuri osa tekstistä ihan perusasioita, kuten salassapito ja ehdot yhteistyön toteutukselle/lopetukselle, korvausvaatimukset yhteistyön keskeyttämisestä yms. sellaista. Muutamaan otteeseen olen kyllä joutunut konsultoimaan myös juristi ystäviäni isompien soppareiden tiimoilta, koska aina pitää olla 100% varma siitä mitä allekirjoittaa. Jos et ole siis varma, niin kysy. En esimerkiksi itse koskaan laita nimeäni minkään sopimuksen alle, jota en täysin ymmärrä. Harvalle kuitenkaan varmaan tulee mieleen, että tälläisiä lakisopimuksia vaaditaan joskus ihan niihin perinteisiimpiinkin IG kuviin.

Käyttöoikeudet / kanavat + kesto + alue

Sopimuksissa käydään läpi myös yleensä yhteistyön materiaalien käyttöoikeudet. Näissä asioissa kaikkien someammattilaisten tulisi olla ekstra tarkkoja ja varovaisia! Käyttöoikeuksien myöntäminen ja ostaminen tarkoittaa sitä, että asiakkaalla on oikeus käyttää bloggaajan tuottamaa materiaalia (tässä tapauksessa esim. IG kuvaa) vaikka omissa kanavissaan sekä mahdollisesti markkinointitarkoituksellisesti esimerkiksi sponsoroidussa somemainonnassa, printissä (lehdet yms.), omilla verkkosivuilla ja vaikka missä. Yleensä käyttöoikeudet kannataakin siis sopia tarkkaan kanavien, alueen sekä keston mukaan. Esimerkiksi yhden IG kuvan käyttöoikeudet pelkästään somessa, Suomen alueelle, puolen vuoden ajan olisivat X€ +alv. lisää yhteistyön korvaukseen. Usein sopimuksissa lukee kuitenkin ”rajattomat käyttöoikeudet materiaaliin”, jonka itse aina korjaan pois. Jos esimerkiksi myöntäisin asiakkaalle IG kuvani rajattomat käyttöoikeudet, niin oma naamani voisi löytyä vielä kymmenen vuoden päästä asiakkaan nettisivuilta tai mainoslehdistä.
Briiffi

Kun sähköpostirumbat ja sopimusasiat ovat saatu maaliin, niin yhteistyöstä tulee yleensä bloggaajalle briiffi eli ohjeistus, ellei yhteistyön sisältö ole täysin bloggaajan itse ideoima ja asiakkaalla hyväksytty. Briiffi sisältää yleensä esimerkkejä asiakkaan aiemmista yhteistöistä ja mm. moodboard kuvia siitä minkälaista henkeä he yhteistyökuvalta toivovat. Briifissä kerrottaan myös yleensä kaikki tarkemmat tuotetiedot, linkit, hashtagit ja muut asiat jotka pitää sisällyttää yhteistyökuvan julkaisuun.

Suunnittelu & Toteutus

Briifin saamisen jälkeen alan ideoimaan ja suunnittelemaan yhteistyökuvan tekemistä ja mietin mm. sitä kenen kanssa sen haluan kuvata, missä haluan sen kuvata ja miten saisin siitä mahdollisimman oman näköisen, mutta silti briiffin sisältämien raamien mukaisen. Suunnitteluun voi kuulua myös oman moodboardin rakentaminen ja sen kautta vähän uudenlaisen inspiraation saamista yhteistyöhön niin itselleni kuin myös kuvaajalleni. Suunnittelun ja ideoinnin jälkeen onkin sitten toteutus, eli kuvauspäivä! Enimmäkseen yhteistyöjutut (kuten kaikki muukin materiaali) tulee kuvattua isosiskoni tai Julian kanssa. Joskus kuitenkin käytän myös maksullista kuvaajaa proggisten toteutukseen ja viime aikoina olenkin kuvannut paljon mm. Juulin kanssa, kenelle maksan normaalin kuvaajapalkkion hänen tekemästään työstä. Kuvien käsittelyn hoidan kuitenkin aina ihan itse.
Deadline + hyväksyntä asiakkaalta

Toteutuksen jälkeen yhteistyökuva lähetetään aina deadlinen mukaisesti asiakkaalle hyväksyttäväksi kuvatekstin kera ja tämäkin hyväksyntä kulkee yleensä kaikkien tahojen läpi, ketkä yhteistyössä ovat mukana. Jos briif on ollut hyvä ja kuvan toteutus sen mukainen, niin kuva on lähes aina hyväksytty, mutta kyllä itsellä on muutamaan otteeseen tullut myös kuva bumerangina takaisin korjaustoiveiden kera. Joskus kuvassa on saattanut näkyä esimerkiksi liian selvästi joku toinen brändi taustalla tai kuvan henki ei ollut se mitä asiakas haki tai ihan mitä vaan muuta. Siinä ei sitten auta muuta kun tehdä toteutus uudestaan korjaustoiveiden mukaisesti. Jos dealine oli todella lähellä ensimmäisen kuvan palauttamisen kanssa, niin korjaus tulee tehdä ihan ennätysvauhdilla, että pysytään kampanjan aikataulun raameissa. Tämäkin saattaa tuoda pienen stressikertoimen yhteistöiden toteuttamiseen, josta syystä pyrin toteuttamaan yhteistyökuvat aina hyvissä ajoin ennen deadlinea.

Julkaiseminen

Kun yhteistyökuva on hyväksytty niin tulee julkaisemisen aika, joka on useimmille bloggaajille/instagrammaajille myös oma pieni taitolajinsa. Miten saada mm. kuva suunniteltua IG feediin mukaan, ettei se pomppaa sieltä liian häiritsevästi silmiin ja juuri silloin, kun on kuvan sovittu julkaisupäivä. Itse käytän mm. Mosaico sovellusta IG feedin suunnitteluun, jonka avulla pystyn ennakoimaan vähän sitä, mitä kuvia julkaisen ennen yhteistyökuvaa ja sen jälkeen. Julkaisemiseen kuuluu myös toki luonnollisesti sitten esimerkiksi kommentteihin vastaaminen ja esimerkiksi sen promoaminen IG storyssa, jos kuvassa on mukana myös esim. joku arvonta.
Raportointi & Laskuttaminen

Yhteistyön maaliin saaminen ei pääty vielä kuvan julkaisuun vaan noin viikko kaksi kuvan julkaisemisesta on edessä vielä yhteistyön raportointi eteenpäin asiakkaalle. Raportointiin sisällytetään aina mm. kuvan näyttökerrat, tykkäykset, tallennukset, tavoittavuus yms. Itse lisään raportteihin myös yleensä vähän omia havaintoja ja kommentteja yhteistyön toimivuudesta sekä mahdollisia palautteita seuraajilta, kuten millaisia kommentteja yhteistyö sai jne. Raportoinnin kylkeen tuleekin sitten koko tämän prosessin päätösliite eli lasku.

Aikamoinen prosessi siis alusta loppuun, jota kovin moni ei varmasti tule ajatelleeksi. Tämä kaikki on kuitenkin osa juuri sitä työmäärää, josta someammattilaiset usein puhuvat. Se työmäärä, joka ei välity seuraajille, mutta vie aika paljonkin tunteja viikosta. 

Toki jos bloggaaja on esimerkiksi jonkun portaalin alla, niin silloin iso osa tästä työmäärästä on portaalin vastuulla, kuten suurin osa sähköpostirumbasta asiakkaiden kanssa sekä mm. kamppisten raportointi. Tällöin kuitenkin korvaus yhteistyöstä on luonnollisesti pienempi, kun budjetti pitää jakaa useamman tahon kanssa. Tästä syystä suosinkin yhteistöiden tekemistä yksin itsenäisenä bloggaajana, vaikka minullakin on myös lisäksi muutamia tahoja, ketkä auttavat minua myynnillisesti. 

Toivottavasti tämä valotti vähän kaikkea sitä työtä, mitä yhdenkin IG kuvan taakse saattaa piiloutua! Jos tästä kaikesta on mitään lisäkysymyksiä tai itse mietit, miten aloittaa yhteistöiden rakentaminen omissa somekanavissasi niin kysy ihmeessä. Autan mielelläni.

14 comments

Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*

  • Nette

    Olipas mielenkiintoinen postaus! En ole koskaan ajatellut somevaikuttajan/bloggaajan työtä helppona. Itselläni jopa ärsyttää toisten heitot siitä kuinka joku tienaa rahaa “laittamalla vaan kuvia Instagramiin”. Erittäin avaava postaus, ja toivon että kaikki lukisivat sen! :D paljon duunia joudutte leipänne eteen tekemään, ja vain murto-osa menestyy tuossa niin hyvin että työkseen sitä voi kutsua. Jokainen voi kyllä kuvia someen laittaa, mutta vaatii paljon työtä ja osaamista jotta menestyy sillä, ja tätä ei monet hoksaa. Mahtavaa työtä teet, ja hitto että olet hyvä siinä! <3

    • Kira Kosonen

      Kiitos Nette ihanasta kommentista ja tsempistä!! <3 Mahtavaa, jos postaus oli mielenkiintoinen ja avaava :)) Ihanaa syksyä sinne!

  • Tuuli

    Olipa mielenkiintoinen postaus, avasi todella hyvin bloggaajan työtä :)

    • Kira Kosonen

      Hienoa! :)) Kiva jos tykkäsit.

  • K-

    Olipa valaiseva postaus! Kuinka suuri osa postauksistasi on kampanjoita? Ja kuinka moneen kamppiksesta pitää sanoa ei?

    Tällaisia postauksia voisi tehdä enemmänkin. Esim siitä kuinka saat eroteltua oman ajan ja työajan. Kuitenkin jaat melko paljo asioita omasta elämästäsi blogissasi. Ei varmaan ole kovin helppoa irtaantua.

    • Kira Kosonen

      Vaikea arvioida prosentuaalisesti, koska määrä vaihtelee niin paljon kuukaudesta ja kaudesta riippuen, mutta ei:tä joutuu toki myös sanomaan. Kaikkiin niihin mm. mitkä eivät liity oman blogini/instani aihepiiriin ja mitkä eivät tunnu itsestä hyvältä :)

      Oman työajan ja vapaa-ajan erottaminen on helpottunut viime vuosina, kun sitä omaa aikaa on alkanut vaan tekemään! Päässyt vähän irti siitä ideasta, että KAIKKI pitäisi aina jakaa. Oma toimisto auttaa tässä myös paljon!

  • Heidi

    Joo ei ole ihan pikkuhommaa toikaan suunnittelu ja kuvaaminen. Muuten mä RAKASTAN tän postauksen noita ekoja vihreitä/violetteja kuvia, aivan uskomattomat ihanat värit ja tunnelma! Muistan kun kattelin noita ekoja kertoja ja taisin tallentaa kans johonkin omaan IG inspiskansioon :D

    • Kira Kosonen

      No ei ole ei :D Ja SAMA!!!! Kuvat ovat Vietnamista ja hyvän ystäväni Kiran ottamia. Ihan omia lemppareita myös <3

  • Satu

    Kauan on tultu perus lifestyle-blogien ajoista. Mielenkiintoista kuulla, joskus on ihmetyttänyt kun postauksia tulee niin harvoin. Tämä selittää kyllä! Vaikka joskus on silti ikävä myös niitä perinteisiä postauksia jotka ei ole niin tekemällä tehty :)

    • Kira Kosonen

      Kaikki kuvat/postaukset eivät tosiaan vaadi yhtä isoa työmäärä ja suurin osa IG kuvista onkin sitä ei kaupallista sisältöä, jonka työmäärä rajoittuu suunnitteluun, kuvaamiseen, kuvien käsittelyyn ja julkaisuun :))

  • Marita Andsten

    Heippa! Todella valaiseva postaus, kiitos siitä! :) oma työni ei millään tavalla liity someen mutta anyways tykkäsin kovasti niistä instrumentarium kamppis kuvista missä olit uima-altaassa! Niissä oli todella upea fiilis! Jäin vaan miettimään kun ne oletettavasti oli otettu Ausseissa niin miten ihmeessä ehditte toteuttaa sen reissun aikana :D kuvaa aikaerolla meiliä suomeen hyväksyntään ja postaus ulos vielä toisella puolella maapalloa, aika kovia mimmejä :)

    • Kira Kosonen

      No tämä on juuri sitä, kun kaikki ihmettelee, että miten sitä ollaan taas ulkomailla “lomalla”, kun reisusssa tämä sama rumba pyörii ihan samalla tavalla kuin Suomessakin :D Ja KIITOS!!! Itsekin tykkäsin niistä kuvista ihan älyttömästi <3

  • Emmi

    Huh miten paljon työtä! Olen aina tiennyt, ettei bloggaajan/somevaikuttajan työ ole niin yksinkertaista miltä se näyttää mutta tää kirjotus avasi kyllä paljon silmiä. Ihan mielettömän iso arvostus kyllä sua ja kollegojas kohtaan! :-)

    • Kira Kosonen

      Kiitos Emmi! <3 <3 Ihana jos avasi!