Behind the scenes of Sushibar Korjaamo
Lifestyle
Ne, ketkä ovat seuranneet blogiani alusta asti muistavat ehkä, että työskentelen aina välillä Sushibar + Wine -ravintoloissa. Ravintolaketjun omistajat ovat hyviä ystäviäni ja tein heille paljon töitä juuri restonomi opiskeluideni aikana. Ravintolaketjusta ja sen työntekijöistä on minulle vuosien aikana muodostunut tietynlainen perhe ja teen siellä edelleenkin vuoroja sen mukaan mitä kerkiän.
Nyt vietinkin tämän pitkän viikonlopun töissä Korjaamon toimipisteessä. Viikonlopun aikana muistin taas, miten paljon arvostan ko. ravintolan henkilökunnan panostusta ravintolaan ja päätin jakaa teillekkin pientä lisätietoa siitä, miksi juuri Sushibarin sushit ovat Helsingin parhaimmistoa.
Jokainen aamu Sushibariin toimitetaan tuoreet kalat, joita vastassa kokki on aikaisin aamulla. Kaikki kalat käsitellään erikseen ja esivalmistellaan päivän tarjoilua varten. Tuoreus on sushissa kaiken a ja o. Riisiä keitetään päivän aikana todella useaan kertaan, jotta se ei koskaan seisoisi liian pitkään. Avokadoja ei koskaan leikata valmiiksi, vaan aina tilauksen yhteydessä.
Kaikki ravintolan ruoat tehdään muutenkin aina tilauksen yhteydessä eikä Sushibarissa ole koskaan mitään valmiiksi rullattuna. Tämän takia asiakas voi aina luottaa siihen, että saa ravintolasta pelkästään tuoretta sushia. Jos jostain sushiravintolasta saa aina todella nopeasti sushia, niin suosittelen harkitsemaan siellä ruokailua.
Välillä ravintolan odotusaika onkin muita ravintoloita pidempi, koska kaikki ruoka valmistetaan käsityöllä tuoreista raaka-aineista. Useimmat vakioasiakkaat ovat tähän jo tottuneet, mutta uusimmille asiakkaille on välillä vaikea perustella miksi ruoassa joskus kestää totuttua pidempään.
Sushibarin ideana on tehdä ruokaa japanilaisittain, mutta suomalaiseen makuun. Sushibar pyrkiikin käyttämään mahdollisimman paljon kotimaisia raaka-aineita. Kokit ideoivat jatkuvasti uusia tuotteita, joissa olisi hyödynnetty paikallisia raaka-aineita, ja siksi Sushibarin listalta löytyykin paljon tuttuja makuja, kuten grillilohta ja esimerkiksi sinappisilakkaa.
Kaikki Sushibarin sushirullissa käyetyt kastikkeet ovat myös itsetehtyjä. Esimerkiksi valkosipulimajoonesi tehdään ihan oikeita valkosipuleita käyttämällä, eikä koskaan mitään aromivahventeita lisäämällä. Silloin kun tuoreus ja laatu ovat kunnossa tarvitaan enään taitoa sushien tekemiseen, mitä ketjun kokeilta kyllä löytyy.
Sushibar + Wine on nimensäkkin perusteella myös viineihin erikoistunut ravintola. Listalta löytyy yli 50 viiniä, joista suurin osa on orgaanista pientilatuotantoa. Kiitos Sushibarin on oma viinitietämykseni kasvanut aivan huimasti vuosien saatossa.
Useimmat ihmiset turvautuvat helposti valkoviiniin sushin yhteydessä, mutta oma lempparini on tällä hetkellä kuvissa näkyvä Killer Vintage -punkku. Kaikki Sushibarin viinit toimittaa paikallinen viinimaahantuoja Viinitie. Suosittelen tsekkamaan tarkemmin Viinitien kotisivut, jos olet viinifriikki.
Sushibar + Wine -ravintoloita on nyt kolme, Uudenmaankadulla, Fredalla ja Töölön Korjaamossa. Minua näkee tällä hetkellä eniten Korjaamon toimipisteessä. Korjaamo saattaakin olla ehkä lempparini sen upean miljöön ansiosta. Mielestäni todella hauska idea rakentaa ravintola vanhan ratikkamuseon yhteyteen! Tilassa on mielestäni jotain todella uniikkia ja tunnelmallista.
Kaikkien toimipisteiden yhteystiedot löytyvät täältä.
I <3 My Sushibar