NEW IN: BALENCIAGA BOOTS
Inspo






Balenciaga Wraparound boot
Helsingin Luxbag liikkeen vieressä toimi koko alkuvuoden ajan pieni Luxbag pop up outlet -liike. Pop up liikkeessä oli kaikkien tunnettujen luksusbrändien edelliskauden mallistokappaleita myynnissä isoilla alennuksilla. Ainakin viimeisinä viikkoina jotkut tuotteet kantoivat jopa -60% alennuslappuja. Nämä kengät kuuluivat tähän kategoriaan.
Astuin pop up liikkeeseen sen viimeisenä aukiolopäivänä erään koulupäivän lounastauolla. Minun oli ollut tarkoituksena käydä siellä jo paljon aikaisemmin, mutta lompakon nyörit kiristivät pysymään kaukana. Ostan nimittäin todella harvoin erityisen arvoikkaita vaatteita sekä asusteita ja tiesin täällä olevan varmasti aivan liikaa houkutuksia.
Olen kuitenkin todella iloinen, että päätin käydä liikkeessä sillä olen kuolannut näitä Balenciagan maihareita myös aikaisemmin! Ei käynyt pienessä mielessäkään, että ne löytyisivät sieltä alennuksesta juuri minun koossani (viimeinen pari vielä). En ollut harkinnutkaan ostavani 800 euron kenkiä, mutta -60% alennuksen jälkeen en enää epäröinut, vaan tartuin mahdollisuuteen. Reilu 300 euroa nahkakengistä on paljon, mutta ei todellakaan enää paha hinta luksusbrändin kengille. Hyvistä nahkakengistä saa nykyään maksaa muutenkin sen pari sataa euroa, jos haluaa kengille pitkän eliniän.
Nämä maiharit tulevat varmasti olemaan todella runsaassa käytössä! Kesällä aion pitää niitä myös kesämekkojen ja farkkushortsien kanssa. Täysin minun näköiseni kengät vai mitä olette mieltä? Hitti vai huti?
//Hello gorgeous! My newbies I found on sale in the Luxbag pop up outlet store. I visited the pop up store on the last day it was opened and I was in complete shock that these Balenciaga boots were on sale with a -60% discount! I've been craving these boots before, but I didn't even consider buying shoes that were over 800 euros. When I saw the boots and the discount I didn't even think twice. I thought about it as an investment, haha. Now days you actually have to pay at least a few hundred euros for good leather shoes, so 300 euros for Balenciaga leather boots wasn't even that bad I think.
A lot of money, but I think these ones are worth it! I can wear them all year round and in the summer time I'm going to pair them up with some girly dresses and denim shorts. But what do you think? Hit or miss?//