CATEGORIES
9.9.2017

#LETSWOW

Lifestyle

Kaupallinen yhteistyö: LIDL
#LETSWOW in New York City! Meidän iso Suomi-jengi tosiaan pöllähti tänne keskiviikkona ja meidän melkein 20 hengen porukka on niin valtava, että siinä on WOW-efektiä ihan itsessään, kun siirrytään täällä paikasta toiseen. Aikamoinen kööri kyllä kasassa, mutta ollut ihan älyttömän hauskaa!

Ensimmäiset päivät ovat kuluneet tiiviisti LIDL Esmara by Heidi Klum lanseerauksen merkeissä ja eilen oli lanseerauksen päätapahtuman vuoro uptownissa. Tapahtuman edessä oli muotiviikkojen tuttuun tapaan kauhea hässäkkä ja meininki, kun valokuvaajat nappasivat tulevista vieraista kautyylikuvia. Täällä on kyllä kaupunki pullollaan niin hyvännäköistä porukkaa, että omienkin katutyylikuvien pitäisi syntyä ihan helposti.
Päällä tapahtumassa minulla oli tämä ihana metallinen biker takki Esmara by Heidi Klum mallistosta! Olen jotenkin nyt vähän hurahtanut kaikkiin metallinhohtoisiin vaatteisiin, joten takki tulee varmasti olemaan aktiivisessa käytössä. Mallistosta minulla oli päälläni myös mustat stretch farkut, jotka ovat valehtelematta yhdet parhaista farkuistani tällä hetkellä. Niin hyvä istuvuus, että näitä on pakko hankkia myös muissa väreissä.
Itse tapahtuma oli todella hauskasti stailattu LIDL ruokakauppaa muistuttavaksi kaikkine leikki ketsuppi- ja maitopurkkeineen! Onnistuin näkemään myös upean Heidi Klumin aika läheltä, vaikka kaunottaren naaman edessä oli koko ajan varmaan 50 eri kameraa. Huippumalli myös hassutteli koko ajan ja oli jotenkin ihanan energinen ja rento. Livenä myös sata kertaa kauniimpi, kuin telkkarissa!
Myös meidän jengi päätyi vähän hassuttelemaan tapahtuman ulkopuolella :D

LIDL Esmara by Heidi Klum Jacket

LIDL Esmara by Heidi Klum Jeans

BIK BOK Top

ZARA Heels

CHANEL Bag

 

Tässä vielä LIDL kampanjan Suomi-tiimi, eli minä, siskoni Hanna, Linda, Julia ja Metti. Siskolla on mallistosta päällä samat stretch farkut kuin minulla, mutta eri värisenä sekä mustat nahkanilkkurit. Metillä on puolestaan päällä malliston huikea leomekko, Lindalla housut ja Julialla mokkahame, joka on ollut myös minulla aktiivisessa käytössä.

Kiitos LIDL hauskasta tilaisuudesta ja siitä, että saamme olla kaikki yhdessä täällä New Yorkissa! Ihan mieletön kokemus jakaa näiden tyyppien kanssa.

Esmara by Heidi Klum -mallisto tulee myyntiin Lidl -myymälöihin ma 18.9.2017

0 comments

Comment

Your email address will not be published.

*