CATEGORIES
11.11.2013

Aurinkoportaat

My Style

Isosiskoni lisäksi myös muutama hyvä ystäväni on menestynyt blogimaailman saralla. On hauska käydä pressitilaisuuksissa ja tapahtumissa, joissa näkee tuttuja kasvoja ja pystyy juttelemaan bloggauksen haasteista avoimesti myös ystävien kesken.

Isosiskoni lisäksi myös muutama hyvä ystäväni on menestynyt blogimaailman saralla. On hauska käydä pressitilaisuuksissa ja tapahtumissa, joissa näkee tuttuja kasvoja ja pystyy juttelemaan bloggauksen haasteista avoimesti myös ystävien kesken. Isoimpana keskustelunaiheena on nyt esimerkiksi ollut valoisien päivien hupeneminen ja kuvausten haasteellisuus ulkona. Kaikista aurinkopäivistä pitää saada kaikki irti.

Blogikolleegani ja ystäväni Vilma P. ehdottikin minulle pientä kuvaussessiota heti kun tulee seuraava aurinkopäivä. No viime keskiviikkona treffasimme tuomiokirkon portailla ja Vilma pääsi tekemään taikojaan kameran takana. Nainen kirjoittaa hyvinvointiin keskittynyttä blogia MyCosmossa, mutta intohimonaan hyvinvoinnin lisäksi hänellä on myös valokuvaaminen. Naisen kädenjälki puhuu puolestaan ja en yhtään ihmettele, että useampi ammattilainenkin on kehottanut häntä miettimään valokuvausta myös uravaihtoehtona. Nyt minä sain ilokseni toimia Vilman mallina näissä asukuvissa. Onnistuneita ja erilaisia ruutuja oli paljon ja valinnanvaikeus todella suuri. Siksi kuvat tulevatkin kahdessa osassa tämän viikon aikana. Nyt part I.

Photography: Vilma Peltonen

Wearing

All Saints Jacket

Zara Vest

Cubus Shirt

Carlings Jeans

Acne Shoes

Jimmy Choo Bag

 
7.11.2013

Pastel Pink

My Style

Tänä syksynä catwalkeilla nähtiin yllättävä syysväri.. pastellin pinkki. En aluksi ajatellut värin olevan minulle, mutta mitä enemmän olen törmännyt tähän kauniin hempeään trendiin, niin sitä enemmän se on minua myös himottanut.

Tänä syksynä catwalkeilla nähtiin yllättävä syysväri.. pastellin pinkki. En aluksi ajatellut värin olevan minulle, mutta mitä enemmän olen törmännyt tähän kauniin hempeään trendiin, niin sitä enemmän se on minua myös himottanut. Myös upea ruotsalainen bloggaaja Victoria Törnegren rokkasi tätä trendiä blogissaan. Tästä inspiroituneena kaivoin esille edesmenneen isoäitini upean vaaleanpunaisen cashmere-viitan. Tämä vaatekappale omistaa suuren suuren tunnearvon ja säilytän sitä todella rakkaudella. Tämä viitta oli aina isoäitini harteilla kaikissa sukujuhlissa ja heittäessäni sen omille harteilleni, pystyin melkein tuntemaan isoäitini syleilyn ja rakkauden määrän. Ikävä on häntä kova.

Photos by: Hanna Väyrynen @ Strictly Style