CATEGORIES
21.8.2017

BLOCKFEST 2017

Lifestyle

Photos of me by Julia Toivola

Niin se kesän viimeinen viikonloppu sitten vaan hurahti ohi Tampereella Blockfestien merkeissä! Viikonloppuun mahtui kyllä taas niin paljon naurua, tanssimista, pomppimista ja hyvää fiilistä, että ei voisi olla parempi mieli taputella nyt tämä kesä pakettiin. Olen aivan valmis vetäytymään syksyiseen työ- ja treenikuplaan. Blockfest antaa kyllä aina kesälle sen viimeisen silauksen, jota ei vaan voisi jättää väliin. Onneksi en jättänyt tänäkään vuonna. 

Perjantaina saavuimme Tampereelle hyvissä ajoin ja kävimme nopeasti heittämässä tavarat hotelli Ilvekseen ennen alueelle menoa. Vanhaan tuttuun tapaan kokoonnuimme aluksi kaveriporukallamme Teltta lavan taakse, josta ilta jatkui sitten Ratina stadionin läheisyyteen. Siellä sitten pompittiin illan aikana mm. JVG:n ja Wiz Khalifan tahtiin! Launtaina meininki jatkui ihan samanlaisena ja keikkasaldosta eniten mieleen painuivat ehdottomasti Avain sekä Profeetat. Asa veti niin tunnelmallisen keikan ja varmaan ekaa kertaa koskaan Blockfesteilla näin yleisön silmissä myös kyyneleitä. Niin legendaarinen fiilis siellä keikalla. Profeetat päättivät festariviikonlopun tuttuun tyyliinsä kovalla pamauksella ja oli kyllä taas niin upeaa nähdä täyteen pakattu Ratina stadion ihan fiiliksissä, fileis fileis fileis. Sori oli pakko. 

Vielä kerran kiitos Blockfest ja onneksi olkoon upeasta kymmenen vuoden matkasta! Itselläni onkin ollut kunnia kulkea matkassa kaikkien näiden vuosien ajan. ♥

0 comments

Comment

Your email address will not be published.

*