FACE THE CITY
Skincare
Kaupallinen yhteistyö: Nivea Urban Skin
Muistan pienenä tyttönä, kun saavuin äitini kanssa Bangkokiin ensimmäisen kerran ja tunsin kostean sekä paksun ilman iskevän vasten kasvojani. En ollut koskaan aiemmin kokenut mitään vastaavaa. Muistan myös, miten ihmettelin uima-altaan reunalla joka päiväistä pilvikerrosta, kunnes äitini selitti harmaan usvan olevan kertymä kaikista kaupungin saasteista. Ajatus häkellytti minua pitkään. Tälläisenä Suomi-tyttönä oli vaikea kuvitella asuvansa moisen saastepilven keskellä. Sitä äitini juuri sitten kirosikin eniten muutettuaan muutamaksi vuodeksi Shanghaihin. Urbaani elämä oli uutta ja jännittävää, mutta aiheutti samalla aikamoisia haasteita erityisesti mm. iholle.Kaupunkielämän kiireet, pitkät päivät, myöhäiset yöt, kännykät, pakokaasut ja pölyhiukkaset aiheuttavat stressiä iholle ihan kaikissa kaupungeissa ja vaikka mm. Helsinki taitaa olla "saastetasolla" sieltä ihan parhaimmasta päästä, niin silti iho tarvitsee kaupungin sykkeessä vähän tarkempaa huolenpitoa. Tätä hetkistä kaupunkielämää ajatellen Nivea onkin nyt lanseerannut uuden NIVEA URBAN SKIN PROTECT & DETOX -sarjan, joka on erityisesti kehitetty toimimaan ihollasi urbaanin elämän aiheuttamia haittavaikutuksia vastaan.
Nivea Urban Skin -päivävoide suojaa ihoa ulkoilman rasituksilta, saasteelta sekä auringolta SPF20 suojakertoimen avulla. Sen geelimäinen koostumus on todella kevyt ja raikas, joten se imeytyy nopeasti iholle ja toimii hyvin lisäsuojana esimerkiksi meikin alla. Jos on kuitenkin suorassa auringonvalossa, niin kannattaa suojata kasvot vielä erikseen voimakkaammalla (SPF40-50) aurinkorasvalla varsinkin ulkomailla. Ainakin täällä Aasiassa iho vaatii todella kovat kertoimet, mutta Suomessa SPF20 on jo varmasti oikein hyvä UV-suoja iholle.
Naamio levittyy kasvoille helposti, mutta sen vaikutus on mielestäni aika voimakas. Ainakin näin herkkäihoiselle. Tästä johtuen pidän sitä juuri sen yhden minuutin ajan, enkä hiero naamioita liian voimakkaasti ihoa vasten. Naamio on suunniteltu käytettäväksi vaikka ihan jokainen päivä, mutta oma herkkä iho suosii tätä ainoastaan muutaman kerran viikossa sellaisena pikaisena tehopuhdistajana. Varsinkin täällä Hong Kongissa tälle naamiolle on ollut kyllä käyttöä. Joka ilta tekisi mieli jynssätä kasvot oikein kunnolla puhtaaksi, jos iho vaan kestäisi sen.
Puhdistavan kasvonaamion jälkeen kasvoille levitetään raikastava ja uudistava Nivea Urban Skin -yövoide, joka auttaa ihoa poistamaan kuona-aineita yön aikana. Voide sisältää antioksidanttien sekä vihreä tee-uutteen lisäksi myös hyaluronihappoa ja antaa sen avulla tehokasta kosteutta iholle jopa 48 tunnin ajaksi. Myös yövoiteen geelimäinen koostumus on ihanan raikas ja imeytyy iholle todella nopeasti ja tehokkaasti. Koostumus muistuttaa minua aika paljon Biothermin Aquasource -sarjan tuotteista, jotka ovat olleet yksiä ikilemppareitani. Ehkä myös tästä johtuen Nivea Urban skin -yövoide nousee sarjan suosikikseni. Tuotteiden hinta (n.10€) on kuitenkin aika huomattavan paljon kukkaroystävällisempi vaihtoehto Biotherm -sarjaan verrattuna.
Nivea Urban Skin -tuotesarjaan saadaan myös pian jatkoa kahden uuden naamion myötä (kosteuttava sekä ihohuokosia supistava kasvonaamio), joista varsinkin kosteusnaamiolle olisi nyt tilausta. Iho on nimittäin niin kuiva pitkästä lentomatkasta, että se vaatii nyt oikein kosteutusta ja huoltoa hetken aikaa.
Lisää koko tuotesarjasta pääset lukemaan tästä. #facethecity #urbanskin
Photos of me Jekku Berglund