CATEGORIES
4.7.2017

ASUIDEOITA RUISROCKIIN

Inspo

Olen koukuttanut itseni ekaa kertaa Orange is the new black -sarjaan ja viime illat onkin kuluneet tiiviisti sen parissa. Tänään olo on ollut jostain syystä kuitenkin vähän levoton ja tietokone on ollut sylissä koko ajan, vaikka sarjaa pyöriikin tuossa taustalla. Olen enimmäkseen roikkunut nettikaupoissa sekä Pinterestissä etsien asuideoita RuisRockia varten! Ajattelin, että muutamalla muullakin saattaa olla myös vähän puutetta inspiraatiosta viikonlopun festivaaleja sekä asuja ajatellen, joten tein nopeasti pienen kollaasin muutamista tallentamistani Pinterest kuvista. Koko festival outfit moodboard -tauluni näet tästä. Lauantaille haluaisin keksiä vielä jotain hauskaa, mutta sunnuntain rennoksi asuksi keksin laittaa ylisuuren rokki t-paidan, nilkkurit sekä paljon koruja, kuten kollaasin ekassa asukuvassa. Ajamme vielä sunnuntaina Turusta takaisin Helsinkiin, joten tarkoituksena on mennä vaan päiväksi alueelle kuuntelemaan vielä muutamia keikkoja ja nauttimaan toivottavasti kauniista kesäpäivästä ennen paluuta kotiin. Sellaiseen rentoon päivähengailuun tämä asu on varmasti loistava. Lauantain asua pitää kuitenkin vielä vähän miettiä, mutta jostain syystä tälläinen kokomusta rock-henkinen tyyli puhuttelee minua nyt eniten. 

//Searching for festival inspiration for the upcoming RuisRock! For some reason really liking the rock vibes more this year than the boho looks. Loving all of these looks.//

All pictures from my Pinterest moodboard

3.4.2017

CRAVING GUCCI MARMONT

Inspo

All pictures from my Pinterest moodboard HERE

"Stop right now, thank you very much..."

En tiedä olenko koskaan kertonut tätä, mutta joskus iltaisin, kun päässä pyörii tuhat ja sata asiaa niin minua rentouttaa yleensä yksi asia... asukokonaisuuksien ajatteleminen. Se vie aina ajatukset pois kaikista päivän työjutuista, remonteista, raha-asioista ja muista "oikeista" asioista. Jos olen esimerkiksi päivän aikana nähnyt kadulla tai Instagramissa jonkun kivan asusteen tai vaatteen, joka myös omasta kaapista löytyy, niin mietin sen ympärille uusia kokonaisuuksia. Joskus (onneksi todella harvoin) käy sitten niin, että ihastun johonkin asiaan, mikä ei omasta kaapista löydy ja muodostan siitä jonkinlaisen asupakkomielteen. Ajattelen, että juuri tämä yksilö on sellainen, mikä on aina puuttunut omasta kaapista. Käynyt varmaan jollekin muulle joskus? Näin kävi nyt Gucci Marmont Matélasse laukun kanssa.

En ole ollut yhtään mukana tässä jäätävässä Gucci villityksessä, mikä on vellonut, mutta jostain syystä yhtäkkiä tämä laukku kolahti ja kovaa. Isoimman himon taisi herättää tämä Lisan postaus. Miten upea väripilkku tuo laukku onkaan! Prahassa ollessamme kävimme sitten Guccin liikkeessä ja livenä tuo turkoosin värinen sametti Marmont vei sitten sydämeni lopullisesti. Kuitenkin remontti, sen yllättävät lisäkustannukset ja kaikki huonekaluhankinnat saivat sydämeni tykytykset nopeasti alas ja kävelin kaupasta ulos kylmäpäisesti tyhjin käsin. Siitä hetkestä saakka on pakkomielteeni kuitenkin vaan kasvanut ja Pinterestin Gucci Marmont kollaasi sen kuin pitenee. Tämä laukku on minusta parhaimmillaan boheemin hippimekon sekä bootsien parina. Upea upea upea. Mitäs mieltä te olette? Yes or no?

//My current bag obsession... Gucci Marmont Matélasse. I've somehow avoided the whole Gucci phenomenom, but now I feel like surrendering. I specially love this bag in bright colors, like the petrol blue velvet piece. It's just too gorgeous to handle.//