CATEGORIES
10.11.2016

ILLUMINATE YOUR FACE TUTORIAL

Makeup

*Kaupallinen yhteistyö: Lumene 

Näe itsesi uudessa valossa.

Lumenen uudistunut upea ilme ei ole mennyt teiltä varmastikkaan ohi ja nyt myös minä pääsin vihdoin testailemaan mm. uuden Invisible Illumination -meikkisarjan sekä Lähde -kauneudenhoitosarjan tuotteita! Varsinkin Invisible Illumination -meikkisarjan uutuustuotteet ovat sellaisia, jotka tarvitsevat minusta ehkä vähän perusteellisempaa käyttöopasta, joten päädyin rakentamaan teille oman "Illuminate your face" -meikkitutoriaalini. Ainakin itse ihmettelin aluksi todella paljon sarjan nestemäisiä aurinkopuutereita ja poskipunia, mutta ihan turhaan. Ymmärrän täysin sarjan jujun nyt. 

Invisible Illumination -meikkisarjan tuotteet tuovat nimensä mukaisesti äärimmäisen luonnollisen ja kauniin hehkun iholle. Ne sisältävät puhdasta pohjoista lähdevettä, kirkastavaa lakkaa sekä valoa heijastavia sävypigmenttejä. Tuotteita käyttäessa iho tuntuu enemminkin siltä, että sitä hoidettaisiin meikkaamisen sijasta. Ainakin oma herkkä hipiäni on ollut todella tyytyväinen tuotteiden keveyteen ja raikkauteen. Iho tuntuu varsinkin todella kosteutetulta aina tuotteiden käytön jälkeen. 

Jos suosit itse paljon peittävämpää meikkityyliä, niin älä silti jätä tätä sarjaa missään nimessä kokonaan huomioimatta! Saat perinteiseenkin meikkipohjaan ihan mieletöntä hehkua esimerkiksi tuotesarjan Nordic Light -valopisaroilla (step 6), josta muodostui oma ehdoton lempparituotteeni.

Halusin tuoda tässä tutoriaalissa esille myös Lähde -tuotesarjan tehokosteuttavan geelinaamion ja sen voiman. Naamio on nimittäin ollut varsinainen pelastajani tässä viime aikoina. Sandran suosituksesta iskin naamion vielä jääkaappiin ja heitin kasvoille erään huonosti nukutun yön jälkeen ja olin aivan myyty. Kiität minua/meitä tästä vinkistä vielä myöhemmin.

ARVONTA

Olen aina ollut tietynlaisen luonnollisuuden puolestapuhuja kaikessa kauneudenhoitoon liittyvässä ja siksi tunnen suurenmoista ylpeyttä, että suomalaisesta kauneudesta puhutaan nyt maailmalla tässä valossa. Kerro minulle, mikä sinusta on parasta juuri suomalaisessa kauneudessa ja osallistut upean Lumene -tuotepaketin arvontaan! Osallistumisaika 15.11.2016 asti. 

Lisätietoa kaikista Lumenen tuotesarjoista löydät täältä.

143 comments

Comment

Your email address will not be published.

*

  • Magenta

    Luonto on meille suomalaisille tärkeä ja rakas. Luonto tarjoaa kauneudenhoitoon ja hyvinvointiin erilaisia “apuja”. Suomalaisessa kauneudessa tietty luonnollisuus ja skandinaavinen selkeys on parasta.

  • Olga

    Luonnollisuus ja hehku on parasta.

  • Maria

    Ehdottomasti parasta on luonnollisuus.

  • julia tamminen

    Parasta suomalaisessa kauneudessa on tietynlainen koruttomuus ja selkeys – annetaan niin sanotun totuuden näkyä, ja silti sisältäen tietyn pohjoismaisen mystiikan. Suomalainen kauneus on rehellistä. ?

  • Hanna

    Kauneinta on meidän suomalaisten luonnollisuus :)

  • Maija_

    Luonnollisuus. Vaikka meillekin on jo levinneet ripsipidennykset yms niin esimerkiksi jenkkien supervalkaistuista hampaista ja kauneusleikkauksista ollaan vielä kuitenkin kaukana:)

  • Tuulikki

    Suomalainen luonnollisuus. Voi ulkoilla meikittä puhtaassa luonnossa, antaa luonnon raikastaa iho ja sielu. Sieltä se hehku tulee.

  • Aurinko

    Parasta on luonnollisuus ja talvisena pakkaspäivänä väriä hehkuvat posket.

  • Petra

    Luonnollisuus ja hehku

  • Laura

    Parasta on luonnollisuus, se että ei tarvitse laittaa liikaa pakkasia naamaan. Kun on matkustellut niin ulkomailla usein ihmetellään sitä että on niin vaalea. Nämä lumenen uudet tuotteet kyllä kiinnostaa kovasti!

  • Sienna

    Luonnonkauneus ja raikkaus!

  • Heidi

    Raikas ja luonnollisen näköinen meikki on mielestäni kaikkein kauneinta ja se että nainen on sinut itsensä kanssa.Reipas ulkoilu,hyvin nukuttu yö ja sauna saa aina aikaan hyvän olon mutta itse ainakin ilahtuisin suunnattomasti jos saisin kokeilla noita uusia ihania Lumenen tuotteita, erityisesti ne valopisarat ja poskipuna kiinnostaa :)

  • Kirsi

    Suomalaisessa kauneudessa on parasta luonnollisuus, raikkaus, punoittavat saunanpuhtaat kasvot.

  • Mira

    Luonnollisuus ja siten myös luonnollinen meikki!

  • Lennu

    Olen viime vuosina alkanut enemmän ja enemmän arvostaa suomalaista vapautta – myös kauneudessa. Itseään saa ilmentää haluamallaan tavalla, ja tämä voi tarkoittaa melkeimpä mitä tahansa täysin meikittömistä kasvoista kohtalokkaaseen smokey eyes -meikkiin. Minulle suomalainen kauneus tiivistyy mutkattomuuteen: olen mitä haluan.

  • sirpar

    Suomalaisessa kauneudessa säväyttää juurikin puhtaus ja raikkaus!

  • Miukkeli

    Kasvojen puhdistuksen a ja o opitaan jo äidinmaidossa.

  • Päivi

    Lupa olla oma itsensä

  • Henna

    Pakkasen punoittamat posket, luonnollisuus, kuuluvat suomalaiseen kauneuteen.

  • Jape

    Suomalaisessa kauneudessa on parasta se, että on mahdollisuus muuttua. Kesällä voi nauttia ruskettuneesta ihosta ja pirteistä sävyistä. Saa mahdollisuuden näyttää täysin erilaiselta kuin talvella. Talvella sen sijaan iho on hieman kalpeampi ja ulkonakin on synkkää. Siitä saa kuitenkin hyviä asioita irti. Voi suosia tummia, dramaattisia meikkejä sekä asukokonaisuuksia tai sitten voi luoda talvisen lämpimän lookin.

  • SAMP

    Luonnollisuus on kyllä mainittu moneen kertaan, mutta sitähän suomalainen kauneus on! Itse ihailen juurikin luonnonkauneutta ja yksinkertaista, eloveenamaista meikkiä :)

  • Lena

    Luonnonkauneus, eloveenamaisuus, yksinkertainen kauneus

  • Meri

    Simppeliys, puhtaus, luonnonkauneus

  • Sini

    Luonnollisuus ja yksinkertaisuus meikissä ja muutenkin vaatetuksessa ym.

  • ValMa

    Suomalaisesta kauneudesta mieleeni tulee sanat neljä vuodenaikaa, luonto, luonnollisuus ja puhtaus.

  • Ruusu

    Luonnollisuus ja freesiys, pakkasen punaamat posket <3

  • AnnaE

    Se että kaunis voi olla kaiken ikäisenä.

  • Meri

    Luonnollisuus ja puhtaus.

  • Suvituulia

    Tällä hetkellä parasta on pakkasesta kauniisti punottavat posket :)

  • Iina

    Minulle uutta että kaikki tuossa meikissä tehdään nesteillä mutta siis TODELLA upea lopputulos ???
    Suomalaisessa kauneudessa minusta paras on juurikin luonnollisuus,maanläheiset sävyt, tietty “eloveenamaisuus.” Ihanaa viikkoa!

  • Malla

    Moneen kertaan mainittu luonnollisuus. Itsellä tulee mieleen heti näin lappilaisena pakkasen tuomat harvat edut! Kaikista ihaninta on aamulla meikata kevyen luonnollisesti, hieman enemmän panostaa silmiin(huulia kuitenkin pitää rasvata koko ajan, niin huulipunien käyttö tuntuu tuhlaukselta), mutta muuten jättää poskipunat ja aurinkopuuterit vähemmälle. Koska kun lähden kävelemään yliopistlle, tuo pakkanen ihanasti punan luonnostaan poskille. Ja tämä onkin yksi harvoista hyvistä puolista! Muuten pakkanen&talvi kuivattaa ihon ja sähköistää hiukset, niin pakkaspunasta on hyvä nauttia.

  • Aleksiina

    Luonnollisuus ja yksinkertaisuus, uskalletaan olla luonnonkauniita :)

  • Miia

    Kuten muutkin sanoneet, niin luonnollisuus. Ja se että tuodaan vaihtoehtoja hoitaa ihoa, hiuksia tms. esimerkiksi luonnonkosmetiikalla. :)

  • Anna

    Ehdottomasti luonnollisuus!

  • aino

    Kauneus on itsevarmuutta. Sitä, että vaikkei aina näyttäisi meikkimainokselta, niin sisäinen kauneus kuultaa kaiken läpi

  • Salli

    Parasta minun mielestä suomalaisessa kauneudessa on puhdas luonto ja muutenkin luonnollisuus

  • kaisa

    Suomalaisessa kauneudessa ja kauneudenhoidossa parasta mielestäni on nimenomaan luonnollisuus ja se että kantajansa oma luonnollinen hehku korostuu. Liian raskaat meikkituotteet usein myös vanhentavat liikaa, ja siksi Lumenen tuotteet sopivatkin mainiosti nuorille. Lumenen tuotteissa hyvää on myös kotimaisten luonnonaineiden hyödyntäminen, kuten mustikka, tyrni ja muut Suomen luonnon antimetnjoita tuotteisiin on jalostettu.

  • milja

    Luonnollisuus ja raikkaus :) Ei näy niin paljon “feikin” näköisiä ihmisiä :D

  • Sanna L.

    Luonnollisuus. Vaikka meikkiäkin olisi ja olisi laittauduttu niin silti sieltä paistaa sellanen aitous ja herkkyys. Ei yritetä olla mitään muuta kuin me olemme; suomalaisia naisia.

  • Iines

    Luonnollisuus, puhtaus ja hehku:)

  • Petra

    Luonnollisuus ja niin hassulta kuin se kuulostaakin, myös auringon vähäisyys on etu – ihomme ei ikäänny yhtä nopeasti!

  • EmmaK

    Minusta parasta suomalaisessa kauneudessa on se, että kauneus on katsojan silmissä; kaikilla on lupa näyttää siltä mikä parhaalta tuntuu :). Olemme kauniita meikillä tai ilman! Nämä Lumenen uutuus tuotteet korostavat luonnonkauneutta, ihanilta vaikuttaa!

  • Julia

    Luonnollisuus ja luonnonläheisyys :)

  • Jesssss

    Parasta on luonnollisuus :)

  • Laura Karhu

    Luonnollisuus on tärkeintä! Kulmakarvat voi vaan harjata ojennukseen jos omissa kulmissa riittää tarpeeksi väriä, silmiin vain ripsiväriä ja huulille vähän punaa korostamaan omien huulten väriä! :)

  • R

    Suomalaisessa kauneudessa parasta on luonnollisuus ja sen mukana tuleva raikkaus!

  • Marjo

    Liputan luonnollisuuden ja raikkauden puolesta.

  • Mira

    Tietynlainen raakuus. Suomalaisessa kauneudessa näkyy luonnollisuus, monipuolisuus, erilaisuus ja rosoisuus samalla tavalla kuin maamme neljässä vuodenajassa. Parhaimmillaan suomalainen kauneus on henkeäsalpaavaa.

    Tähän täytyy vielä lisätä, että olet Kira yksi suurimmista vaikuttajista mun omaan käsitykseen kauneudesta. Olin ennen tosi sisäänpäinkääntynyt ja epävarma omasta ulkonäöstäni. Peittelin “virheitä”, jotka nykyään ajattelen mielenkiintoisiksi osiksi juuri mua. Nykyään osaan arvostaa niitä parhaita juttuja itsessä ja katsoa peiliin tyytyväisenä, ilman että tarvitsee peittää vahvalla meikillä piirteitä, joita ei koeta yleisesti kauniina. Kiitos siis osaltasi siitä :)

  • Hanna

    Parasta suomalaisessa kauneudessa on luonnollisuus. Kauneus, joka tulee sisältäpäin ja juuri uskallus olla oma itsensä. Kaunista on se, että huolehtii itsestään ja korostaa niitä omia hyviä puoliaan meikeillä :)

  • Annika

    Skandinaaviset piirteet, jotka tunnistetaan aika hyvin myös ulkomailla:) myös luonnillen kauneus ja aitous, salilla etenkin tulee jotenkin esille. Tietenkin myös suomalaisiudessa on kaunista terve itsevarmuus ja oman itsensä kantaminen, sellainen rehteus. Omasta mieletäni nainen on kaunein aamulla, etenkin jos yö on hyvin nukuttu. Myös se balanssi luonnillisuuden ja meikkauksen välillä, kevyt fresh meikki suomalaisella iholla posket pakkasen hennosti punoittamat tai auringon päivättämä iho pienellä meikkisilauksella ❤️❤️

  • Petra

    Parasta on luonnollisuus ja omien parhaiden puolien korostaminen ilman kauheita pakkelikerroksia :)

  • Anna

    Suomalaisessa kauneudessa kauneinta on luonnollisuus ja heleys, sellainen luonnonlapsifiilis :)

  • Teija

    Vaaleus ja luonnollisuus

  • Outi Summanen

    Luonnollisuus ja raikkaus. Ei liikaa meikkiä. Satsataan enemmän ihon hoitoon.

  • saga

    Aika lailla samoilla linjoilla muiden kanssa. Eli luonnollisuus ja vaaleus.

  • Kepa

    Parasta on vaaleus ja luonnonläheisyys sekä luonnollinen meikki, se että ei vedetä överiksi vaan kauniisti ja huomaamattomasti korostetaan omia piirteitä :)

  • Virpi

    Vähemmän on enemmän :) se on parasta suomalaisessa kauneudessa.

  • tiuhti

    Luonnollisuus, vaaleus ja raikkaus! Näytämme upeilta vaikka ulkona olisi -20 astetta ;)

  • Kikaltsu

    Suomalaisissa on ripaus slaavilaisuutta kauneutta, mutta enemmän luonnollisempaa, raikkaampaa. Vaaleus mikä sopii tänne pohjoiseen.

  • Elina

    Ensimmäisenä itselleni tuli mieleen suomalaisesta kauneudesta luonnollisuus, joka löytyikin melkein jokaisen vastaajan tekstistä! Ei tässä siis ihan hakoteillä olla. Pidän myös murretuista värisävyistä, joita löytyy Suomen luonnosta pilvin pimein. Mitä enemmän on ikää kertynyt, sitä vähemmän olen laittanut pakkelikerroksia naamaan ja uskallan olla oma itseni :D Jokapäiväisiin kauneusnikseihini kuuluu itsellä myös aito, välitön luonne, joka hymyilee myös tuntemattomille.
    Näitä Lumenen uusia tuotteita olen kyllä himoinnut, mutta en ole vielä raaskinut ostaa. Tän kirjoituksesi jälkeen kyllä uskallan panostaa näihin, kiitos :)

  • Silja

    Parasta suomalaisessa kauneudessa on vahva juurevuus & hento herkkyys – pakkasen puremat posket ja kepeä kesämieli!

  • Kaisu

    Luonnollinen suomalainen kauneus ja sen sopiva korostaminen.

  • Tanja

    Luonnollisuus, raikkaus, vaaleus ja viileys :)

  • Kaisa

    Suomalainen kauneus on aitoa, rehellistä ja mutkailematonta <3

  • Vinksu

    Liiat kemikaalit eivät ole hyväksi sen paremmin ihmiselle kuin ympäristöllekään. Siksi on kiva, että Suomessa suositaan ainakin jossain määrin puhtautta ja luonnollisuutta. Ollaan aitoja. :)

  • Helssunen

    Hienointa on luonnollisuus,helppous ja raikkaus,kuten saunan jälkeen tuleva luonnon raikas olo.

  • Findianlife

    Suomalaisessa kauneudessa parasta on se, että ei ylipyntätä tai meikata kamalia sotanaamioita. Myös hiustyylit ovat yleensä luonnollisen näköisiä sekä koko suomalainen olemus henkii vaivatonta tyylikkyyttä ?.

  • Mins

    Raikkaus ja luonnollisuus. Uskallus olla oma itsensä. Lumenen tuotteet saavat hymyilemään, ja se vasta kaunista onkin.

  • Kiira

    Pakko sanoa, että aivan upeita kuvia! Suomalaisessa kauneudessa ihaninta on herkkyys ja heleys sekä raikkaus. Juuri ne näyttävät välittyvän myös näistä Lumenen tuotteista. Ihania!

  • Veera

    Raikkaus, hehkeys, (nöyrä) itsevarmuus, ja no, se luonnollisuus! Mm. Laura Birn on niin huikea esimerkki suomalaisesta luonnollisesta kauneudesta että huhh <3

  • Annika C. L.

    Raikkaus, aitous, puhtaus… Hyvällä maulla huoliteltu.

  • Niina

    Suomalaisessa kauneudessa kauneinta on itsestä huolehtiminen, mutta kuitenkin luonnollisuus. Voidaan mennä kauppaan ilman meikkiä, mutta osataan myös laittautua tilanteeseen sopivalla tavalla.

  • Heli K

    Luonnollisuus! Mahtava uudistus, go Lumene!

  • Mari

    Tykkään meikin keveydestä, luonnollisista sävyistä ja hehkusta. Olisi hienoa päästä kokeilemaan uutuuksia, josko sieltä löytyisi uusia lemppareita meikkipussiin.

  • Paula

    Luonnollisuus! :)

  • Tytti

    Oma tyyli, vahvuus ja rohkeus on parasta, sillä ei me tosiaan olla harmaa ja melankolinen kansa kuin monesti yleistetään vaan ollaan ylpeinä rehellisesti aitoja omia itsejämme ja se näkyy kauneutena?

  • Maija Kuittinen

    Eteerinen kauneus, iho ja hennot piirteet! Suomalainen kauneus on hyvä yhdistelmä ulkoilun jälkeistä ihon hehkua ja sievien piirteiden korostusta kevyellä meikillä. Aitoutta.

  • hilkka

    Luonnollisuus ja herkkyys.

  • Veera

    Mielestäni suomalaisessa kauneudessa parasta on luonnollisuus. Olen aina ihaillut raikkaita elovenatyttöjä, jotka eivät tarvitse meikkiä joka tilanteessa näyttääkseen kauniilta, mutta samalla kokenut, etten itse ole tällä tavalla luonnonkaunis. Pikku hiljaa iän myötä olen kuitenkin pystynyt tuomaan luonnollisuutta enemmän myös omaan lookiini, ja siitä olen tosi iloinen ja ylpeäkin. Olen oivaltanut, ettei aina tarvitse olla viimeisen päälle laittautunut eikä ainakaan tehdä niin vain muiden ihmisten takia. Tätä kautta myös ne tilanteet, joihin saa meikata ja kaunistautua ihan huolella, tuntuvat vieläkin erityisemmiltä :-)

  • Mari

    Luonnollisuus & raikkaus ?

  • Emily

    Luonnollisuus ehdottomasti! Mielestäni ei pitäisi peittää suomalaista kauneutta paksun meikkikerroksen alle. Myös itsevarmuus on kaunista :)

  • Mari

    Parasta suomalaisessa kauneudessa on luonnollisuus & raikkaus ?

  • Sara

    suomalaissa kauneudessa on parasta luonnollisuus ja raikkaus! Töihin voi lähteä kevyellä meikillä, kevyt huulikiilto ja ripsari riittää mainiosti. Ja tää lumenen uusi instant glow on huippu!

  • Nora N

    Suomalainen kauneus on monipuolista, raikasta ja ihanaa! Vaikka suomalaisia kutsutaan usein kateelliseksi kansaksi, uskallan olla eri mieltä. Suomalaiset ovat luonnollisen kauniita ja saavat olla sitä juuri omalla tavallaan. Omia virheitä ei pyritä peittämään, vaan ne saavat olla esillä ja tiedetään, ettei kukaan ole täydellinen.

  • Eeva

    Raikkaus, luonnollisuus, aitous.

  • Laura

    Se, että suositaan luonnollista kauneutta ja meikkiä. Että voi olla lumoava pelkästään ripivärillä ja kunnon ihotuotteilla.

  • Petruska

    Suomalaisessa kauneudessa on parasta se, että emme asetu yhteen muottiin – meitä on erilaisia, kuten kauneuttakin! Suomessa kaunista on samanaikaisesti luonnollisuus ja räväkkyys, rohkeus käyttää vahvaa (ja upeaa) meikkiä tai antaa pakkasen purra meikittömiin kasvoihin poskipunat!

  • Maisa

    Suomalaisessa kauneudessa parhaita ovat ne asiat, jotka tekevät Suomen luonnostakin niin upean ja henkeäsalpaavan. Puhtaus, yksinkertaisuus, omalaatuisuus ja tottakai se luonnollisuus.

  • Petra

    Suomalaisessa kauneudessa parasta on juurikin luonnollisuus ja keveys. Näistä muodostuu ihanan raikas kokonaisuus :) Lumenen tuotteet ovat olleet jo pitkään ehdottomia lemppareita riittoisuuden ja hinta laatu suhteensa takia.

  • Riikkakaka

    Kevyt ja kuulas, luonnollinen. Lumene uutuudet kiehtoo ja ehdottomasti saatavat testiin.

  • Sanna

    Parasta suomalaisessa kauneudessa on luonnollisuus ja rohkeus.

  • Laura

    Suomalaisten kauneus on ihanan kepeää parhaimmillaan, meikataan maltilla mutta itseään korostavasti eikä ison pakkelin alle piilottaen! Parhaimmillaan se toteutuukin luonnollisella meikillä jossa hyvinvoivaa hehkua korostetaan, juuri kuten tässä tutorialissa!! :)

  • Vilma

    Luonnollisuus ja hehku on kauneinta? Turha peittää liikaa sitä mitä on luonnostaan.

  • Mari N

    Ehdottomasti parasta on kotimaisuus ja puhtaat raaka-aineet. Ja tietenkin eläinkokeettomuus. :) Itselleni nämä asiat ovat tärkeitä ja pyrin aina satsaamaan kotimaiseen tuotteeseen, kun vain on mahdollista. :)

  • mmagic

    Suomalaisissa yhdistyy kovan talvipakkasen sisu ja keskikesän lempeä voima, ja tämä heijastuu myös kauneuteen.
    Näitä tuotteita on kyllä pakko ostaa testiin jos voitto ei nyt osu omalle kohdalle :)

  • Sara

    Luonnollisuus ja raikkaus tulevat minullakin ensimmäisenä mieleen. Muutoinkin täällä uskalletaan olla rohkeampia kuin esimerkiksi länsinaapurissa, jossa kaikilla naisilla tuntuu oleva pitkät, vaalennetut hiukset. Jos jotain parannusta voisi toivoa (myös samalla itselleenkin), se voisi kokeilunhalu ja panostaminen juhlameikkiin. Se kun voisi erottua ns. tapetista ja vähintään arkimeikistä. Itse tutustun ehdottomasti noihin sinun suosikkitippoihisi. Kiitos myös opastuksesta! :-)

  • Jenni

    Luonnollisuus ja raikkaus :) Lumenen uudistus on mahtava!

  • Sanna

    Suomalaisessa kauneudessa hienointa on luonnollisuus ja luonnonläheisyys, kaksi tekijää joita juuri Lumenen iki-ihanilla tuotteilla voi korostaa.

  • Anna e

    Varmaab jo moneen kertaan täällä todettu, mutta luonnollisuus. Uskon, että kaikkien lähettyvillä oleva luonto ja puhtaat järvet, tietty myös talven ankarammat olosuhteet jotka antavat perspektiiviä, inspiroivat monia tekemään meikistään todella luonnollisia ja mikä hienointa, moni myös uskaltaa olla meikittä ja nauttia siitä.

  • Tia

    Rohkeus olla oma itsensä.

  • Jenny

    Raikkaus ja luonnollisuus, valoisuus! ❤️

  • Laura

    Suomalaisesta kauneudesta parasta on puhtaus ja raikkaus, ilman suurta meikkikerrostakin voit olla näyttävän näköinen ja kaunis :)

  • LauraV

    Hehkutan samaa luonnollisuutta, mutta toivon että huomioitaisiin silti laittautua hieman.

  • Pauliina

    Luonnollisuus, pehmeys ja raikkaus :)

  • Ss

    Suomalaisesta kauneudesta tulee ensimmäiseksi mieleen luonnollisuus! Etenkin kesällä, kun meikkiä ei juurikaan tarvita. Aurinko on saattanut tarttua ihoon tuoden pienen päivytyksen ja ehkäpä vielä muutamat pisamat:-)

  • Jenni

    Suomalaisessa kauneudessa on monipuolisuus ja se että monenlaisia erilaisia tyylejä löytyy niin luonnollisesta vähämeikkisyydestä niihin jotka meikkaavat rajummin. Jokainen on kuitenkin omalla tavallaan kaunis.

  • Maarit

    Luonnollisuus ja myös rohkeus!

  • Jennni

    Kauneinta on mielestäni myös ennenkaikkea luonnollinen meikki ja omien piirteiden korostaminen. Tuoda hyvät omat puolet esiin. Olen niin innoissani näistä uutuuksista! Talvella kun tuntuu, että iho on niin kuivan näköinen. Näillä varmasti saadaan kyllä eloa kasvoihin ja tätä kautta myös ainakin itselle itsevarmemman olon.

  • Riikka Saarinen

    Suomalainen kauneus on parhaimmillaan aitoa, luonnollista hehkua – se tulee sisältäpäin.
    Ihania tuotteita, iso peukku Lumenelle!

  • Taru

    Tummana en istu näihin tyyppeihin, mutta ehkä auringon ympärivuotinen puute on säästänyt ihoa. Lumenen CC-meikkivoidetta on tullut useampi putkilo käytettyä. Terkut, on ilo seurata uraasi.

  • Jnita

    Suomalaisesta kauneudesta tulee mieleen vaaleus, raikkaus ja luonnollisuus. Tää Lumenen uudistus on niin mennyt nappiin. :)

  • anna s.

    Parhainta mielestäni siinä on luonnollisuus, lempeys ja hentous :)

  • Ilona

    Suomalaisessa kauneudessa parasta on luonnollisuus, se että ei välttämättä tarvitse meikkiä ollakseen kaunis. Nämä tuotteet kuulostaakin juuri sen luonnollisen kauneuden korostajilta!

  • julia

    Itse olen myös luonnollisuuden puolestapuhuja ja juurikin suomalaisten kauneudessa on sitä ihanaa luonnollisuutta, kunhan sen uskaltaa näyttää! On ihanaa näyttää talvella energiseltä, valovoimaiselta ja luonnolliselta, varsinkin kun sääolosuhteet ovat niin ankarat iholle! :-) Eli kahta voimakkaammin voimme olla ylpeitä! Kovasta pakkasesta välittämättä meistä suomalaisista hehkuu kaunis ja luonnollinen hyvinvointi!

  • Rii

    Noi kuultotipat kiinnostaa ehdottomasti, oon muuallakin bongaillut :) aikaisemmin käyttänyt lähinnä benefitiä joka on jonkun verran kalliimpi.
    Minun mielestäni parasta suomalaisessa kauneudessa on ehkä juuri tuo luonnollisuuden ja laittautumisen hyvä balanssi. Luonnollinen huoliteltu look on raikas ja toimiva, ja useimmiten itsellä käytössä. Sitä ihanammalta tuntuukin sitten laittautua kunnolla juhlatilanteisiin:)

  • Jonna

    Nämä Lumenen uudet tuotteet kuulostaa ja näyttää I-H-A-N-A-L-T-A!

    Suomalaisessa kauneudessa kaunista on ehdottomasti luonnollisuus ja monipuolisuus.

  • Bee

    Luonnollisuus! :)

  • aino

    luonnollisuus on suomalaisessa kauneudessa parasta <3

  • MiiaJar

    Nämä Lumenen uutuudet vaikuttavat upeilta tuotteilta! Suomalaisessa kauneudessa on parasta luonnollisuus, raikkaus ja ainutlaatuisuus. Kaikki ovat kauniita juuri omalla, persoonallisella tavallaan. Sisäinen voima ja ilo huokuvat hymyn kautta ulospäin.

  • Janette

    Luonnollinen hehku!

  • Päivi

    Suomalaisessa kauneudessa on parasta herkkyys, aitous, luonnollisuus. Suomalainen kauneus on ylpeyttä juurista ja suomalaista sisua.

  • Sini

    Parasta suomalaisessa kauneudessa on, että kaikilla on oma tyyli, on naisia jotka kulkevat aina meikittä ja näyttävät upeilta, on naisia jotka meikkaavat huolella päivittäin ja näyttävät myös todella upeilta. On miehiä, jotka meikkaavat ja tekevät sen paremmin kuin monet naiset! On niin monia erilaisia kasvoja ja ihmisiä, ja kaikki ovat omalla tavallaan kauniita.

  • Marianne

    Minusta suomalaisessa kauneudessa on parasta puhtaus ja luonnollisuus. Mielestäni Suvi Riggs on ehdottomasti nappivalinta Lumenen kasvoksi näille tuotteille!

  • Henriikka

    Suomalainen kauneus kulminoituu heleään, luonnollisen kauniiseen lookkiin.

  • TanjaP

    Luonnollisuus ja parhaita puolia korostaminen muttei myöskään omien huonojen puolien peittäminen.

  • Sanna

    Suomalaisessa, samoin kuin minkä maalaisessa kauneudessa hyvänsä on parasta oma hyvä olo. Toisilla se on loppuun asti meikattu ja laitettu toisilla vesipesu ja hymy. Joskus maailman potkii, jolloin tarvitsee “suojaksi” vähän laittautumista ja meikkiä auttamaan oman hyvän olon löytymistä.

    Lumenessa uskon luonnon omien aineiden käyttöön ja kannatan heidän suomalaista tuotekehitystä.

  • Suvi

    Suomalaisessa kauneudessa on parasta se että uskalletaan olla luonnollisia ja vaikka ihan meikittömiä vaikka meitä joskus harmaahiiriksi mollataankin!

  • Katariina

    Parasta juuri suomalaisessa kauneudessa on aitous, itsevarmuus ja itsenäisyys. Olemme sellaisia kuin olemme, hyvinä ja vähän huonompinakin päivinä. Koen, että meidän ei tarvitse esittää mitään. Voimme kävellä kaupungilla meikittä tai meikillä, kumpi vaan tuntuu sinä päivänä paremmalta. Voimme käyttää oman tyylisiä vaatteita rohkeasti, laittaa hiukset miten vaan ja meikata haluamallamme tavalla. Se on kaunista.

  • Lotta M

    Mun mielestä kauneus on ehdottomasti itsevarmuutta ja sitä, miten “kantaa itsensä”!

  • Susanna

    Suomalaisen luonnollisuus ja raikkaus on kauneinta. Pärjäämme mielestäni hyvin myös ilman meikkiä ja muita kauneusoperaatioita.

  • Outi

    Suomalaisessa kauneudessa parasta on se itsevarmuus jolla kannamme itsemme. Jokainen voi olla juuri sellainen kuin haluaa,on se sitten luonnollisuutta tai jotain muuta.

  • Ssss

    Suomalaisessa kauneudessa on parasta luonnollisuus ja aitous. Monet ystävistäni käyttävät vain hieman meikkiä korostaakseen parhaita puoliaan. He eivät yritä muuttua meikin avulla joksikin muuksi, vaan ovat aidosti sitä mitä ovat. Mielestäni suomalaiset yleensäkin ovat rohkeasti sitä mitä ovat ja se on kaunista.

  • Jenna

    Minusta suomalaisessa kauneudessa parasta on se, että meikillä ei pyritä niinkään peittämään vaan korostamaan parhaita puolia, jolloin juuri luonnollisuus säilyy. Lumenen tuotteissa tämä korostuu, sillä ne ovat varsin kevyitä ja markkinoinnissakin korostetaan luonnollista lopputulosta. Mukavana lisänä on myös Suomen luonnon hyödyntäminen kun tuotteita esimerkiksi nimetään marjojen mukaan (:

  • Sari

    Kiitos todella selkeästä esityksestä, kuinka näitä tuotteita käytetään. Vaikuttavat todella hyviltä. Monesta blogista olen näistä tuotteista lukenut, mutta nyt ymmärrän paremmin mitä mihinkin käytetään. Kiitos Kira :D

  • Minna

    Aivan mahtavilta kuulostaa nää tuotteet! Tuo kosteuttava geelinaamio pitää käydä ostamassa. Auttaako siis kuivaan ihoon hyvin? Mulla varsinkin talvisin on todella kuiva iho :/

    Ja sitten mun mielestä parasta suomalaisessa kauneudessa on juurikin tuo luonnollisuus. Mun mielestä sä olet itse loistava esimerkki suomalaisesta kauneudesta: olet niin kaunis vaikka sulla ei olisi meikin hiventäkään. Ja osaat kantaa itsesi myös silloin todella hyvin. Oot sellainen elovena tyttö! Mäkin oon siirtynyt enemmän luonnolliseen meikkiin sun inspiroimana! <3

  • santtu64

    Suomalainen kauneus on perinteistä kumpuavaa sisäistä ja pohjolan naisten ulkoistakin kauneutta,vahvaa,voimakkuutta uhkuvaa ja samalla herkkää kauneutta,jota valovoimaisuutta korostamalla voimme luoda esimerkin universaalisesti; hyväksytään itsemme ja toisemme sellaisena kuin olemme, ihanina itsenämme:)Kiitos Lumene!

  • Janita

    Suomalainen kauneus on mun mielestä luonnollisuus. Suomalainen nainen ei tarvitse paksua kerrosta meikkiä ollakseen kaunis!

  • Lily

    Parasta on tietty suomalaisen kauneuden ainutlaatuisuus, raikkaus ja se hehku!
    Opastus pitäis ehd. tehdä myös muilla kielillä, hyvää kannattaa jakaa : ) Hieno blogi sinulla!

  • Kristiinas

    Ehdottomasti luonnollisuus! Kaikki se raikkaus ja luotto siihen, että tuotteet ovat puhtaita.

  • Haidi

    Luonnollisuus ja se, että voi olla oma itsensä! Tyylejä on monia, mutta ainakin näin vanhempana alkaa arvostaa enemmän sitä luonnollista meikkiä :) Lumenen tuotteet oli junnuna ihan suosikkeja, mutta vähän unohtuivat kunnes löysin blogistasi aikanaan esim. Heidän turvenaamion, johon olenkin nyt koukuttanut lähes kaikki ystäväni! ;)

  • Airi

    Parasta suomalaisessa kauneudessa on se, että niinä hetkinä kun hymyilemme, meidän kasvot heräävät eloon ja hehkuvat <3

  • Annuska

    Suomalaisessa kauneudessa on mielestäni parasta tietynlainen rehtiys. Suomeen ei mielestäni ole rantautunut ilmiö jossa yritetään väkisin näyttää joltain muulta ja sen takia käydään läpi kaikenlaisia leikkauksia ja pistoksia ja naama on niin täynnä pakkelia ettei oma äitisikään sinua enää tunnistaisi. Suomessa kunnioitetaan kauneutta omana itsenään, parhaita puolia korostaen eikä pelkästään huonoja puolia piilottaen. <3

    • Minna

      Tää on niin totta!