CATEGORIES
17.7.2018

AURINGONLASKUJA ARCANCHONISSA

Arcachon

Loma Ranskassa on alkanut todella tuttuun tapaan. Jokainen aamu herätään kaikki omia aikoja (minä vikana, Hanna + perhe ekana) isän hakemien croissanttien tuoksuun, jonka jälkeen päivä kuluu lämpimän auringon alla makoillen ja siskonpoikien kanssa leikkien. Ihan hirveästi ei olla talon ulkopuolelle edes vielä lähdetty! Sunnuntaina kävimme tosin perinteisellä lounaalla Chez Hortensissa lahden toisella puolella veneellä, mutta muuten olemme kyllä pysytelleet vielä aika hyvin Moulleaun alueella täällä Arcanchonissa.

Iltaisin keräännymme koko porukka sitten aina alaterassille nauttimaan illallisesta auringonlaskun aikaan, joka on ainakin itselleni jotenkin aina päivän kohokohta. On niin ihana fiilis mennä rantaleikkien jälkeen suihkuun, vetää pitkät päälle ja tulla alas tätini herkkujen äärelle. Muutama lasi viiniä, hyvää ruokaa ja perhe ympärillä, niin kyllä siinä vaan sielu lepää.

ZARA Dress

GUCCI Shades

Tällä viikolla lomaillaan täällä vielä täysillä, mutta räpsitään aina vähän väliin siskon kanssa kaikkea kivaa (miten nyt kolmen lapsen kanssa ehtii), joten kuvia Ranskasta on vielä varmasti luvassa! Täällä juhlittiin eilen myös todella isosti MM-kisojen finaalia, josta lisää kuvia voit nähdä siskon blogista. Ihan hullua, että satuttiin olemaan täällä koko porukka yhdessä finaalin aikana ja vielä voitto kotiin!!! Koko ranskalainen perheemme oli ihan sekaisin onnesta pelin jälkeen. Upeita muistoja, jotka jäävät varmasti myös siskonpoikieni mieleen, koska ovat niin valtavia futisfaneja.

Ihania hellepäiviä myös sinne Suomeen! Nautitaan nyt näistä ♥

Photos of me Hanna Väyrynen

 

15.7.2018

HYVIÄ PIKKU JUTTUJA

Lifestyle

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: LAGOM
Omat elämäntapani ja ruokailutottumukseni ovat olleet aina terveelliset, josta varmaan iso kiitos kuuluu äidilleni, joka jo pienempänä opetti meitä syömään ravintorikasta ruokaa. Rakastan tehdä ja syödä hyvää ruokaa sekä voida hyvin sen myötä, mutta en ole ehdoton minkään suhteen. Kuuntelen kehoani ja annan sille mitä se tarvitsee, mutta en kieltäydy herkuista tai esimerkiksi maitotuotteista ja punaisesta lihasta. Syön niitä vaan vähän harvemmin. En ole siis koskaan oikein lähtenyt mihinkään trendiruokavalio juttuihin mukaan, vaan aina kuunnellut mitä oma keho sanoo. Kaikki me olemme erilaisia eri tarpeilla, joten täytyy löytää vaan ne omat jutut, jotka toimii itselle. Uskon elämässä myös täysin sellaiseen 80/20 periaatteeseen. Jos suurimman osan ajasta syö hyvin ja liikkuu, niin aina silloin tällöin voi JA PITÄÄKIN nautiskella. Se pitää ainakin itseni järjissä.

Täysvaltaisen hyvinvoinnin ja siihen liittyvien valintojen tekemisen ei myöskään tarvitse olla mitenkään erikoisen monimutkaista. Ihan pienet hyvät jutut tekevät jo paljon. Oli se sitten esimerkiksi nukkumaanmeno tuntia aikaisemmin. Muistan teininä myös, miten äitini alkoi perehtymään enemmän ja enemmän esimerkiksi siihen, mitä oikeastaan on hyvä ravinto ja pikkuhiljaa teki sitten valintoja ja muutoksia koko perheen ruokailutottumuksiin sen myötä. Näitä pikku juttuja oli esimerkiksi valkoisen viljan vaihtaminen täysjyvään ja parempi laatuisen öljyn käyttäminen ruoanlaitossa. Tähän äitini aloittamaan prosessiin ehkä kiteytyykin koko oma ”ruoka & elämä identiteettini” hyviä pikku juttuja ja pieniä parempia valintoja.
Koska tasapaino on minulle kaikki kaikessa, niin hyvät pikku jutut kuuluvat terveellisen elämän lisäksi myös luonnollisesti nautiskelun puolelle ja saankin ihan yhtä paljon kiksejä esimerkiksi terveellisestä kanasalaatista, kuin myös hyvästä juustolautasesta ja punaviinilasista. Hyvien pikku juttujen tasapainottelu on siis ainakin itselleni juuri se avain siihen, miksi voin hyvin. Oli se sitten hyvinvointiin, nautiskeluun tail elämään liittyvä valinta tai asia. Niistä ainakin oma hyvinvointini koostuu.

Tässä esimerkkejä omista hyvistä pikku jutuista sekä valinnoista, jotka pitävät minut tasapainossa ja kuuluvat omaan elämäntyyliini.

Terveellinen aamupala (kaurapuuro & marjoja / vihersmoothie)

Liiallisen kahvin korvaaminen yrttiteellä

Terveellisten öljyjen suosiminen ruoanlaitossa

Täysjyvätuotteiden suosiminen

Luomutuotteiden suosiminen

Raikkaiden salaattien valmistaminen kotona

Suklaata illallisen jälkeen

Metsäkävelyt

Välipala smoothie

Viinittely tyttöporukalla

Hyvä juustolautanen perjantai-iltana

Ilman kelloa herääminen

Mimosat brunssin yhteydessä

Sängyssä makaaminen sunnuntaina ja pizzan tilaaminen kotiin

Lagom seisoo brändinä juuri tämän samaisen ideologian takana ja puhuukin sen puolesta, että elämä koostuu juuri näistä hyvistä pikku jutuista. Lagom tukee tuotevalikoimallaan hyvin myös omia hyviä pikku juttujani ja helpottaa näin oman 80/20 arkeni sujumista loistavasti. Mahtavien luomu smoothiepussien lisäksi mm. nämä käyttövalmiit kanafileet helpottavat isosti omaa arkea ja arjen valintoja. Kanafileet on saatavilla joko vedessä, auringonkukkaöljyssä (oma suosikki) tai tomaattikastikkeessa. Kiireisen kotitoimistopäivän luottolounas onkin aina ennen ollut tonnikalasalaatti, mutta nyt Lagomin kanafileet ovat tullut itselleni tonnikalan korvaajaksi. Myös eettisesti yksi hyvä pikku juttu. Olen joskus aiemminkin testannut vastaavia kanatuotteita, mutta tyrmännyt ne ”limaisuuden” takia heti. Lagomin kanafileet eivät ole tätä kuitenkaan ollenkaan, vaan kana on enemmänkin sellaista revittyä lihaa, joka toimii todella hyvin salaateissa, leivän päällä tai esimerkiksi sunnuntai pizzassa. Lisää näistä sekä muista Lagom tuotteista voit lukea täältä. 

ARVONTA

Lagom haluaa tarjota myös kahdelle lukijalleni satsin erilaisia Lagom tuotteita kotiin testattavaksi (kanafileiden lisäksi myös mm. smoothiepusseja!), joten kerro minulle, mikä on yksi sinun hyvä pikku juttusi elämässä ja osallistu arvontaan. Osallistumisaika päättyy 20.7. 

Muistakaa kuitenkin esimerkiksi terveellisen kanasalaatin jälkeen herkutella palalla suklaata. ;)

Photos Julia Toivola