CATEGORIES
7.6.2017

WHITE SUMMER LACE

My Style

Photos by Netta Suikkanen

TWINSET Dress

STEVE MADDEN Sandals

Ah, miten ihana kesäpäivä oli tänään myös Helsingissä! Tuntui vihdoin kunnon kesältä. Hoidin aamulla vähän pakollisia toimistohommia pakettiin kaupungissa ja sitten siirsin iltapäiväksi toimiston omalle parvekkeelle. Pitää kyllä siivota ja laittaa parveke nyt nopeasti kuntoon, jotta siinä voisi nauttia tulevista kesäpäivistä vähän kivemmin. Tänään makasin nimittäin likaisella parvekkeella pelkän ison pahvipalan päällä ja pohdiskelin miten kivan siitä saisi, jos siihen vaan vähän panostaisi. Nyt kun rempan pölyt on vihdoin laskeutunut, niin kaikki pikkuprojektitkin alkaa taas kiinnostamaan. 

Illalla oli aluksi tarkoitus mennä veneilemään, mutta aikataulut sitten venähti sen verran, että veneilyt jätettiin toiseen kertaan ja iltahengailu siirtyi Birgitan terassille. Nyt ajattelin lähteä vielä ulos juoksemaan pienen lenkin ennen nukkumaanmenoa, koska tällä viikolla ei ole tullut urheiltua vielä kertaakaan kunnolla ja olo alkaa olemaan sen mukainen. Pieni hikoilu on siis todella tarpeen.

Kuvien mekko on yksi kesän parhaita löytöjä ja se on italialaisen merkin Twinsetin käsialaa. Etsinnöissä on tämän lisäksi kuitenkin vielä rento pitsimekko, jossa olisi myös pitkät hihat! Näitä löytyy todella paljon lyhyenä, mutta en meinaa löytää mistään pitkähihaista valkoista maksimekkoa. Jos tulee jossain vastaan, niin vinkatkaa ihmeessä!

5 comments

Leave a Reply to P Cancel reply

Your email address will not be published.

*

  • Paula / Golden Cupole

    Kauniita kuvia. Kantsii satsata parvekkeeseen. Meillä se ainakin on täällä Helsingin kantakaupungissa oikea kesäkeidas. Just laitoin viikonloppuna paikat kuntoon: kukat, pöytä, tuolit ja grilli. Ja aaaah, taas voi nauttia ekstrahuoneesta kesällä.

    http://goldencupole.blogspot.fi/2016/05/dinner-for-four.html?m=0

  • P

    Vitsi toi mekko on upee!! <3 Ja toi tausta ja maiset, huhut

    • Kira Kosonen

      Kiitos!! <3

  • Eveliina

    Jössis että on huikeita kuvia! Mitkä maisemat! Ja mekko <3 Itse löysin tämän hihallisen & Other storiesista viime viikolla:

    http://www.stories.com/fi/Ready-to-wear/Dresses/Fringe_Dress/582938-0493493001.2

    Ei ihan maxi eikä ihan pitkähihainen sorry :D Mutta hihoja ja helman pituutta, ja ah mikä täydellinen malli! :)

    • Kira Kosonen

      Onpa upea tuokin!! Etsinnöissä on kuitenkin juuri sellainen täyspitkät hihat omaava yksilö, vaikka helman ei tartte olla ihan lattiaan saakka :) <3