PLOKKAAJASTA BLOGGAAJAKSI

Kaupallinen yhteistyö: Löfbergs

En ole varmaan koskaan aiemmin blogissa kertonut kunnolla urapolkuani ja sitä mitä kaikkea olen ennen bloggaamista tehnyt, vaikka monet varmaan tietävät, että taustani tulee ravintola-alalta. Nyt kuitenkin Löfbergsin - Löydä oma vahvuutesi kampanja sai minut inspiroitumaan aiheesta urapainotteisesti ja ajattelinkin kertoa teille pienen tarinan muodossa mitä reittejä pitkin löysin oman vahvuuteni.

Ihan ensimmäinen työpaikkani (ellei lasketa lastenvahtikeikkoja) oli itseasiassa Videofirma Makuunissa 16-vuotiaana. Siellä minä istuin aina koulun jälkeen, täytin karkkiastioita ja rävelsin DVD sekä VHS nauhojen kanssa. VHS!! Kelatkaa sitä. Kirjaimellisesti. Tuntipalkkaa tästä työstä sai huimat 5,50€/h. En tiedä onko noin pieni tuntipalkka enää edes sallittua. Siellä tuli kuitenkin istuttua kiltisti lähes koko lukioajan läpi. Parasta oli aina se, kun ystävät tulivat mestoille syömään hävikkikarkkia ja pitämään minulle seuraa.

Lukion loputtua minulla ei ollut vielä mitään kiinnostusta mennä jatko-opiskelemaan, joten päätin pitää välivuoden (joka venyi välivuosiksi) ja aloitin työt Privé yökerhon plokkaajana. Työnkuvaan kuului tyhjien juomalasien keräämistä, tiskaamista, tupakkastumppien lakaisua lattialta sekä tuhkakuppien tyhjennystä ja siivoamista. Siihen aikaan sai tosiaan vielä polttaa sisällä, joka tuntuu nyt aivan absurdilta! Vaikka oli selvinpäin koko yön töissä, niin aamulla oli aina ihan krapulainen olo pelkästä siitä savun määrästä. Ei sitä kuitenkaan ajatellut silloin sen enempää. Nyt minua ei saisi enää mistään hinnasta samanlaisen myrkkypilven keskelle.

Yökerho-alalla asenne ratkaisee ja jos olet ahkera sekä hyvä tyyppi, niin pääset etenemään aika nopeasti. Teinkin todella paljon töitä ja olin aina äärimmäisen tunnollinen. Sen vuoksi minut varmaan koulutettiinkin pian baarimikoksi, josta vielä myöhemmin erikoistuin pöytiintarjoiluun. Pöytiintarjoilun myötä kasvoin vielä houstiksi ja LUX-yökerhon avattua minulle tarjottiinkin sieltä paikkaa talon VIP-emäntänä.

Titteli VIP-emäntä herättää usein mielikuvia korkkareilla sipsuttelevasta povipommista, mutta ainakin minulle VIP-emännän työnkuva oli sitä, että varmistin kaiken menevän koko yökerhossa mahdollisimman hyvin SEN LISÄKSI, että huolehdin erityisesti talon VIP-asiakkaista. Tämä tarkoitti sitä, että keräsin/tiskasin laseja jos ne loppuivat, olin baarin takana rysän iskiessä tai esimerkiksi ovella ottamassa ihmisiä vastaan. Siellä missä minua tarvittiin niin siellä minä olin. Sitä se työ oli. Samana iltana saatoin heittää vitsiä Paris Hiltonin kanssa hississä ja seuraavaksi siivosin oksennuksia pois samettisohvilta.

Parasta VIP-emännän työssä olikin ehdottomasti kaikki ne ihmiset ketä pääsin tapaamaan ja keiden kanssa tutustuin koko yökerho-urani aikana. Tein tänä aikana todella arvokkaita kontakteja ihan ympäri maailmaa. Jos minun pitäisi nimetä yksi elämäni hyödyllisin työpaikka ennen bloggaamista, niin se olisi tämä. Yötöissä oppii myös ihan valtavan määrän nöyryyttä, kärsivällisyyttä sekä ihmisten käsittelytaitoja. En usko, että mikään muu työ olisi kasvattanut minua samalla tavalla, kuin tämä. Tulen olemaan siitä aina äärimmäisen kiitollinen.

VIP-emännän työstä kasvoin vielä ko. ravintolaketjun avainasiakaspäälliköksi, mutta tein silti paljon emännöintikeikkoja eri tapahtumissa lisätyönä sekä kiersin mm. yhden vuoden ulkomailla pokeriemäntänä. Tässä vaiheessa koulukin tuli mukaan kuvioihin ja aloin jongleeraamaan restonomin opintojen, yötoiden sekä keikkatöiden kombon kanssa. Rytmivaihtelut koituivat kuitenkin nopeasti kohtalokkaaksi, kun yhdestä paikasta pääsi kotiin vasta 05 ja toisessa paikassa piti olla 08. Eihän sitä hullukaan jaksanut ja aika piippusuoralla oltiin. Päätinkin sitten saattaa koulun kunnialla loppuun ja lopettaa 6 vuotta kestäneet yötyöni.

Jotain töitä oli kuitenkin tehtävä, joten siirryin opiskeluideni ajaksi Sushibar + Wine ravintolaan tarjoilijaksi. Siellä ehtikin sitten neljän vuoden aikana muodostua ihan oma urapolkunsa ja loppuvuodet teinkin siellä töitä ravintolapäällikkönä opiskeluideni ohella. Tämä oli minulle jotenkin todella rentoa ja hyvää aikaa elämässä, vaikka paljon tekemistä riittikin. Sain nimittäin vihdoin nauttia kunnollisesta päivärytmistä ja välillä jopa vapaista viikonlopuista! Se oli herkkua se.

Tein myös lopputyöni Sushibar + Wine ravintoloiden henkilöstöjohtamisen keskeisten prosessien kehittämisestä ja valmistuin lopulta restonomiksi. Paperit käteen saatuani olin taas jotenkin aivan pihalla siitä mitä pitäisi tehdä seuraavaksi. Olin ollut ravintola-alalla jo niin pitkään, että virta oli vaan vienyt mennessään. Tiesin kuitenkin jo silloin, että aito vahvuuteni olisi jossain muualla.

Sitä vahvuutta sai kyllä hakea vielä yhden isomman mutkan kautta, sillä päädyin takaisin vanhaan organisaatiooni töihin, jossa olin tehnyt yötöitä 6 vuotta, mutta tällä kertaa siirryin suoraan yrityksen toimiston puolelle tekemään jälleen avainasiakaspäällikön hommia sekä vastaamaan tapahtumamyynnistä- ja tuotannosta. Tästä päätöksestä lähti varsinainen lumipalloefekti käyntiin ja parin vuoden päästä olinkin jo aivan burn outin partaalla. Näistä vuosista kirjoitin muutamia vuosia sitten postauksen Työuupumus - Irti oravanpyörästä, jonka voit lukea tästä. Ei sitä kirkkainta aikaani työmaailmassa, mutta todella iso oppi.

Päädyin lopulta downshiftaamaan itseni takaisin Sushibaarin tarjoilijaksi ja muistan ikuisesti sen puhelun, jonka tein vanhalle pomolleni, joka on myös nyt rakkaimpia ystäviäni. Itkin uupumuksesta ja kysyin, että pääsisinkö takaisin hänelle tarjoilijaksi. Sanoin etten halua olla ravintolapäällikkö, en edes vuoropäällikkö, vaan ainoastaan tarjoilija, kenellä ei ole mitään muuta vastuuta kuin oma työvuoronsa. Vanha pomoni vastasi empimättä ”koska haluat/pystyt aloittamaan”.

Sushibaarin rakkaassa ja turvallisessa ympäristössä sainkin sitten kerätä taas rauhassa itseni kasaan. Palkkani oli yli puolet vähemmän aiempaan palkkaani verrattuna, mutta sillä ei ollut minulle enää mitään merkitystä. Muistan myös miten minua aluksi hävetti, kun tuttuja tuli käymään ravintolassa ja jouduin selittelemään miksi olen yhtäkkiä siirtynyt kovapalkkaisesta "jakkupuku työstä" takaisin tarjoilijaksi. Pian kuitenkin tajusin, ettei muiden mielipiteillä ollut mitään merkitystä vaan tärkeintä oli huolehtia omasta hyvinvoinnistani. Aika paljon siinä saikin tehdä töitä, että sain kehon ja mielen takaisin tasapainoon. Vasta reilu vuoden jälkeen päässä oli tilaa ajatella jotain muuta ja silloin se bloggaamisen lamppu sitten syttyi.

Olin seurannut tässä vaiheessa jo vuosia isosiskoni Hannan blogiuraa, mutta omassa mudassa räpiköinnin aikana ei tullut mieleenkään, että se voisi olla myös minua varten. Jotenkin elämä (ja tietty siskoni) ohjasi minua kuitenkin enemmän ja enemmän bloggaamisen suuntaan ja aloin uuden vapautuneen energian myötä innostua ihan kunnolla hänen valokuvaamisesta ja kaikesta siitä mitä hän teki.

Aika nopeasti koko homma veikin sitten yhtäkkiä mennessään ja siskon lukijoilta tulleen kannustuksen myötä päätin pitkän odottelun ja pähkäilyn lopputuloksena perustaa oman blogin ja Blond Rivets sai syntynsä. Nyt melkein 5 vuoden jälkeen blogi kulkee omalla nimelläni Kira Kosonen, mutta Blond Rivetsistä se kaikki tosiaan lähti. Kuinka moni teistä on ollut muuten mukana ihan alusta saakka? En voi edes käsittää, että tätä matkaa on kestänyt teidän kanssa jo kohta 5 vuotta!

Bloggaaminen ja kaikki sen mukana tullut on muuttanut elämääni ihan perusteellisesti. Olen saanut elämääni niin valtavan kasan upeita ihmisiä ja kokemuksia, että kaiken sen ajatteleminen vetää pään ihan täysin pyörälle. En olisi KOSKAAN voinut kuvitella, että olisin päässyt tekemään kaikkia näitä juttuja, mitä tässä onkaan ollut. Enkä olisi koskaan osannut kuvitella, että olisin pystynyt yhdistää oppeja kaikista vanhoista työpaikoistani tähän ammattiin, joka on tänä päivänä myös oma yritykseni. Olen aina kokenut vahvuudekseni työmoraalini sekä ihmissuhdetaidot työelämässä, mutta vasta nyt olen päässyt hyödyntämään niitä tavalla, joka palkitsee minua ihan äärimmäisen paljon.

Kaikki mitä teen, niin teen sen nyt itselleni. Kaikki se työ ja aika, jota panostan, hyödyttää itseäni. Olen aina paahtanut töitä ihan hikihatussa pääsemättä kuitenkaan kovin paljoa eteenpäin, mutta vasta nyt olen ymmärtänyt, että vahvuuteni olikin koko ajan yrittäjyydessä ja omassa tekemisessä. Asia, jonka tyrmäsin mm. täysin opiskeluaikoina. En koskaan nähnyt työllistävän itse itseäni, mutta tässä sitä ollaan. Ja vitsit miten vahvan tuntuisena. Kaikki on tapahtunut jonkun syyn takia ja en osaa sanoa missä sitä ollaan seuraavan viiden vuoden kuluttua, koska tämä ala muuttuu niin nopeaa tahtia. Toivottavasti kuitenkin vielä vahvempana ja varmana siinä omassa jutussa, oli se sitten mitä tahansa. Mitään muuta en voi toivoa.