THAT GYM STYLE
My Style
L.A KINGS Beanie
OTHER STORIES Knitwear
BECKSÖNDERGAARD Scarf
ADIDAS Pants
FILIPPA K Coat
BJÖRN BORG Socks
ADIDAS Shoes
Viikonloppu on sujunut onneksi todella rauhallisissa merkeissä! Olen treenannut, saunonut, syönyt hyvin ja viettänyt aikaa perheen sekä ystävien kanssa. Aivan ihana lauantai kyllä takana. Sunnuntait ovat minulle kuitenkin sellaisia päiviä, että pyrin pitään päivän kokonaan tyhjänä ihan kaikesta eikä salillekkaan ole yleensä mitään asiaa. Huomaan suoriutuvani tulevasta viikosta aina kymmenen kertaa paremmin, jos sunnuntai kuluu puhtaasti levon merkeissä.
Tämänkin päivän isoin efortti on varmaan kaupassa käyminen, sillä ajattelin tehdä lihapullia, bataattiranskalaisia ja tatziki-kastiketta illalla! Vähän sellainen nopeampi versio bataattiburgereista siis. Nyt ei nimittäin ole jotenkin yhtään energiaa burgerien kaltaiseen väsäilyyn, mutta kauhea himo siihen makukomboon! Päivän vinkkinä onkin muuten laittaa öljyn lisäksi vähän maissitärkkelystä bataattiranskisten päälle, jotta niistä tulisi rapeita. Myös uuni kannattaa laittaa suosiolla ainakin 200 asteeseen.
Nyt Netflix pyörimään ja jalat ylös. Ihanaa sunnuntaita kaikille! <3
P.S Syytän Jekkua siitä, että olen alkanut käyttämään pitkiä sukkia sporttilegginsien päällä!
//The weekend has been all about training, good food, friends and family. The best. Now because it's sunday I'm just going to lay on the sofa all day long and do nothing! Well.. maybe food later on, but thats it. Planning to do some meatballs, sweet potato fries and tatzkiki sauce. Yummy!//