IHANA SUOMI-VIIKKO TAKANA
My Style
Läheisien näkeminen antoi kyllä paljon voimaa ja ehdin onneksi näkemään mm. koko yhdinperheeni, vaikka äiti on normaalisti tähän aikaan vuodesta aina Espanjassa, sekä lähes kaikki parhaimmat ystäväni. Netta tosin on muuttanut nyt Ouluun, joten sinne saakka en ehtinyt tällä kertaa koukkaamaan. Me taidetaan kohta tehdä ennätys siinä kuinka pitkä aika ollaan oltu näkemättä toisiamme. Vaikka ikävä on kova, niin molemmat tiedetään, että kummatkin elävät tällä hetkellä todella onnellista aikaa ja sen voimin välimatkan kyllä kestääkin.
Siihen kiinnitin itseasiassa myös huomioita, että nyt kun on tottunut elämään niin rauhallista arkea en jotenkin yhtään edes jaksa mitään ylimääräistä sen lisäksi. Yhdessä tapahtumassa kävin pyörähtämässä, mutta muuten Suomi-viikon fokuksena oli kokonaan one-on-one hetket rakkaiden kanssa, jolloin pystyi hyvin uppoutumaan kaikkien kuulumisiin.
Burberry Coat
Zara Sweater
Lululemon leggins
D&G Shoes
Dior Bag
Sovin myös kaikki näkemiset aina eri ravintoloihin ja ravasinkin koko viikon ajan aina lounailla ja illallisilla milloin missäkin. Aamupalat tuli syötyä kotona, mutta muuten en tehnyt kyllä kertaakaan ruokaa kotona! Lausannessa ei ole mikään erikoinen ravintolatarjonta, joten halusin nauttia siitä kyllä täysin rinnoin nyt kotona ollessa.
Täytyy kyllä myöntää, että on aika raskas fiilis kropassa viikon ulkona syömisen jälkeen, mutta oli kyllä sen arvoista. Suomi-viikon kohokohtina ruokailun puolesta oli ehdottomasti illallinen BasBasissa, Sushibar + Winen sushit ( x 2), Succesin Skagen uuniperuna + korvapuusti, LieMen Shanghai tacot, Mamma Rosan isänpäivälounaalla ollut siika sekä uusin tuttavuus Oldboy BBQ, joka avasi ovensa viikko sitten Ludviginkadulle! Niin hyvää korealaista bbq-ruokaa, suosittelen testaamaan. Nyt voikin sitten palata kunnollisen ruokarytmin, kasvispainotteisen ruoan sekä vihersmoothieiden pariin taas hetkeksi haha.