CATEGORIES
29.9.2017

BAY HELSINKI - REFORMER PILATES

Body

Kävimme eilen Petran sekä Julian kanssa Kanavarannassa testaamassa itselleni uutta treenimuotoa, nimittäin reformer pilatesta aka laitepilatesta BAY Helsingin tiloissa. Tavallisen "mattopilateksen" sijaan tässä käytetään hyödyksi pilateslaitteen antamaa jousivastusta kaikissa liikkeissä ja eron huomasi kyllä heti. Sain ihan erilaisen tuntuman varsinkin käsiin sekä jalkoihin! Itselleni tämäntyyppinen pilates on tuttu ainoastaan jenkkisarjoista sekä Victoria's Secret enkeleiden treeniohjelmista, mutta koskaan en ole päässyt testaamaan sitä itse.

Pilates on muuten kyllä tuttua puuhaa ja olen teillekin joskus aikoja sitten vinkannut Mari Winsorin pilatesvideoista, joita voi tehdä helposti vaikka kotona Youtubesta katsomalla. Pitäisi ottaa itsekin ne taas käyttöön tai alkaa käymään vaikka näillä tunneilla säännöllisesti sillä minulla ei ole koskaan ollut niin kiinteää vatsaa ja hyvin voivaa selkää, kuin säännöllisen pilateksen aikoina.
Reformer pilates on saanut alkunsa siitä kun Joseph Pilates keksi tavan kuntouttaa sodassa loukkaantuneita sänkypotilaita sitomalla naruja sairaalasänkyihin ja mahdollisti näin potilaiden kuntoutuksen ilman tarvetta nousta ylös. Vaikka nykyäänkin suuri osa liikkeistä tehdään selällä maatessa, niin silti laitetta hyödynnetään myös monin muin tavoin. Ainakin tämän tunnin aikana laitteen päällä tuli oltua maaten, seisten, sivuttain sekä nelinkontin. Tuntui kyllä siltä, että tunti aktivoi sellaisia lihaksia, joita en ole käyttänyt vuosiin saati sitten koskaan. Tämä olisi varmasti ihan huippulisä kaikkeen muuhun treenamiseeni!

BAY Helsinki -pilates & joogastudio sijaitsee tosiaan supertrendikkäässä Kanavarannassa ja pelkästään studion fiilis sai minut rentoutumaan astuessani sinne sisään. Niin ihana aromakynttilöiden tuoksu, kaunis kotoisa sisustus sekä upea merellinen näköala. Hyviä viboja toi myös meidän ihastuttava opettaja Julia, joka on toinen studion perustajista yhdessä joogaopettaja Matildan kanssa. Studion pilates- sekä joogatuntivalikoimassa on eri tasoja basic tunneista advanced tasoon saakka, joten kuka tahansa voi tulla tätä testaamaan! Lisätietoja studiosta ja sen tunneista voi lukea tästä.

BIK BOK Balance top & pants

ECCO Shoes

ELLOS Jacket

ADIDAS Backbag

Pilateksen tai joogan jälkeen voi nauttia Kanavarannan useista kivoista ravintoloista (Holiday, Nokka, Shelter, Egg) tai mennä esimerkiksi ihastuttavaan Goodio Café terveyskahvilaan, joka sijaitsee melkein suoraan studion alakerrassa. Kahvilan sisustus on niin söpö, että sinne jää istumaan helposti vähän pidemmäksikin aikaa. Tarjolla siellä on smoothieita, raakakakkuja, inkiväärishotteja ja kaikkea mitä terveyskahvilalta voisikaan toivoa. Vihersmoothie kruunasi ainakin oman pilateskokemukseni. Tämä setti joka viikko kiitos!

//Tried out reformer pilates for the first time and loved it! Got such a better connection to my body than just on your basic pilates mat. I used to do pilates on regular basis before, but my gym training has gotten most of my time the past few years. After this class I feel like I wanna start it up again, cause got my inner muscles working like crazy. It could be the perfect add to my weekly exercise routine! I've never had a flatter stomach than when I used to do pilates weekly, so also that gets me motivated to start it up again, haha. More about BAY Helsinki classes from their Facebook page here.//

5.7.2017

KESÄN SPORTTAILUA

Body

GINA TRICOT Top

GINA TRICOT Pants

ADIDAS Shoes

Koko kesäkuun ajan tuli sporttailtua todella vähän, mutta nyt olen taas viime viikkoina ollut vähä aktiivisempi! Keho ja varsinkin pää voi vaan niin paljon paremmin, kun tulee liikuttua edes vähän. Kesällä on vaan niin paljon kaikkea muuta kivaa, että treenit tuppaa jäädä ihan kokonaan, mutta jos nyt ainakin alkuviikot pyhittäisi sporttaamiselle. Kesäkuun treenittömyyteen on vaikuttanut eniten kuitenkin se, että salini Imperial sulki ovensa kesäkuun alussa ja on remontissa nyt koko kesän yli. Syksyllä Imperialin tilalle nousee täysin uusiutunut BeAlive Health Club. Odotan kyllä innolla kaikkia suunniteltuja muutoksia ja sitä, että pääsee taas treenaamaan omalle kotisalille. 

Sitä odotellessa kaikki kesän treenit täytyy kuitenkin tehdä jossain muualla ja ajattelinkin aluksi, että panostan nyt enemmän juoksemiseen ja teen vaikka kotitreenejä. Tästä ei ole tullut kyllä yhtään mitään, joten päätin ottaa tilapäisen salijäsenyyden nyt kesän ajaksi muualle. Tällä viikolla olenkin startannut Netan minulle laatiman "kesäohjelman" kanssa ja olo on heti jotenkin normaalimpi. Uusi ohjelma sisältää 3 salitreeniä, joista yksi on vapaavalintainen kiertävä harjoittelu, joten koko ohjelma on enemmän sellaista ylläpitävää ja rentoa treenaamista. Tämän lisäksi olen liikkunut todella paljon keltaisilla city-pyörillä, jotka olen huomannut äärimmäisen käteväksi. Pääsen niillä toimistolle paljon nopeammin, kuin muilla julkisilla ja saan aina hyvän aerobisen treenin samalla päivään.

Pyörien käyttö koko kauden ajan (touko-lokakuu) maksoi vain 25€, joten suosittelen suuresti testaamaan! Pyörien käyttö ei vaadi matkakorttia, vaan voit nettisivujen kautta tilata itsellesi koodin, jolla pyörä toimii koko kesän. Niin näppärää ja tulee myös liikuttua ympäri kaupunkia jotenkin enemmän. Pystyn myös huoletta sopimaan lounastreffejä milloin minnekin, kun voin nopeasti napata pyörän tästä Kampista ja viilettää vaikka Töölöön tai Punavuoreen viidessä minuutissa. Ihan paras juttu!

Mites siellä? Onko kesä sinullekin sellaista aikaa, että treenit tuppaa jäädä vähemmälle, vai saako valo sinut juuri liikkumaan enemmän? 

//So hard trying to keep up with my training program during the summer when there's so much other fun stuff going on. Still trying to keep it healthy as much as I can! During the summer I train at the gym maybe 2-3 times a week and than use the city bikes as much as possible. They are a really easy and fun way to get some exercise and they only cost 25€ to use for the entire summer! I highly recommend to try them out.//