CATEGORIES
3.8.2018

KOTI SELLAISENA KUN SE ON

HOME

Julia pääsi uuteen blogikotiin tällä viikolla (tsekkaa uudet sivut tästä!!) ja heti alkuun heitti pienen haasteen meille kaikille eteenpäin. Haasteen ideana oli kuvata koti juuri sellaisena kun se on haasteen nähtyään ilman minkäänlaista siivoamista/asettelua tai muuta vastaavaa. Tarkoituksena vähän valottaa kaikille sitä, miltä se arki oikeastaan näyttää kaikkien perinteisten sisustuskuvien takana.

Minä huomasin Julian haasteen eilen, kun oltiin isäni veneellä ja päätinkin kuvata asuntoni juuri sellaisena kuin se on kun pääsen kotiin. Olen aika perussiisti ihminen (ainakin nykyään) ja tykkään kun koti on järjestyksessä, joten kamala kaaos ei kotona odottanut. Ihan sellaista perinteistä elämän makua, joka näkyy nyt näissä kuvissa.
Mökkikamat sekä kaksi kassillista pyykkiä, jota tein isäni luona, koska oma pesukone rikki.
En käynyt toimistolla kertaakaan koko heinäkuun aikana, josta johtuen pakolliset jutut on tullut hoidettua tässä olohuoneen pöydän ympärillä.
Kaikki ikkunat auki = kämppä täynnä koivun kukkia sekä muutama edellisenä iltana tuhottu marjarasia.
Yllättävän siisti makuuhuone! Yleensä hitosti enemmän vaatteita tossa sängyn päällä :D
Kylppäri ja reissupussukat.
Keittiö on minulla melkein aina näin siisti. Se on yksi paikka kotona, missä en siedä sotkua. Siistiin keittiöön on aina paras herätä aamulla.
Uusi jääkaappi saapui kotiin jo reilu viikko sitten, mutta en ole saanut aikaiseksi viedä edellisen myymistä :D Kenelläkään tarvetta jääkaapille? Tässä myös vanhan jääkapin sisältö atm. Woltista tilatut nepskut + pari kesäbissee + peruskamoja. Kaappi ei kyllä rehellisesti ole ollut näin täynnä moneen viikkoon!

Kiitos Julia haasteesta! Innolla odotan, ketä muita tähän lähtee mukaan. Super hauska nähdä, mitä jengiltä löytyy mm. juuri jääkapin sisältä näin ekstemporee meiningillä. 

#kotisellaisenakunseon :D

11 comments

Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*

  • Taateli

    Sulla on niin kaunis koti! Mietin just, että ai kauhee jos olis pakko osallistua tähän haasteeseen, häpeisin silmät päästäni ja samalla haaveilen, että pysyispä koti noin siistinä :D Mutta ei, mulla on kaks huskyä, joilla on ihan sairas karvanlähtö päällä ja vaikka kuinka rakastan siistiä kotia ja siivoan sekä puunaan, niin ei mene tuntiakaan, kun näyttää siltä, ettei olisi koskaan imuroitu ja sohva on myllätty niin, että näyttää joltain sotatantereelta 🙈

    • Kira Kosonen

      Mutta HUSKYT!!! <3 <3 <3 Ihan yksi lemppariroduista :) Joskus täällä varmasti sama tilanne jos (tai kun) tulee hankittua oma koira :D

  • Katri

    Ihana postaus ja sisustustyyli!

  • Laura

    Hauska haaste 👍🏻😁!
    Mistä upea sohvapöytä on 😍?

    • Kira Kosonen

      Kaluste10!! Kevytbetonia eikä kovin pahan hintainen! :)

  • Jade

    Todella kiva haaste, mukava kun jaoit kuvat kanssamme 👏🏻 Kenen on jääkaapissa tuo aloe Vera oil, on meinaan ihanan iso purkki, käytätkö muuallakin kuin ruoan laitossa?

    • Kira Kosonen

      Se on Foreverin aloe vera juoma, jota juon sellaisenaan aina aamuisin!! En siis käytä sitä ruoanlaittoon vaan se on osa aamurutiinejani :)

  • Julia Toivola

    Toi jääkaappi :D
    Ihana kun teit tän <3

    • Kira Kosonen

      Perus hetken tossa seissy jo :D <3

  • S

    Mistä toi harmaa ”päiväpeitto” on?:>

    • Kira Kosonen

      Balmuir!! Niin ihana <3