CATEGORIES
20.2.2018

5 LEMPIKOHDETTANI – KAUKOMAAT

Travel

Noniin nyt tulee vihdoin jatkoa TOP 5 lempikohdettani Euroopassa -postaukselle ja luvassa lempi kaukokohteet! Olen reissannut pienestä pitäen paljon mm. senkin takia, että äitini oli 35 vuotta Finnairin lentoemäntä ennen eläkkeelle jäämistä. Hänen mukanaan on siis tullut nähtyä aika paljonkin maailmaa, mutta olemme myös reissanneet paljon kaikkialla koko perheen kesken. Olen myös horoskooppimerkiltäni seikkailunhaluinen Jousimies, joten olen jatkanut reissutarmoa ihan yksinkin aina tähän hetkeen saakka. Rakastan nähdä maailmaa ja kokea uusia paikkoja. Se ruokkii minua niin paljon.

Ensimmäisenä listallani on upea Meksikon Tulum. Tulum on noussut pinnalle kunnolla vasta viime vuosien aikana, mutta olin siellä itse jo 2009 silloisen poikaystäväni sekä muutamien ystävien kanssa. Reissuumme kuului visiitit myös Cancuniin sekä Playa del Carmeniin, mutta kumpikaan niistä ei tehnyt vaikutusta. Tulumissa oli sen sijaan ihan älyttömän paljon taikaa ja se on edelleen yksi all time lemppareistani. Melkein 10 vuotta sitten Tulumissa oli ihan vaan muutama ekologinen majapaikka, ei lähes ollenkaan sähköä ja vain pieniä paikallisten kalastajien ruokakojuja. Nythän Tulum on kasvanut ihan älyttömästi, mutta se on kuulemma silti pitänyt hyvin eko-meiningistä kiinni, vaikka sinne nouseekin uusia resortteja ja ravintoloita koko ajan. Mielenkiinnolla aina seuraan Tulumin kehitystä ja nyt esimerkiksi Sara & Elisa ovat matkaamassa sinne päin! En malta odottaa, mitä tytöt ovat mieltä. Ihana nähdä sieltä kuvia.
Toinen all time lemppari on Bali & Gili-saaret! Rakastuin Balin vehreyteen, Zen-mäiseen meininkiin, ruokaan ja kulttuuriin. Tämä on paikka, johon olen tuntenut viime vuosina vahvaa paloa palata takaisin. Balilla on minulle vielä jotain annettavaa. Tiedän sen jotenkin.

Balin lisäksi näimme samalla reissulla myös Gili-saaret, jotka olivat vielä ainakin vuonna 2012 todella rauhalliset ja paratiisimaiset saaret. Olin niistä aivan hurmiossa! Nyt olen kuullut kuitenkin muutamilta tutuilta, että ihmiset ovat lisääntyneet saarilla sen verran, että roskien määrä on kasvanut kamalasti (miten sääli!) ja bilekulttuuri kasvanut. Ainakin Gili Trawanganilla, joka on kolmesta Gili-saaresta isoin. Ehkä pienemmät saaret Gili Air ja Gili Meno olisivat tällä hetkellä ainakin oma valintani.
Yhdysvallat ovat aina olleet lähellä sydäntä myös siitä syystä, että molemmat siskoni asuivat siellä vuorotellen ja pikkusiskoni Nelli Los Angelesissa melkein 10 vuoden ajan. Rakastan Losia, mutta se on sellainen kaupunki joka vaatii usemman kerran ennen kuin sen maailmaan pääsee oikeasti sisälle. Muistan, että ensimmäisellä kerralla olin jopa vähän pettynyt Losiin. Jokaikisellä kerralla sinne mentyäni rakastuin kuitenkin kaupunkiin enemmän ja enemmän. Ihan samanlainen rakkaustarina on käynyt myös New Yorkin kanssa. Mitä useammin siellä käy, sitä enemmän siitä pidän.

Jenkkien isoimmista kaupungeista Miami oli kuitenkin sellainen, johon tykästyin heti ensimmäisellä kerralla! Se on paljon kompaktimpi Losiin ja Nyciin verrattuna ja siellä rantaelämä kohtaa kaupungin vibat jotenkin todella siististi. Se on mielestäni vähän kuin jenkkien Barcelona! Sieltä löytyy upeat rannat, mahtavaa shoppailua, lostavaa yöelämää, taidetta, kulttuuria sekä hyvää ruokaa. Lähtisin koska vaan uudestaan Miamiin lomailemaan. Ihan huikee mesta.
Minun oli pakko sisällyttää tähän listaan Vietnam, vaikka olinkin vain viikon reissulla Mui Nen pienessä kylässä. Tykästyin nimittäin ihan älyttömän paljon Vietnamin kulttuuriin, ruokaan ja tunnelmaan. Tämä viikko Vietnamissa oli minulle myös jollain tapaa todella hengellinen, josta syystä se on varmasti aina lähellä sydäntäni. Lähtisin joskus todella mielelläni tutkimaan Vietnamia ja sitä ympäröiviä saaria pidemmäksikin aikaa.
Jos minun pitäisi kuitenkin kaikista käymistäni kaukokohteista suositella palavasti tällä hetkellä yhtä, niin olisi se Kapkaupunki. Kapkaupungin rannat, maisemat, urheilumahdollisuudet, RUOKA, viinitilat, eläimet ja ihan vaan kaikki on jotenkin niin ainutlaatuista ja häkellyttävää, että olen äärimmäisen kiitollinen saatuani kokea sen kaiken. Tämä on myös sellainen paikka, johon voi matkustaa monen monta kertaa ja löytää aina jotain uutta nähtävää ja tekemistä!

 

Muita lempikohteita maailmalla ovat mm; Los Angeles, San Diego, San Francisco, New York, Curacao, Soul, Bangkok, Tokio, Shanghai & Thaimaan saaret.

Toivelistalla tällä hetkellä on sen sijaan; Australia (NYT!!!), Hongkong (NYT!!!), Filippiinit, Sri Lanka, Peru (Matchu Pitchu), Afrikan eri maat, Zanzibar, Kuuba, Malediivit, Mauritius, Seychellit & Alaska.

Näistä haaveista tosiaan yksi isoin on nyt toteutumassa, kun lähden perjantaina Jekun kanssa Hong Kongiin ja jatkan sieltä matkaa suoraan Austraaliaan, jonne Julia lentää sitten perästä. Olen yhteensä 5 viikkoa poissa ja palaan vasta pääsiäisenä takaisin Suomeen, joten kyseessä on elämäni pisin ulkomaanreissu. Ainakin näin aikuisiällä. Vanhemmat voivat varmasti korjata jos ollaan pienenä oltu jossain kauemmin haha. :D

Pieni paniikki nostaa aina vähän väliä päätä ja en tiedä mm. yhtään mitä pakata mukaan tälläiselle 5 viikon reissulle! Kaikki himoreissaajat antakaa siis vinkkejä. Mitä kannattaa jättää suosiolla kotiin ja mitä ottaa mukaan? Jos teillä on myös kohdekokemuksia Hong Kongista, Sydneysta ja mm. Byron Baysta, niin kaikki suositukset otetaan lämmöllä vastaan.

Niin jännää lähteä!! ♥

20 comments

Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*

  • Laura

    Australia on vienyt omankin sydämeni sekä myös siskoni sinne pysyvästi, joten siitä syystä siellä tulee käytyä niin usein kuin mahdollista. Byron Bay on ihana paikka, mutta jos mahdollista niin auto alle ja mene Pohjois New South Walesin pikkukaupunkeihin. Ihan mahtavia paikkoja! Bangalow vei juuri sydämeni joulukuussa. Suosittelen muutenkin ajamaan sademetsäreittejä, huikeita paikkoja ja huikeaa äänimaailmaa ja matkan varrelle osuu juuri näitä eläväisiä pikkumestoja. Ja edullinen mutta niin hyvä punaviini: Billy’s Shadow.

  • mari

    Moi! Oon reissannut just viimeisimpänä Hong Kongissa ja parhaillaan Filippiineillä, ja asuin just vuoden Ausseissa, siellä viimeisimpänä ja pisimmän ajan Sydneyssa. Oon postaillut kaikista paljon instagramiin lookatioiden kera jos kiinnostaa ja jaksaa selata, niin mari_ahoy – tililtä löytyy! Kommentoin just Julialle myös seuraavat, ja tässä sullekin vielä Sydneyyn tarkemmin: Kivoja alueita ja paikkoja siellä mm. Barangaroo (esim Barangaroo House ja Untied rooftop bar), The Rocks (Glenmore Hotel) , Chippendale (Green), Opera Bar oopperatalon vieressä, Sky Terrace Star casinolla, ja ehkä lemppareimmat The Dolphin Hotel Surry Hillsissa ja Coogee Pavilion. Hyvät näkymät skylinesta saa Darling Harbourista kun menee sinne ei-keskustan puolelle. Kaunein ranta Sydneyssa on musta Balmoral. Tein myös pitkän roadtripin east coastilla (Byron ym). Hyvää matkaa! :)

  • mimi

    Hei! Tervetuloa Australiaan, tama paikka minunkin sydammeni vei :D
    Sydneyssa Gleben marketit lauantaisin on aika must, vintagea ja kasitehtyja tuotteita. jos energiaa ja aikaa riittaa niin 10km Spit to Manly walk on upea, matkalla voi pulahtaa pienilla rannoilla kirkkaseen veteen.
    Surry Hillsissa on paljon ihania kahviloita ja Aussien aamupala kulttuuri on ihana!

  • Eveliina

    Tulet niin menettämään sydämesi Ausseihin! Sydneyssä ehdoton tuo kävelyreitti, voi lähteä Bondi beachin rannalta, todella kauniit maisemat, kiertää monen rannan kautta. (Bondi beach on muuten pettymys, yks pienimpiä rantoja mitä tuut muuten näkemään siellä) Byron bayssa on varmasti lämpimämpää kun Sydneyssä, 1000km ylempänä kuin Sydney. Se jäi reissun lempipaikas sekä Noosa. Ihan oma paikkansa! Byronis kannattaa auringonlaskun aikaa kiivetä sinne majakalle, unohtumaton kokemus! Mukavaa reissua, Australia vie mennessään :)

  • i

    Tulee niin kova matkakuume tätä postausta lukiessa! Itselläni on myös monta samaa lempparia (Tulum, Los Angeles, Miami, ja kaikista upein Kapkaupunki). Muut lempparit ovat myös Hawaii (pakko päästä joskus uudelleen), New Orleans, Chicago,Chile ja Galapagos. Mauritius oli kyllä minulle hienoinen pettymys, mutta olen kuullut Seychellien ja Malediivien olevan hienompia.
    Unelmoin myös suuresti Ausseista, mutta emme kyllä lähde sinne kahden taaperon kanssa, täytyy odottaa, että kasvavat. Jään kyllä odottamaan Aussi-postauksia ja kirjaan kyllä ylös matkavinkkejä matkakirjaani, vaikka meidän reissu on kyllä useiden vuosien päässä :D Omat must see paikat elämäni aikana ovat kyllä Seychellit, Malediivit, Aussit, Uusi-Seelanti, Hongkong,Vancouver, Botswana,Namibia ja Machu Pichu.

  • Krista

    Heippa! Täällä Sydneyssä suosittelen lämpimästi kahvilaa nimeltä Artificer (Surry Hills). Ja tosi hyvä italialainen, 10 William, löytyy Paddingtonista. Hauskaa reissua :)

  • m

    Moikka! Muistelen että teit jotain muuta duunia/opiskelit ennen blogia niin viitsitkö yhtään avata mitä? :)

    • Kira Kosonen

      Moikka, olen tehnyt vaikka mitä ravintola-alan hommia, tapahtumamyyntiä – ja tuotantoa sekä toiminut mm. avainasiakaspäällikkönä. Olen koulutukseltani myös restonomi ja opiskelin blogin sivussa myös muotimarkkinoinnin tutkinnon :)

  • Anniina

    Moikka Kira!

    Olemme juuri häämatkalla, josta vietimme kolme viikkoa Australiassa, juurikin Sydneyssa, Byron Baylla ja Gold Coastilla. Sydneyssa vierailemisen arvoinen paikka on Blue Mountains sademetsä, jossa Prince Henry Cliff Walkin koimme ainakin hyväksi ja näkymät olivat henkeä salpaavat. Bondi Beachilta taas lähtee upea Bondi to Bronte Walk jyrkännepolku jonka pituus on about 3,5 km. Täältä on myös upeat näkymät. Ehdoton lemppari Sydneyssa oli Manly Beach, tätä suosittelen! Sydneysta pääsee lautalla Manlyyn, josta löytyy Bondin tapaan Track to the Shelly Beach, joka kulkee rantaa pitkin.

    Byron Bay on minun all time favorite! Ihanan hipahtava surffikylä jossa on paljon kivoja pieniä putiikkeja ja ruokapaikkoja. Combi ainakin oli yksi suosittu kahvila johon emme itse valitettavasti ehtineet. Täältä(kin) löytyy kävelyreitti Cape Byron Walking Track, jonka lopussa sijaitsevat portaat takaavat pepputreenin :D Rannoista ehdottomasti mainitsemisen arvoinen on Watego`s Beach. Tämä ei ole perinteinen hiekkaranta, sillä rantaviivan hiekkaosuus on aika kapea, ja jatkuu kivikkoisena tien reunaa kohti. Rannan reunusta on ihanan vihreä.

    Yleisenä vinkkinä jakaisin auringolta suojautumisen, sillä se on Australiassa hullun polttava ja polttaa suomalaisen ihon hetkessä. Eli kunnon suojakertoimet kehiin.

    • Kira Kosonen

      Hei mielettömiä vinkkejä kiitos!! Juuri noita kävely/haikkausreittejä olenkin tässä googlannut! KIITOS <3

  • Teljänneito Jessica

    Tässä vielä muutama lisää:

    http://www.teljanneito.com/2017/05/sydney-bondi-beach-opera-house-and.html

    http://www.teljanneito.com/2017/04/romantic-dinner-with-view-in-sydney.html

    Ja hei just Balille oli superhalpoja lentoja esim Byron Baysta! ;)

    • Kira Kosonen

      UU mahtavaa kiitos!!! <3

  • Teljänneito Jessica

    Mahtavaa Kira, en kestä! ihanaa päästä Hong Kongiin ja Australiaan! Ja miten huikeeta matkaseuraa sulla on <3 Viime vuonna huhti-toukokuussa oltiin just kolme viikkoa Australiassa mm Sydneyssä ja Byron Bayssa. Tulet niin ihastumaan siihen, se on niin rento hipsteri surffaaja paikka <3 ja siellä on niin hyvää ja terveellistä ruokaa! Onko teillä jo majoitukset valmiina? Tässä muutama postaus Australian lomalta:
    http://www.teljanneito.com/2017/05/byron-bay-hippie-surfer-paradise.html

    http://www.teljanneito.com/2017/04/our-first-day-in-sydney.html

    • Kira Kosonen

      Ei ole itseasiassa MITÄÄN majotuksia vielä Ausseihin :D Kiitos!!

  • Sanni

    Heips! Ite palailin just kuukauden reissulta Indonesiasta ja pakkausvinkkejä on kertynyt sieltä ja viime vuoden 5kk reissulta ympäri Aasiaa ja Australiaa. Ausseissa (varsinkin yllätti Aasian jälkeen) on viileät yöt/illat. Yksi hyvä lämmin huppari tulee siis tarpeeseen ja pitkiä housuja kannattaa olla muutamat mukana. Tavaraa ei kannata kauheasti pakata, Ausseissa kun on ihan hirmusesti kivoja vaatekauppoja. Australiassa auton vuokraaminen on suositeltavaa ja jos oikeen reissumielellä on niin hiking on siellä monissa paikoissa tosi suosittua ja omatoimisesti voi vaan parkkeerata jonkun nyppylän viereen ja lähteä kiipeänään! Suosittelen. Jos Sydneyssä (tai muissa isommissa kaupungeissa) haluaa yöelämää nähdä niin pukukoodit on isommilla klubeilla ja baareissa tosi tarkat, siinä missä ruokakaupoissa Aussit kulkee pelkät uikkarit päällä, niin yöelämään tarvitsee tosi siistit vaatteet. Se tuli silloin rinkka selässä reppureissaavalle yllätyksenä.. :D Ihanaa reissua <3

    • Kira Kosonen

      Hei kiitos tästä oli sikana hyötyä! Olen kyllä sellainen vilukissa, että pakko ottaa vähän lämpimää mukaan. Honkkareissa ei edes ole NIIN lämmin, joten siitäkin syystä pitää pakata vähän kaikkea mukaan.

  • emma

    Moikka! Tosi mielenkiintoinen postaus, kiitos :) Oli pakko kommentoida kun kysyit kohdevinkkejä Hong Kongiin. Ehdottomasti tämä: https://www.tripadvisor.com/ShowUserReviews-g294217-d1745792-r114931525-Tim_Ho_Wan_the_Dim_Sum_Specialists-Hong_Kong.html. Eli todella vaatimaton ja edullinen Michelin-tähden ansainnut dim sum -ravintola. Toinen ravintola, jota voisi suositella, oli superhyvä intialainen: https://www.tripadvisor.co.uk/Restaurant_Review-g294217-d1112666-Reviews-Taj_Mahal_Club-Hong_Kong.html. Tosi epäilyttävä sijainti ja kamala sisustus mutta ruoka on point. Hong Kong oli muuten todella jees. Ihanaa matkaa!

    • Kira Kosonen

      UI vitsit KIIIITOS!!! Mennään ehdottomasti testaa <3 <3 <3

  • Fanni

    Oii!! Ihanaa matkaa! Itse tulin juuri vuoden jälkeen australiasta ja sydän taisi jäädä sinne.. Olo on niin tyhjä täällä suomessa! Minunkin tarkoitus oli mennä vain 6 viikoksi mutta vasta reilun vuoden jälkeen tulin takasin heh! Kauhessti noilla alueilla en pyörinyt mutta Byron Bay on ihanan rento, aika turistinen etenkin tähän aikaan vuodesta mutta kannattaa vuokrata auto ja lähteä vähän kauemmaksi niin pääsee autioille rannoille ja näkee muutenkin enemmän:)

    • Kira Kosonen

      6 viikkoa, mutta jäit vuodeksi?????? :D Tätä äiti pelkää myös omalla kohdallani haha!