CATEGORIES
9.1.2017

HOME 2.0 STARTS NOW

HOME

Olen päättänyt vihdoin aloittaa jo pitkään minua kummitelleen projektin, nimittäin kodin uudistuksen! Laitoin koko viime vuoden rahaa sivuun sitä varten, että saisin kodin pintaremontoitua sekä sisustettua uudelleen ja nyt pääsen vihdoin toteuttamaan kaikkia näitä suunnitelmia. Tällä hetkellä käynnissä on vasta vaihe 1, eli kaappien siivoaminen sekä tavaroiden järjestely. Turhauttavaa hommaa, mutta aah miten puhdistavaa myös samalla. Haluan yksinkertaisesti vaan eroon kaikesta turhasta. 

Seuraavana vaiheena on laminaattilattian vaihtaminen valkoiseksi, uusien kaapistojen rakentaminen sekä seinien maalaus. Olen myös suunnitellut pientä minibudjetin kylppäriremonttia, johon löysin mahtavan ratkaisun sisustussuunnittelja ystäväni kautta. Hän tulee myös auttamaan minua koko muun kämpän sisustamisessa, koska olen itse niin huono miettimään kaikkia erilaisia vaihtoehtoja. Tai itseasiassa olen huono vaan aloittamaan mistään. Osaan kyllä hahmottaa millaisen maailman kotiin haluaisin, mutta en osaa yhtään rakentaa sitä mitä visualisoin. Onneksi Eveliina osaa ja nyt hän onkin lähtenyt koko projektiin mukaan avuksi. 

Blogissa tullaan siis näkemään nyt alkuvuonna todella paljon kaikkia erilaisia remontti/sistuspostauksia, joista saatte toivottavasti inspiraatiota ja vinkkejä myös omaa kotia varten! Videolla näette vähän tilannetta tällä hetkellä ja seuraavassa postauksessa voisinkin sitten näyttää tähänastisia suunnitelmia esim. sisustukseen liittyen. Olen kyllä ekaa kertaa koskaan aidosti innoissani sisustuspuuhista, koska koko hommaan on laadittu nyt niin selkeä sotasuunnitelma. Kaikki vaan kerralla vaihtoon. 

//My biggest project for 2017 will be renovating my home! I'm changing my floors and walls to completely white and I'm also getting some new closets for my bedroom. I can't wait to get the place ready so I can start decorating from the beginning. I'm planning to sell almost everything I have at my house at the moment... So it's definitely going to be a big change! On the video I'm just explaining how I've started to clean and clear up the space. A big big mess, but going the be so worth it.//

20 comments

Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*

  • Iina

    Sisustusta-jee! Mulla on kovat remontti “nikkikset” kun tuli melkein viisi vuotta tehtyä remppaa,sitten myytiin asunto pois? Nykyään asutaan pari vuotta vanhassa asunnossa niin täällä ei tartte remppailla ?
    Laminaatti on niin helppo vaihtaa että itsekään en lähtis sitä maalailemaan. DC fixistä sen verran että se on kyllä nopea ja edullinen raikastus vaihtoehto. Itseäni vähän korpeais vaan jos sattuis veitsellä tekemään vahingossa reiän tai kuumalla kahvipannulla tms. Kun on kuitenkin muovia. Mutta ei paha vaihtoehto ja saahan sen aina sitten uusia.
    Bauhausista saa kyllä kätevästi tasot mittojen mukaan sahattua ja edullisesti!
    Betoni on hyvä vaihtoehto kylppäriin, varsinkin lattiaan. Uskon että se ja valkoinen kaakeli yhdessä näyttävät todella hyviltä!
    Suosittelen laminaatin asennukseen hyvää laminaattisahaa,leikkuria sekä asennusrautaa ja palikoita.
    Toteutatteko remontin kaveriporukassa vai palkkaatko ihan tekijät siihen?!
    Remppaintoa sinne!!!

    • Kira Kosonen

      Kiitos näistä Iina! Uskon, että ainakin testaan ekaksi tuota DC-fixiä jos taso olisi muutenkin menossa vaihtoon… Toteutan rempan erään tutun tekijän kautta! Tein sen itse vanhempieni kanssa 10 vuotta sitten, enkä siihen leikkiin halua uudelleen lähteä… :D

  • aanav

    Kiva video ja oli hauska nähdä sun kämppää, siitä tulee varmasti upea! Sisustus- ja remppapostaukset ovat erittäin tervetulleita!

    • Kira Kosonen

      Ihana kuulla!! :)

  • Mimmu

    Kotisi näyttää kivalta, voin uskoa että pikku rempan jälkeen tuosta saa upean :) Jään innolla seurailemaan! Asutko muuten yksin vai poikaystäväsi kanssa?:)

    • Kira Kosonen

      Joo uskon myös, että vaaleilla pinnoilla ja valolla kämppä herää ihan uudelleen henkiin! Ja tämä kämppä on tosiaan oma kotini :)

  • Minna

    Mäkin liputan Dc-fixin puolesta jos haluaa pikaista ja vähän halvempaa muutosta. Meillä myös keittiöntasot laitettu dc-fixillä. Vaihtoehtoja löytyy paljon. Omani ostin etolasta.

    • Kira Kosonen

      Tää DC-fix oli kyllä niin hyvä vinkki! En vaan itse uskalla alkamaan sen kanssa leikkimään :D Pitää laittaa joku (mies) varmasti asialle haha.

  • Eve

    Ihana sinä ja ihana aito postaus! Näitä lisää. Mukavaa tulevaa vuotta 2017 Lappeenrannasta ja tsemppiä remppaan! ?

    • Kira Kosonen

      Ihana kiitos Eve! <3

  • S - beauty of life

    Mul tuli heti pari juttua mieleen mis varmaan ainakin säästää rahaa ( jos haluaa ) . Ootko miettinyt nykyisten laminaattien maalaamista valkoisiksi? Netissä on tosi hyviä ohjeita siihen. Oon lukenut paljon kokemuksia ja kaikki ovat olleet supertyytyväisiä :). Sit keittiöntasot on helppo päällystää DC-fixillä, jota saa mistä rautakaupasta tahansa ja on tosi tosi kestävää. Mulla on ollut itselläni “marmoritasot” ( http://www.beautyoflife.fi/2016/06/keittion-diy-marmoritaso.html ) muutaman vuoden eikä oo menny miksikään. Paras keksintö ikinä tuo DC-fix.

    • Kira Kosonen

      Hei en ollut kuullukkaan tosta DC-fixistä!! Juuri mietin miten keittiötason voisi helposti uudistaa! Pitääkin miettiä tätä vaihtoehtoa! Mietin myös lattialaminaattien maalaamisesta, mutta päädyin sitten kuitenkin laminaattien vaihtoon kokonaan. Lisää hei kaikkia sisustusvinkkejä jos vaan löytyy!!! <3

      • S - beauty of life

        Joo, ehkä parempi se koko laminaatin vaihto!!

        Just kans postasin inspiraatiokuvia ihanasta kämpästä, joka on aika samaa tyyliä kuin sun uusimman postauksen kuvat! Käy kurkkaa ja sielläkin kivoja ideoita: http://www.beautyoflife.fi/2017/01/inspiraatio-koti-jossa-moni-asia-on.html

        AH! Niin ihana koti! Kiva nähdä näitä postauksia ja millaisen lopputulokset saat aikaan :)!

        • Kira Kosonen

          WAU ihana koti! <3

  • Haidi

    Siis tää tuli niin tarpeeseen ja nappiajankohtaan! Sillä muutto ekaan OMAAN asuntoon lähestyy uhkaavaa vauhtia, jos kaikki nyt vaan menee nappiin tässä parin päivän sisään ;) onko tv-tasokin menossa vaihtoon? Jos on ja se on kotia vailla täällä olisi yksi kiinnostunut :D

    • Kira Kosonen

      Jeee mahtavaa!! Pidän sormet ristissä sun puolesta ja toivon, että kaikki menee maaliin <3 :) Ja TV-taso taitaakin jäädä, mutta jos ei niin pidän sinut mielessä!

  • Julia

    Ihanan symppis fiilisvideo, ei mitään sugarcoated menoa :D “murusia hehehee” ai vitsi nauroin! :Dd ihana kämppä sulla, tsemppiä remppaprojektiin! :)

    • Kira Kosonen

      Oli superkiva tehdä tälläinen koruton nopea video!! Jos jengi tykkää, niin teen varmasti lisää myös jatkossa :)

  • Lende

    Tykkääntykkääntykkään sisustus- ja remppa-aiheista, kivaa! :):)

    • Kira Kosonen

      Mahtavaa!!!!